Voiko smoothie souria kutsua olueksi?



Viime aikoina on enenevissä määrin ruvennut näkymään some-fiideissä ns. "smoothie" -oluita. Eli sellaisia äärimmäisimmillään lähes marjapuuromaisia oluita, yleensä hapanoluita, joissa on siis aivan järkyttävät määrät lisättyä marja/hedelmä-pyrettä (ja usein laktoosia). 

En itse erityisemmin välitä hedelmistä tai hedelmäoluista muutenkaan, edes klassikoista, niin en ole varsinaisesti kohderyhmää näille muuten kuin siksi, että oluesta välitän liiankin paljon. Siksi kuvat löysältä hillolta näyttävistä oluista tuovat ensimmäisenä mieleen "onko toi nyt enää olutta?". Niin onko? Kun eihän se oikein siltä näytä. Pakko kai sen nyt on olla jo jotain muuta?

Ärhäkimmät ja vanhoillisimmat ovatkin tietysti heti suorastaan ärsyttävän innokkaasti tuomitsemassa ne, ilman mitään perusteluja, joksikin ihan muuksi kuin olueksi. Eiväthän ne näytä tai maistu yhtään siltä miltä oluen muka pitäisi! (Sitä, että marjapuuro-oluet ärsyttää vanhoja jääriä, olen nähnyt käytettävän puskamarkkinoinnissa jopa myyntikikkana). 

Täysin yhtä ärsyttävästi trendikkäämmistä oluista innostunut kansanosa on sitten kiivaasti ilmoittamassa, tietenkin myös ilman mitään perusteluja, että tottakai ne ovat oluita. Ei modernin oluen tarvitse maistua "oluelta", älä kääpä viitti! Ja siihen se "keskustelu" sitten jää. 

"Kannattaako asiasta välittää jos se on helvetin hyvää ja on kavereiden kanssa kivaa?" joku hedonisti tietysti kysyy ja sille vastaan, että älä nyt perkele ala taas lässyttämään jostain hyvästä meiningistä ja iloisesta elämästä. Siinä on kivanpito vain tiellä kun aletaan kunnolla syynäämään. 

Niin, mietitäänpä ihan sillai perustellen, että ovatko ne nyt oluita vai ei?


"Perinteinen olut ei ole tuollaista"

Ja paskan marjat (heh). Toisin kuin äkkiseltään luulisi, perinteet on itse asiassa suurin syy siihen miksi hullut modernit marjapuuro-oluet nimen omaan ovat oluita. Oluessahan on käytetty vähän vaikka mitä lisämakuja vuosisatojen varrella ja juuri perinteitä kunnioittaen tehtävät hedelmälambicit rinnastuvat suoraan näihin moderneihin puuroihin. Jos belgialaiset hedelmäoluet hyväksyy olueksi, mihinkään hemmetin reinheitsgebotiin viittaaminen on ihan harvalatvaisen touhua.

Sitäpaitsi, perinteitä on hyvä vaalia ja niistä oppia, mutta jos aina pidettäisiin vain tiukasti perinteistä kiinni, joisimme jotain sumerilaista keittämätöntä, mäskäämätöntä, humalatonta mallaslientä, jossa lilluisi viljan palasia. 

Eli ei, "perinteiden" näkökulmasta smoothie-oluita ei voi oluen piiristä ajaa pois.


"Ei mahdu enää oluen määritelmään" 

Jos tätä mieltä on, niin mieluusti haluaisin nähdä sen määritelmän. Oluen määritelmiä kun on monenlaisia ja olutta on oikeasti aika hankala määritellä niin, että se pitää sisällään kaikenlaiset oluet ja vain oluet. Olen päätynyt itse siihen, että kyseessä on "viljan sokereista käymisteitse valmistettu juoma". Ei siis edes alkoholijuoma, koska alkoholi on voitu poistaa jälkikäteen. Olennaista on käyminen ja sokerien lähde. 

Tämä tarkoittaa sitä, että maustaa voi millä vain, myös hedelmillä. Tietenkin jos hedelmistä suuri osa myös käy hiivan ansiosta, jossain vaiheessa hedelmillä maustetusta oluesta tulee oluella maustettu hedelmäviini. Mutta koska smoothie-oluisiin hedelmät kuitenkin lisätään tyypillisesti vasta käymisen jälkeen mausteena, marjapuuro-olut on "maustettu olut". Olut kuitenkin.

Sitten on tietysti mielestäni olennaisin kysymys, jolle ei löydy täsmällistä määritelmää vastaukseksi. Missä vaiheessa "maustetta" on niin paljon, ettei se ole enää vain mauste? 

Niin. Missä vaiheessa appelsiinilla maustetusta vodkasta tulee screwdriver? Jos hedelmäpyrettä on niin paljon, että se on olennaisemmassa roolissa juomassa kuin olut jota se maustaa, niin eikö kyseessä ole jo olutpohjainen cocktail? Tai olutpohjainen... smoothie.

Smoothie-oluet ovat siis teknisesti oluita, mutta mielestäni ne tanssivat äärimmäisyydessään aika lähellä rajaa siinä ovatko ne maustettuja oluita vai juomasekoituksia. Jos vain tölkissä lukisi reilusti "beer smoothie" eikä "smoothie beer" niin tämäkin häiritsisi minua kansaa paljon vähemmän.

Nää on tärkeitä pilkkuja nussittaviksi asioita tutkittaviksi!

Kommentit