Blogin tila 2021

Loputtomien helles-postausten väliin hieman blogin ja olutharrastuksen tilannetta, alkuvuonna tällainen on ollut tapoina tehdä blogin synttäreiden aikaan. Hieman myöhässä nyt. 

Olutharrastamisessa ja oikeastaan muutenkin tällä hetkellä mielenkiintoisin juttu olisi matkailu. Käydä tyylien kotiseuduilla ja muutamissa "must"-kohteissa, jotka on käymättä. Haluaisin tehdä uusia inkursioita Saksaan, Englantiin ja Belgiaan alueille joissa en ole käynyt, ehkä Puolaan, Irlantiin. Olishan näitä. Kauemmaskin jos perse kestäisi ja lomat riittäisi. Sattuneesta syystä matkailu ei 2020 juurikaan onnistunut lyhyttä Baltian pyörähdystä lukuunottamatta, eikä 2021 kovin paljon paremmalta näytä. Pitkään suunniteltu New Yorkin matka syksyllä jäi jo välistä, ex temporempi Annafest-reissu Baijeriin ei sekään luonnistunut. Tälle vuodelle en suunnittele etukäteen matkoja mihinkään mikä vaatii valtiorajojen ylittämistä. Ei siis (ulkomaan) matkaraportteja blogiinkaan.

---

Helles-hommasta innostuinkin paljon enemmän kuin osasin odottaa. Sain hetken päähänpiston nettikauppoja selatessa ja tuumasin, että ehkä tällaista voisi kokeilla. Tämä yhden tyylin luukuttaminenhan on yllättäen tosi kivaa! Olen tehnyt niitä jo paljon valmiiksikin. Kun postaa vain kaksi hellestä viikossa, niin näitä kertyy. Ei ole ikinä ollut näin hyvää satsia juttuja putkessa jo tehtynä, pitää varmaan nostaa tahtia. Kyllä se Reittausblogi tietää nää tehokkaat bloggaushommat! 

Joka tapauksessa näitä piisaa nyt pitkälle kevääseen ja kun kivaa on niin miksipä ei piisaisi. Teen varmaan jatkossakin jotain tämmöistä. Siellä missä helles, siellä myös dunkel? Tai mistäs saisi tuhdin valikoiman pullobitteriä... No, katellaan.

---

Kyllästyminen craftskenen tilanteeseen jatkuu ja sen seurauksena varmaan entistäkin ohuemmin siihen liittyvää kamaa täällä. Siellä ei oikein mikään tunnu muuttuvan, ainakaan parempaan suuntaan. Sellaista teini-ikäisten katurallimeininkiä. Laitetaan puhkiajetun Kian pohjaan mauttomat ledit ja kuvitellaan, että nyt on Ferrari käsissä kun vieressä yleisö hurraa. Seuraava tekijä ottaa asiasta onkeensa ja laittaa uuden luomisen nimissä vielä enemmän ledejä. Ja sitten jos jollakulla onkin se Ferrari niin siihenkin pitää laittaa wunderbaum peiliin ja karvapeite rattiin, kun muuten kaverit nauraa. Tuleehan niitä kokeiltua kun välillä siellä on se Ferrari tai tuurilla jopa tyylikäs Rolls, mutta skenen touhu ei paljon intohimoja herätä. Sisäänlämpiävää selkääntaputtelua.

Trendiskenen paras puoli eli NEIPA on kyllä hyvää, silloin harvoin kun joku osaa sen tehdä, mutta oikeastaan näyttää aika loppuun poljetulta tieltä sekin, kun hypen keskiössä olevat tripla- ja quadruple-ipat saavat touhun näyttämään partakonemarkkinoilta. Teriä vain lisää. Milloin tulee aloe vera -rantu tölkin reunaan? 

---

Kirjoittamisen puolesta on ollutkin sitten vähän työteliäämpi vuosi, kun kirjaprojekti etenee ja tänä vuonna pitäisi tulla valmistakin. Kirjasta on 90% kirjoitettu jo toisenkin vedoksen puolesta, puolet alustavasti myös taitettu. Tekemistä silti piisaa kesälle asti. Haluaisin tehdä kirjan tilannepäivityksen tässä joskus, mutta haluaisin siihen tässä vaiheessa edes jonkun näytesivun ja tällä hetkellä ne vielä hävettävät liikaa.

Kokonaisuus ja aikataulu vaikuttaa ihan hyvältä, muutamia kipupisteitä lukuunottamatta. Maita käsittelevästä luvusta uhkaa tulla jonkinlainen Meereenin olutsolmu, kun en meinaa olla siihen tyytyväinen millään...  tulee välteltyä koko lukua. Kai se on punnerrettava auki tai tehtävä tyystiin uudesta kulmasta vielä tässä kvartaalissa. Noh, syksyllä sitten nähdään mitä siitä tuli. 

Tuopillinen on nyt 9-vuotias. Ensi vuonna pyöreitä. 

Kommentit

  1. Lämmin kiitos kirjoittelustasi! Blogisi on yksi kantava tekijä harrastukseni mielekkyyteen aikana, jota yllä kuvaamasi craftismi ylikyllästyttää. Helles-sarjasi on ollut ansioikas, aivan kuten aiemmat sarjahenkiset kirjoittelusi.

    - S

    VastaaPoista
  2. Vässykästöltä näemmä otetaan, ainakin kiitokset ynnä kehut vastaan; mikäs siinä, tämänkin kirjoittajan on tuohon yläpuoliseen päästöön helppo yhtyä!

    Kiihkeän odotuksen vallassa täällä tulevaa teostasi odotellaan, vasitenkin, kun Parisin, Tel Avin ynnä Havannankin lentävältä peliltä on rutto siivet leikannut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vässykästön viestit toki julkaistaan, mutta vastauksia en lupaa. :) Tosin tulee sitä anonyymeille vastailuakin tehtyä, kun olin jo unohtanut tuon saateviestin, se kun taitaa olla vuodelta -13. Mutta kiitos toki kehuista.

      Poista

Lähetä kommentti

Jos odotat jonkinlaista vastausta, älä ole vässykkä vaan käytä nimeäsi.