Helles hellettä odotelles 17: Löwenbräu Original

Löwenbräu Original

Löwenbräu München (AB Inbev), Saksa
5,2%
Helles 


Toiseksi viimeinen Münchenin kuudesta kehiin. Löwenbräu eli leijonapanimo on toki suomalaisittain kovin vaakunaystävällinen. Vanha kuin taivas, perustamisvuodeksi väitetään niinkin aikainen kuin 1383. Ensimmäiset maininnat kuitenkin vasta 1500-luvulta.

Edellisellä vuosisadalla panimo keräsi vähän kyseenalaista mainetta, kun eräs Adolf-niminen veitikka aloitti epäonnistuneen, mutta kuuluisan vallankaappausyrityksen juuri Löwenbräun omistamassa olutkellarissa. Usein luullaan, että kyseessä oli nykyäänkin pystyssä oleva Löwenbräukeller, mutta varsinainen oluttupavallankaappauksen oluttupa on purettu. Toisin kuin mainittua viiksiniekkaa, itse Löwenbräukelleriä voin suositella. Se otti taannoin lämpimästi vastaan yksitoista tuntia biergarteneita kierrelleet suomalaiset. Hieno talokin vielä.

Noh, se natseista. Löwenbräusta tuli hyvin suosittu sotien jälkeen eritoten amerikoissa ja se lieneekin kansainvälisesti tunnetuin Münchenin panimoista. 1997 panimo yhdistyi Spatenin kanssa ja melko pian sen jälkeen 2008 panimosta tuli osa AB-Inbev-jättiläistä.

Omat mielikuvani Löwenbräusta ovat hatarat kuin muistikuvani Löwenbräukelleristä. Jostain syystä merkki herättää minussa vahvoja 80-lukufiiliksiä ja hämmentävästi mieleen on erityisesti painunut  Philadelhia Experiment scifi-rainasta kohtaus, jossa maailmansodasta aikamatkustaneet ukkelit löytävät Löwenbräu-pullon USA:n aavikolta ja säikähtävät kun kyseessä on saksalainen merkki.

Päiväys 10.2021

Makean maltainen tuoksu, ei raikkautta. 

Kevyt ja vähän vetinen. Hyvin tunkkainen mallas edellä menevä, makean puoleinen olut. Ei erityisen miellyttävä maltaisuus, paino on makeudessa ei leipäisyydessä. Humalointi kipristää lopussa, mutta ei mitenkään erityisen miellyttävästi sekään, huonoa mausteisuutta. Katkerotasapaino on kyllä kunnossa ja ei tässä mitään varsinaista virhettä ole, mutta oluen maku ei ole erityisen hyvä. Pläh. En halua toista. 

Olipas ylläri, aivan absoluuttisesti müncheniläisistä huonoimmaksi, eikä millään pienellä kaulalla. 

Hell of a ranking

1. Spaten Münchner Hell
2. Paulaner Münchner Hell
3. Weihenstephaner Original Hell
4. Augustiner Lagerbier Hell
5. Tegernseer Hell
6. Chiemseer Hell
7. Sonnisaari Hyöky
8. FrauGruber Helles
9. Hacker-Pschorr Münchner Hell
10. FrauGruber 24/7
11. Neumarkter Lammsbräu Urstoff
12. Müllerbräu Hell
13. Oettinger Helles
14. Löwenbräu Original
15. Hailuodon Laakeri

16. Stigbergets Ringöbräu Helles
17. Kloster-brauerei Scheyern Klosterbier Hell

Kommentit