Helles hellettä odotelles 21: Ayinger Jahrhundert Bier


Jahrhundert Bier

Brauerei Aying Franz Inselkammer, Saksa
5,5%
Helles (Export)

Tästä piti alkaa kuuden oluen loppukiri, jossa kaikilta oluilta on erityisen vahva lupa odottaa hyviä suorituksia, eri syistä. Mutta pärähtikin kaksi olutta lisää vielä listaan viime tingassa, joten kahdeksan oluen loppukiri sitten, tosin vain seitsemästä on lupa odottaa erityisen kovia, koska yksi on uutuus.

Ensimmäisessä ollaan jo lähtökohdissa täysin epäreiluissa asemissa. Ayinger kun on lempipanimoni Saksasta ja oikeastaan omassa top kympissä, ellei top viidessä koko maailmasta. En ole tainnut ikinä juoda Ayingerilta mitään, mikä ei olisi ollut vähintään erinomaista ellei loistavaa. Jahrhundert Bier eli vuosisataolut on tietenkin tuttu.

Ja juu, Jahrhundert Bier on myös "export"-versio, sillä panimon perusversiota eli Lager Helliä ei myydä Suomessa, eikä nettikaupassakaan ollut kun tilasin. Kts. kommentti export-asiasta Augustiner Edelstoffin yhteydessä. Linkki listassa.

Panimo on Ayingin kylässä Münchenin eteläpuolella. Kävin paikallakin takavuosina, kun sinne pääsee kaupungista junalla muistaakseni n. puolessa tunnissa ja kylä on sen kokoinen, että asemalta helposti kävelee panimon vanhoille tiluksille oikein klässik-meiningin ravintolaan. Itse moderni panimo on vähän kauempana, mutta kävelymatkan päässä sekin. 

Perinteikäs tietenkin, mutta baijerilaiseksi ihan teini kuitenkin, alle 150-vuotias. Ei nyt mikään pieni nyrkkipaja sentään, vaan 14 miljoonan litran vuosituotannolla pyörivä laitos, joka tekee paljon myös vientiin. Ei valtaisakaan panimo kuitenkaan. Olisi Suomessa tuotannollaan suurin tai toiseksi suurin pienpanimo*, mutta silti pienpanimo.

Päiväys 11.21

Hyvin vaalea, kirkas. Iso huppu.

Erittäin raikas tuoksu. Hyvä suoraviivainen yrttinen humala ja upea puhdas pilsner-mallas, joka henkii pientä digestive-keksiäkin taustalta.

Kevyt, muttei vetinen. Ensin mallasta, jossa on vaalean viljaisuuden kaverina makeutta, eikä toisinpäin kuten monessa muussa. Kuiva lopetus, jossa hyvin yrttinen humalointi, josta tulee vähän jopa hentoa anista. 

Katkerot on aika tuntuvat, tasapaino ei ole niin maagisen huomaamattoman hienovarainen kuin parhaimmissa. Piti ihan tarkistaa IBUt ja niitä on kuitenkin hyvin hillitysti 22, eli jopa tyylifasistien puolesta hellesin lukemissa. Olemus on kuitenkin sen verran kuiva, että ne tuntuvat ehkä kovemmin kuin ajattelisi. 

Olin alkulasista nostamassa tätä ihan suoraan ykköseksi, mutta kun lasi vajeni, alkoi tuo yrttihumala jopa vähän viedä huomiota. Ei siis missään nimessä mitenkään epämiellyttävästi, mutta tärkeimmässä "haluan toisen"-kategoriassa hinku ei olekaan aivan äärimmäistä täydellisyysluokkaa. Todellakin haluan toisen, mutta kolmas voisi olla sitten jo Spaten. 

Neljänneksi.

Hell of a ranking

1. Spaten Münchner Hell
2. Paulaner Münchner Hell
3. Weihenstephaner Original Hell
4. Ayinger Jahrhundert Bier
5. Augustiner Edelstoff
6. Augustiner Lagerbier Hell
7. Tegernseer Hell
8. Chiemseer Hell
9. Sonnisaari Hyöky
10. FrauGruber Helles
11. Hacker-Pschorr Münchner Hell
12. FrauGruber 24/7
13. Neumarkter Lammsbräu Urstoff
14. Müllerbräu Hell
15. Urban Chestnut Hopfenperle
16. Oettinger Helles
17. Löwenbräu Original
18. Weltenburger Kloster Hell
19. Hailuodon Laakeri
20. Stigbergets Ringöbräu Helles
21. Kloster-brauerei Scheyern Klosterbier Hell


*Laitilan parinkymmenen miljoonan litran luvuissa on muutkin juomat ja käsittääkseni panimo jää oluen tuotannoltaan kuitenkin alle 15 miljoonan litran pienpanimorajan, niin se on aika rajoilla onko Ayinger oluen tekijänä isompi vai pienempi.

Kommentit