Pikavisiitti Vaasan Bock's Corneriin

Työmatkojen hyvänä puolena tulee käytyä paikoissa, joissa ei välttämättä olisi muuten hyvää syytä käydä. Niin kuin ihan oikeasti Vaasassa, pelkän Vaasankadun sijaan. Oli iltapäivä aikaa ihmetellä tuota länsirannikon kaksikielistä kaupunkia. Aivon perukoilta jostain synapsien välistä kaivoin hämärän muistikuvan, että tienoolle oli perustettu panimoravintola Bock's Corner joskus viime vuonna. Sinne siis tietenkin.

Anteeksi, onko täällä panimo?
Vaasassahan on aiemmin toiminut Bockin panimo 1890-1969, jolloin Hartwall osti sen ja keskittymisen myötä panimotoiminta kuoli lopullisesti 1987. Panimon vanhoille huudeille "Pukinkulmaan" asettui viime vuonna Bock's Corner pienpanimon ja gastropubin muodossa. Panimosta en avaamisuutisen jälkeen ole itse mitään kuullut, eikä sitä ole esim. olutfestareilla näkynyt.

Uusi panimo ravintoloineen sijaitsee siis vanhan panimon tienoilla, parin kilometrin kävelymatkan päässä keskustasta pohjoiseen. Osoitteeseen saapuessani meni hetki ihmetellessä, että missähän täällä on ravintola. Isompaan rakennusryppääseen kuului ainakin jonkinlainen autokauppa ja mikä lie tulostuspalvelu. Missään en tienvarressa huomannut mainintaa ravintolasta saati panimosta. Aidan takana näkyi kuitenkin vanha navetta (tai joku sen oloinen maalaisrakennus, tiedä näistä kaupunkilaisena), jossa oli navetaksi turhan korean oloiset lasiovet. Sen edessä vaikutti olevan jotain terassin näköistä, joten läksin kokeilemaan onneani.

No nyt näyttää joltain.
Panimoravintolahan se, terasseineen, kävi lähempänä ilmi. Astuin sisään ja tilasin kolmesta hanatuotteesta pilsin. Keittiö oli ikävä kyllä maanantai-iltana kiinni, joten ruuan kimppuun en suoriintunut vaikka nälkä vähän olikin. Istuin pieneen sivukoloon ja kävin ihmettelemään sisustusta. Melko isoon rakennukseen sopi kummallisen hyvin baarin lämminhenkinen sisustus, josta tuli yhtäaikaa mieleen niin baijerilainen bierkeller kellaritunnelmineen kuin brittiläinen herrasmiesklubi kirjoineen ja valtavine sohvineen. Keskipaikkeilla oli kummallisena yksityiskohtana seinällä lasille kaiverrettu lainaus Kalevalan viimeisestä runosta ja sen alla moottoripyörä. En ollut aivan varma haluanko ymmärtää miksi näin.

Lopetin turhan puimisen ja maistoin olutta. Jopas olikin pirun hyvä pils. Saksalaistyylisen rapsakka ja kepeä, mutta selvästi myös Urquell-vaikutteinen kevyen voimaisuuden ja humala-arominsa kanssa. Ikään kuin oli niiattu niin Baijeriin kuin Plzeniinkin päin ja onnistuneesti.

Panimolla oli lisäksi kaksi muuta omaa olutta. Dunkel ja Pale Ale. Aivan pilsin tasoisia ne eivät olleet, jos nyt ei mitään erityisen huonojakaan. Dunkel on viljainen, kevyen paahteinen, mutta turhankin kevyt ja sitä kautta myös katkerointi tuntuu liiankin ärhäkkänä. Pale Ale väittää olevansa APA. Se tarvitsisi sitä varten reilusti enemmän humalan aromia. Tällaisenaan ihan kiva amber ale, pehmeän pyöreä. Pieni metallisuus siinä tosin vaivasi.

Kysyin tiskiltä ja sain tietää, että panimon oluita saa myös tarvittaessa keskustasta Citymarketista pullosta. En kuitenkaan ehtinyt sinne reissullani enää Kansallisen Alkoholinmyyntiajan puitteissa. Näin säästyin taas rappiolta, kiitos lainsäätäjät!

Kivan oloinen paikka ja pelkästään pilsin takia kannattaa kyllä pari kilometriä kuljeksia keskustasta. Jos satut olemaan Vaasassa, niin ei tätä väliinkään kannata jättää.

Kommentit

  1. Markku E. Vihavainen10. syyskuuta 2015 klo 8.59

    Poikkesin 5. syyskuuta 2015 maistiaisilla. Dunkel oli aivan taivaallista: Parasta tummaa olutta mitä ikinä olen maistanut, ja niitä on aika paljon. Poikkeuksellisen raikas katkerointi, josta syystä juoma ei maistu miltään puolitekoiselta sahdilta vaan sitä oikeasti voisi lipitellä ämpärillisen ihan vaan maun takia.

    VastaaPoista
  2. on sinne pari muutaki olutta tullu vuoden aikana + siideri. 29.4ttä on terassin avaiset ja uuden oluen julkaisu. pitää lauantaina käydä kun kokit grillaa ulkona entrecota.

    ja toi "autokauppa" on "kadonnu"

    VastaaPoista
  3. Kävin tänä kesänä korkkaamassa Bock'sin tarjonnan. Täytyy sanoa, että reissu kyllä kannatti!(ajoin siis helsingistä vaasaan vain oluen perässä)
    Itselleni kolahti erityisesti dunkel-olut, näin tummemman oluen ystävänä. ¨
    Ruoka oli myös todella hyvää,joten ensi kesänä täytyy tehdä samanlainen reissu ja ottaa mukaan muutama kaveri täältä etelästä!¨

    Mukavaa kun saa saman tunnelman vaasan panimosta, kuin saksan vastaavilta, niin pystyy kotimaan matkailulla hoitamaan kaksi kärpästä yhdellä iskulla!

    Vahvat suosittelut meikäläiseltä!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Jos odotat jonkinlaista vastausta, älä ole vässykkä vaan käytä nimeäsi.