Sokkojoulukalenterin salat 1/4



Erilaiset olutjoulukalenterit ovat olleet ilostuttamassa maailmaa jo siitä lähtien kun joku tajusi korissa olevan sopivasti 24 pulloa. Viime aikoina niistä on alettu tekemään myös kaupallisia versioita laatu(tai ainakin craft-)olusilla. Tavallaan ne kiinnostivat, mutta tavallaan hinta ei. Ilmeisesti vaikeroin asiasta ääneen, kun avovaimo jouluihmisenä päätti rakentaa minullekin joulutunnelmaa itsetehdyn kalenterin muodossa.

Lisäksi kalenteri olisi sokkomaistettava, niin voisin "treenata" oluttuomarisertifiointiin. Noh, kaikki tekosyyt käyvät. Oluesta ei siis ole mitään tietoa etukäteen, paitsi joskus astia (tölkki vai pullo) jos olen kaatanut sen itse. Käytännön syistä johtuen oluet on tarjoiltu huoneenlämpöisenä, saa nähdä muuttuuko meininki jatkossa.

Sokkomaistaminenhan on aina melkoista turausta, etenkin jos erehtyy arvelemaan oluesta yhtään enempää. Kyllä sitä kovasti ylpeyttä tunsi ensimmäisenä päivänä kun meni heti ihan oikein, mutta onneksi nöyryys palasi nopeasti jatkopäivinä.

Tässä ensimmäinen neljännes kalenterikokemuksesta. "Sokkohorinat" ja "arvio oluesta" on siis kirjoitettu maistellessa, loput paljastuksen jälkeen.

1
Sokkohorinat: Hyvin raikas kukkainen! Suorastaan parfyymisen mausteinen. Melko kirkas kun jätti hiivat pulloon. Vaalea, kultainen. Mausteisuus tuntuu aika päälleliimatulta, tuskin tulee humalista. En saa päähäni dominoivaa maustetta. Pyörittelen kaikki mausteet läpi, kunnes kolahtaa. Inkivääri! Kyllä se on inkivääri. Voisiko olla jopa pumpkin ale? Tuskin kuitenkaan.

Melko täyteläinen, kevyet hiilihapot. Hunajainen makeus, mausteet ottaa roolia tässäkin, katkerot tuntuvat silti melko voimakkaasti. Saisi olla viileämpi."

Arvio oluesta: Maustettu, joku craft- joulu-IPA? Hiisi Inki?

Oikea olut: Hiisi Inki

Jälkikommentit: Näin korkissa vähän keltaista teipin välistä avatessa pulloa, jolloin ajatus vei Hiisiin helpommin heti kun keksin inkiväärin. Eka täysin oikein, tämähän menee päähän monellakin tavalla.


2
Sokkohorinat: Tummanruskea, punaiseen taittava, kaunis vaahto. Vähän metallinen tuoksu, muuten aika mieto, vähän karamellimaltainen. Yrttistä humalaa. Alkoholiakin.

Metallista kovuutta on suussakin, olemus muuten hyvin pehmeä ja lämmin. Kevyttä paahdetta, yrttisyyttä, suklaista makeaa mallasta. Hierahtaa jopa belginen mausteisuus, mutta se lienee humaloinnista, kyllä tämä aika selvä lager on. Kasvaa juodessa. Konvehtisuklaata, mausteisuutta. Onko sittenkään lager? Uskon ensi reaktiooni ja sanon että on.

Saksalainen? Tosin voin vain kuvitella, koska pullo tuntui "saksalaiselta" pussin läpi.

Arvio oluesta: Dunkles Bock?

Oikea olut: Pernštejn Granát eli Czech Dark Lager (tmave specialni)

Jälkikommentit: "Saksalainen pullo". Joo, that's a thing. Tässä näkee taas miten ohi menee kun unohtaa kokonaan jotain olennaista. En nimittäin muistanut lainkaan, että sellainen maa kuin Tsekki on olemassa. 10 miljoonaa ihmistä, mitä pienistä. Tsekkitummaksi tämä on vahvahko (tmave specialni) ja se hämäsi eritoten. Kun mieli asettui bockiin, kaikki tulkinnat vääristyivät sen myötä.

3
Sokkohorinat: Vaalea, suodattamaton, raikas, sitruksinen, kukkainen tuoksu. Vähän witbiermäinen. Ehkä korianteria? Jotenkin gosemainen märkärättisyys myös hyvin kevyesti taustalla. Melko täyteläinen, mallaspohja ei mikään kovin syvä, suorahko. Tuntuu edelleen vähän vehnäiseltä. Reilu katkero, mutta humalat vähän hukkuu, ei ehkä tuoreimmillaan.

Lopulta aika selkeän IPAmainen, jos nyt vähän kevyellä maltaalla siihen nähden.

Arvio oluesta: White IPA? Tai sitten toi... öö... Fat Lizard Ankle Slapper, koska 360-tölkki.

Oikea olut: Ægir Sorachi Saison

Jälkikommentit: Onhan se tota toi saisonkin sillai IPA? Eiks je? Koska avasin tölkin itse ja se oli 360-kannella oleva tölkki, niinpä vaihtoehdot rajautuivat aika vähiin. En tietenkään muistanut edes, että Aegirillakin näitä on.

Jälleen kerran ennakko-odotukset vääristivät. Sain päähäni, että kyseessä on ehkä Fat Lizard, joten mieli meni heti jyrkästi jenkki-IPAan. Lisäksi kyseessä on hyvin humaloitu saison, joten mausteisuutta jyräsi katkerot aika kovasti. White IPA nyt melkein on säälistä oikein tällaisen kanssa.

No ei olekaan.

4
Sokkohorinat: Meripihka, ruma vaahto joka hävisi nopeasti. Reilusti hiilihappoja. Metallinen, maltainen, karamellinen meininki. Hyvin vähän humalaa. Pahvia. Vihannesta. Hedelmiä?

Muhkea, leipäinen, vähän epämiellyttävä makeus, katkeroa on. Mitä enemmän juo sitä pahemmin pahvi ja vastenmielinen hedelmäisyys lyö läpi. Ei pysty kokonaan.

Arvio oluesta: Huono vahva brittiale tai ihan paska vahva vaalea lager

Oikea olut: Bock's Corner Heller Bock

Jälkikommentit: Sori nyt Bock's, mutta tää oli ihan pilalla. Opettavainen sokkomaisto kyllä. Ainoa syy miksi epäilin tätä lageriksi oli melko reilu leipäisyys ja se, että lageriin kuulumaton hedelmäisyys ei tuntunut millään tasolla suunnitellulta jutulta vaan nimenomaan virheeltä.




5
Sokkohorinat: Vaalea, sameahko, nopea vaahto. Hyvin sitruksinen tuoksu, tulee mieleen Omnipollon joku. Rapsakka, sitruksinen, hapan, moderni citra-humaloitu hapan olut. Vähän yksioikoinen mutta hyvä.

Arvio oluesta: Joku moderni craft-sour ale. Stone White Ghost?

Oikea olut: To Øl Sur Blomst

Jälkikommentit: Seljankukalla maustettu hapanolut, vielä aika selkeästi maustettu, mutta eipä sitä seljankukkaa vain hokaissut. Mieli meni suoraan sitrukseen.

6
Sokkohorinat: Musta, vaahtoaa aivan helvetisti. Kokkareista, liikkumatonta vaahtoa. Muovailuvahaa, maalia, aseltadehydiä?, suklaata ja paahdetta myös. Maultaan ohut, karhean hapokas, maitosuklainen ja laktoosinen, aika mieto katkero, kuivan ohueksi (jälkikäynyt), pientä vihanneksisuutta,

Arvio oluesta: Joku stout/porter joka ei ole ihan kunnossa. Jälkikäynyt pullossa.

Oikea olut: Hiisi Kyyttö

Jälkikommentit: Vaikka maistoin laktoosin jäätelömäisen makeuden ja stoutiksi/porteriksi tämän tunnisti toki vaikka unissaan, ei käynyt pienessä mielessäkään sellainen tyyli kuin milk stout. Koska se nyt olisi liian järkevää. Ikävä kyllä ylikuivaksi ja superhappoiseksi virheellistynyt olut ei sitten muuten antanut tukea tyylilleen. Hiideltä harvoin törmää tämmöiseen, mikä pettymys. Vielä itseäni enemmän virhe ärsytti avovaimoa, joka meinasi saada avatessa olutgeysiristä silmilleen. Karkeita sanoja panimolle terveisiksi siltä suunnalta.

Kommentit