Kotiolutta: Harjun Panimo Kuusen Alla 2020

Kuusen Alla 2020

Harjun Panimo (kotipanimo), Suomi
7,2% / 49 IBU
Burton ale

"Harjun Panimo" nimellä toimiva kotipanimo lähestyi oluella minua ja kanssabloggari Olutkoiraa. Panimo ei siis ole Helsingin Harjulta tai Jyväskylän Harjulta vaan Lappeenrannasta ja panijan nimi nyt vain sattuu olemaan Jani Harju. No harju kai se on Salpausselkäkin.

Mutta Janilla oli sammioissaan kiehunut oikein burton ale ja vieläpä reseptin juonteet otettu oluthistorioitsija Ron Pattinsonin mainiosta Shut Up about Barclay Perkins! -blogista. Burton alea tulee harvemmin vastaan nykyään kaupallisilta, enkä usko sen olevan ihan ykkösvalinta kotipanimoissakaan. Lonkalta muistellen omatkin burton ale -kokemukset jäävät ehkä n. 2-3 olueen, jos tiettyjä lähelle sattuvia tummia brittejä ei lasketa. Näköjään ensimmäinen burton ale -tägäys tähän blogiinkin.

Jaa mikä Burton Ale? Burton ale tulee tietysti Burton-upon-trentistä, joka on tunnetumpi englantilaisen IPA:n loiston vuosilta ja.... noh, käytän tilaisuuden hyväkseni ja lainaan työn alla olevaa olutkirjaani.

"Hieman ennen IPAn nousua, n. 1740 alkaen, Burtonin panimot veivät erityisesti Venäjän markkinoille vahvaa ja makeaa olutta, “Burton alea”. Vastaavaa tekivät sittemmin myös panimot muualla Englannissa. Venäjän markkinat romahtivat 1822 määrättyihin tuontitulleihin. 

Tämä nykyään pitkälti unohdettu oluttyyli tuotiin Venäjän markkinoiden kuihduttua vahvemmin myös kotimaan markkinoille Englantiin, jossa se eli IPAn rinnalla ja koki melko samankaltaisen kohtalon. Kuten IPA, myös Burton Ale suurimmilta osin katosi viimeistään toisen maailmansodan jälkeen.

Vahva, maltainen ja lämmittävä Burton ale oli usein panimoiden talvikauden erikoisuus ja sellaisena sen jäänteet ovat jotenkin säilyneet nykypäiviinkin asti. Monien nykyisten brittipanimoiden “winter warmer” -oluet pohjautuvat vanhoihin burton ale -resepteihin ja onpa sellainenkin moderni klassikko kuin Fuller’sin ESB kehitetty panimon “Old Burton Ale” -oluen pohjalta."

Eli tuhtia brittiä noin lyhyesti sanoen. Jani kertoilee oluen koostuva Maris Otter-, Mild Ale- ja tummasta karamellimaltaasta sekä itse tehdystä inverttisokerista. Inverttisokerihan on hyvinkin tyypillinen brittioluen ainesosa, vaikka saksalaiset sitä ehkä kammoaisivatkin. Humalina East Kent Goldingsia ja First Goldia, eli myös varsin klassiset aineet.

Tarkemmin ja runollisemmin Harjun Panimo avaa olutta etiketissä: "Tämä olut on kunnianosoitus vanhalle englantilaiselle oluttyypille nimeltään burton ale. Tein tämän oluen jouluksi 2017, ja nyt uudelleen 2020. Mutta joulumausteiden sijasta siinä maistuu Lontoo, sumujen saari, kello kolmen tee, puistofutis, Thames, hupparit maalitolppina, sateinen iltapäivä, rakkaus olueen, brittiläisyys, Big Ben ja etenkin Highbury."

Nyt kyllä vedetään vanhaa anglofiiliä juuri oikeista brexitin raiskaamista sydännyöreistä. Juuri tuoltahan sen pitää maistua. (Urheiluvaivaisena piti tosin googlettaa miksi juuri Highbury, mutta ilmeisesti Arsenalin stadion on siellä. Niin ja iltapäiväteen ajankohdan jätän väiteltäväksi muihin piireihin.)

Tällaiset historialliset "rekonstruktiot" kiinnostaa kotioluenakin paljon enemmän kuin taas yksi neipa.

Maistetaan.

Nätti runsas tiivis vaalea vaahto. Väri on myös kaunis, hyvin tumma punainen ja kirkkaahko. Kuva ei tee nyt oikeutta.

Tuttu brittitoffee tuoksussa. Karamellia ja goldingsia. Tummia hedelmiä, luumua. Kevyt asetaldehydi (vihreä omena) vaivaa myös, mutta se ehkä lähtisi hieman seisottamalla. Vahva brittiale on toisaalta oluttyyli missä siitä on melkeinpä vähiten haittaa. Jopa tiettyä autenttisuutta, vähän kuin turhan nuorena caskista tarjoiltua. :)

Pehmeä, sulava, hieno suutuntuma. Muhkean maltainen, mutta vetävän iisi juoda. Karamellisuutta ja hedelmiä, myös sitä omenaa täälläkin. Loppu- ja jälkimaku on upea. Humalat nousevat hyvin kevyesti, kokonaisvaikutelma on selkeästi makean maltaisen puolella, niin kuin pitääkin. Kun katkerointi saapuu pintaan, se loihtii maltaasta esiin hellän pähkinäisyyden kaiken vallitsevan makean kinuskin ja mallasleivän ohelle. Loppu on muuhun olemukseen nähden kauniin kuivakka ja kerjää toista ryyppyä.

Erittäin onnistunut tämä on. Mutta tuo asetaldehydi sieltä virheenä nousee ja se olutta vähän häiritsee. Ei onneksi niin pahasti, etteikö tuotteesta nauttisi juodessaan. Siitä yleensä pääsee kun antaa oluen kypsyä hetken pidempään. Toisaalta jos tämä on jouluksi tehty, niin onhan tämä jo tovin istunut. (Jos Jani tästä menetti uskonsa tekemiseen, niin ylimääräiset burton alet voi lähettää minulle, mielelläni juon ne pois vaikka puolen vuoden päästä.)