Helles hellettä odotelles 12 & 13: Fraugruber Helles ja 24/7

 

Helles

FrauGruber Craft Brewing, Saksa
4,8%
Helles 

Ei poistuta Saksasta, eikä edes Baijerista, mutta ihan eri meininkeihin silti. Craft-tekijä FrauGruber, joka on vielä leikki-ikäinen (2016 perustettu), on Augsburgilaisten kaverusten perustama ja sijaitsee fyysisesti Augsburgin ja Ulmin välillä Gundelfingen an der Donaussa. Craft-panimon perustaminen on muutenkin hullun hommaa, niin sen tekeminen konservatiivisessa oluen suurmaassa Baijerissa vaatii kyllä ihan oikeaa kapinallisasennetta.

Toisaalta voi myös olettaa, että jos craftsällit sitten lähtevät vielä kaiken IPAn keskellä tekemään hellesiä alle sata kilsaa Münchenistä, niin paketin sietää olla vähän helvetin hyvin kunnossa.

Oluet (molemmat) hankin Pienestä. En yleensä puutu hintapolitiikkaan, mutta onhan näitä vähän rokotettava siitä, että ovat Suomenkin hinnoissa helposti litrahinnassa tuplat siitä mitä noista perinteisistä saa kaupassa maksaa. Ei edes puhuta saksalaisen verkkokaupan hinnoista.

Tölkissä on kaksi päiväystä. Toinen "[suttu] 7/9/21 ja toinen "FRESH BEF 7/4/21". Koska molemmat ovat tulevaisuudessa, oletan ensimmäisen olevan ns. normaali parasta ennen ja jälkimmäisen sellainen "ihan oikeasti tuoretta tätä ennen" päiväys. Eli olisiko vuoden alussa tehtailtua. Hyvin tuoretta siis kuitenkin.

Humalointi lähialueelta Hallertausta. On Mittelfrühia, Hersrbruckeria ja Selectiä. Perinteisillä lajikkeilla.

Samea, hyvin vaalea. Oluen olisi voinut jättää varsin puolikirkkaaksikin, mutta kaadoin nyt pohjamutia myöten sitten vahingossa. Kun tuossa toisessa erikseen mainostettiin suodattamattomuutta, niin jotenkin vain oletin, että tämä olisi suodatettu vaikka craftia onkin. Asiaa tarkemmin panimon sivuilta tutkiessa käy selväksi, että "unfiltriet" tämäkin on, sitä ei vaan kerrota tölkissä mitenkään, ei edes pienellä präntillä.

Humalainen tuoksu, suorastaan vähän petrolinen. Epätyypillistä hedelmäisyyttäkin. Humaloista siis sekin, ei mitään käymishedelmää sentään. 

Kevyt, mutta mukavan pehmeä. Mallas on ajettu turhan hennoksi, eikä se oikein pääse esiin. Väijyy kuitenkin pienenä makeutena taustalla. Humalointi sen sijaan ottaa varsin mukavan efektin makuunkin, sellaista pirteää kepeää hedelmäisyyttä ja kukkaisuutta, jälkimaussa yrttejäkin. Se ei missään nimessä ole niin voimakasta kuin jossain neipassa, päinvastoin sellaista makusteltavan hentoa. Jotain samaa siinä kuitenkin on, mutta perinteisemmillä saksan humaloilla. Loppuun oikein mukava kevyt katkeron puraisukin, joka ei mene yhtään liiallisuuksiin.

Näin nämä craft-hellesit pitäisi tehdä! Tässä on selvä oma, moderni tatsi, mutta tehtynä perinteisin aineksin. Tunnistettavasti perinteisiä makuja, mutta vähän uudella tavalla aseteltuna, puhtaasti. Tykkään kyllä, mutta en ehkä niin paljon kuin noista perinteisistä. Mallas on vain niin hukattu ainesosa tässä. Mikä siinä maltaassa niin pelottaa post-2015 craft dudet ja dudettet hei? Kokonaissarjassa hankala asettaa, mutta nostan Hacker-Pschorrin ja Chiemseerin väliin. Craft-sarjassa Stigbergetsin kanssa tämä vie 6-0.

Haluaisin toisen, kiitos. Kas, minullahan ON toinenkin panimon helles, niin juodaanpa pois.

24/7

FrauGruber Craft Brewing, Saksa
5,2%
Helles 


Katsoin aluksi, että tämän 24/7 ero "Helles" nimiseen on vain se, että kyseessä on suodattamaton versio. Mutta kun helleskin oli suodattamaton, niin tämä vaatii tarkempaa tutkintaa. Tämä onkin myös  "Hopfengestopftes" eli "humala-ahdettu". Mukana myös jenkkihumaloita: Simcoea ja Cascadea. Eli jos ensimmäinen oli perinteistä, niin tämä on sitten sitä missä pistetään lederhosen-veijareita raipalla pyllylle.

Päiväykset "Fresh bef" 3/4/21 ja toinen 3/9/21. Pari päivää vanhempi erä kuin edellinen.

Samea, aika pitkälti saman värinen kuin toinenkin. Holtiton kokkareinen ja kestävä vaahto. Tuoksu on "humala-ahdetuksi" varsin kevyt. Selvää jenkkihumalaa sieltä kuitenkin pääasiassa puskee. Sitruksista menoa, hieman pihkaakin, jopa persikkaa. Taustalla silti myös saksalaisten humalien yrttisempiä säveliä. Eihän tämä tuoksu yhtään siltä miltä hellesin "pitäisi" tuoksua, mutta oikein hyvältä kuitenkin. 

Kevyt, muttei vetinen. Miellyttävän pehmeä. Varsin samanlainen tuntuma kuin toisessakin, eikö lie sama pohja siis. Tai ainakin hyvin lähelle, tämähän on pari kymmennystä vahvempi tietty. Maku aiheuttaa spontaanin naurahduksen. On nimittäin niin sitrus-lime-meininki ensi tuntumalla, ettei tätä sokkona maistaessa hellesinä pitäisi ikipäivänä. Todella hyvää kuitenkin ja taustalla on kevyt puhdas lager, siitä ei ole epäilystä. Mallasta ei ole taaskaan oikein missään. Makua ohjaavat hedelmäiset jenkkihumalat, joten mieli vetää amerikkaan. Humala on vahvasti aromipuolella, katkeroa on kyllä, mutta puraisu on varsin kevyt. Se kuitenkin jatkuu hyvän tovin ja jälkimakua vaivaa myös pieni kitkeryys, joka kasvaa juodessa. Sen takia en haluaisi tätä niin paljon lisää kuin tuota perusversiota, siksi tiputan alemmaksi, myös Hacker-Pshorr saa mennä edelle.

Onhan tämä tällainen.... india pale helles? Hyvä olut, ei siinä. Mielelläni tätä voisin juoda etenkin jos hanasta saisi järkevään hintaan isoja tuoppeja. Kesäinen. Mutta nyt on ollut niin kova taso, että ihme on jos olut on loppuvaiheessa vielä top kympissä.

Hell of a ranking

1. Spaten Münchner Hell
2. Paulaner Münchner Hell
3. Weihenstephaner Original Hell
4. Augustiner Lagerbier Hell
5. Tegernseer Hell
6. Chiemseer Hell
7. FrauGruber Helles
8. Hacker-Pschorr Münchner Hell
9. FrauGruber 24/7
10. Neumarkter Lammsbräu Urstoff
11. Müllerbräu Hell
12. Stigbergets Ringöbräu Helles
13. Kloster-brauerei Scheyern Klosterbier Hell

Kommentit