Alkon jouluoluet ja muita uutuuksia 2015

Alkon kuukausipruuvissa oli tällä kertaa erityisen paljon olusia, kun kausituotteet oli esillä. Hyvää tavaraa, jos myös vähän keskinkertaisempaa. Miellyttävän maltainen rintama, humalahullua kansanosaa ei onneksi oltu lähdetty liikaa viihdyttämään talvioluiden suunnalla. Kyllä talvessa pitää olla muhkeutta ja pehmeyttä.

Kausioluita oli 24 kappaletta, joita on myymälöissä tilanteen ja myymälän tilan mukaan. Lisäksi pruuvissa oli muutama muu olutuutuus, ei siis kausierikoisuuksia vaan pysyvämpiä uutuuksia. Mutta piruako tässä löpisemään, käydään olusia läpi.

Mönchshof Weihnachts Bier
Mallas edellä menevä saksalainen lager, jonka jouluisuus jää vähän arvoitukseksi. Pehmeä, laadukas, hellesmäinen ihan kiva olut. Sopinee "perusoluen" ystävän joulupöytään.

Koff Jouluolut (6%)
Koffin tuttu jouluolut "nelosversiona". Vähän kovahko, hieman hedelmäinen, tumman maltainen wieniläinen, kuten aina ennenkin. Valitsisin mielummin kauppavahvuisen version suoraan sanoen, se tuntui pehmeämmältä. Siitä lisää muutenkin myöhemmin viikolla tyyliesittelyn parissa.

Zoller-Hof Donator Doppelbock
Vaalea doppel. Mausteinen, hunajainen, aika terävä humalointi. Ihan kiva, mutten nyt aaltoja ala tekemään.

Stallhagen Julbock
Tumma bock, mahtavalla maltaan täyttämällä tuoksulla. Karamellia, suklaata, paahdetta, syvyyttä. Maku ei ihan pärjää tuoksulle, mutta oikein mukava syvän maltainen paukku.

Ayinger Winterbock
Vanha tuttu, eli Celebrator doppelbock talvipullossaan. Maailman parhaita doppelbockeja, tarkemmin vaikkapa täällä.

Vakka-Suomen Vahva Joulubock
Kuparinen olut. Erittäin viljainen tuoksu, alkoholia aavistus. Keittoon on lisätty neilikkaa ja onhan sitäkin siellä seassa. Jouluinen on. Maustetta, mämmiä, joululeipää. Paino sanalla leipää. Humalaakin on katkerona niin että huomaa.

Kapuziner Winter-Weisse
Tummahko vehnä. Hedelmää, banaania muttei onneksi mitenkään julmetusti, neilikkaa. Ihan kiva saksanvehnä, mutta en nyt taas ihan ymmärrä mikä tästä niin talvisen tekee.

Stallhagen Brewdolf the Reinbeer
Lystikkäästi nimetty olut pääsi yllättämään kun en odottanut juuri mitään. Kuparinen olut, upean humalainen ja leipäinen tuoksu. Jenkkiläistä metsähumalaa on ja sitrusta myös miellyttävällä mallasrungolla. Erittäin jees vaikka ehdinkin sanoa, ettei reilummin humaloidut sovi talveen. Amerikan Red Aleksi sanoisin noin tyylillisesti.

Fuller's Old Winter Ale
Vanha viidakon sanonta on "Fuller's ei petä koskaan" ja kas niin nytkin. Tämä on toki ollut valikoimassa ennenkin ja syystä. Kuparinen olut. Hieno toffeinen brittijouluinen tuoksu. Upea tasapainoinen maltainen brittiale.

Ridgeway Insanely Bad Elf
Onneksi näitä pahoja tonttuja ei tänä vuonna tuotu enempää. Tämä 11,2% hulluus sitten kuitenkin. Vaaleahko olut, alkoholia ja mausteita tuoksussa. Viinainen, liuotinmainen ja vähän pistävä. Yh. Kai tää suht helppo on juoda, jos haluaa nauttia itselleen sellaiset englantilaismalliset jouluturvat.

Suomenlinnan Panimo Old Greig
Tykkäsin viime vuoden Olutexpossa Old Greigistä penteleesti, niin olipa pettymys tällä kertaa. Leipäinen ja maltainen tuoksu, mutta hyvin miedoksi jää, ellei Ridgewayn kama sitten tappanut hajuaistiani toviksi. Ei oikein vakuuta, maltainen ja mämminen on, mutta jää kovin yhden nuotin varaan. Vaatii ehkä toisen maiston.

Nøgne Ø God Jul
Ensimmäinen kolmesta Nøgnen oluesta mitä maistilla oli, mutta ainoa kausituote. Tumman ruskea olut. Julmetun upea porterin ja vanhan alen välimuoto. Paahtunut, kuiva, yrttinen, suklainen.

Kors Øøll
Kumma sekametelisoppa. Maustettu belgihiivoilla käytetty ale, mutta tuntui joltain vahvan alen ja bockin välimuodolta. Voimakkaan alkoholinen, toffeinen, mannermainen humalan puraisu, mallasviskinen olemus. Joku valitti mausteiden sekavuutta, minusta koko olut oli vähän sekava.

N'Ice Chouffe
Vähän pettymys, koska tämä belgialainen tonttupanimo tekee yhtä Alkon parhaista tuotteista Chouffe Dobbelen IPA Tripeliä. Ohut tuoksu, etenkin Korsin jälkeen. Poreileva belgi, tumma karamellinen kulma. Ei liian makea, yrttisyys nousee erittäin mukavasti loppua kohti.

Mufloni Talviporter
Järkyttävän upea tuoksu. Kevyt paahde ja humala tosi kauniisti yhdessä. Olut itsessään on sitten kovin ohut rungoltaan, jää sellaiseksi kuivaksi espressomaiseksi porteriksi. Toimii tavallaan, mutta odotin enemmän.

Shepherd Neame Double Stout
Englannin vanhin panimo harvoin pettää ja perinteikkäällä tyylillä mennään nytkin, eikä mitään luistelua. Lähes musta olut, makean leipäinen ja paahteinen tuoksu. Upean tuoksun jälkeen suussa lässähtää vähän turhan kovaksi ja hiilihappoiseksi, mutta silti erittäin toimiva stout.

Malmgård Tammiportteri
Malmgårdin Barley Winesta on vieläkin niin hyvät muistot, että odotukset olivat hirmuisen korkealla ja niihin ei aivan ylletty. Maltainen ja suht hyvin katkeroitukin on ja tammea sieltä löytyy, kevyellä vaniljaisella jälkinuotilla, mutta vähän yksioikoiseksi jää silti. Ei oikein tunnu portterilta vaan vahvalta alelta. Tarvitsee ehdottomasti uuden maiston.

Aecht Schlenkerla Rauchbier Urbock
Pitäiskö tästä jotain sanoakin vielä? Savuoluiden kuningas on taas Alkossa. Ostakee pois. Nestemäistä palvikinkkua.

Old Tom Ginger
Huh. Olipahan melkoinen hyppäys kun Urbockin jälkeen tätä maistoi. Erittäin inkiväärinen versio Robinsonin vahvasta ale klassikosta, miedompi myös. Ja kun sanon erittäin inkiväärinen tarkoitan erittäin inkiväärinen. Hyvin kevyt maltaisuus taustalla ja himppu alkoholia. Makeanpuoleinen inkivääriolut. Ei pahaa, hymy tuli huulille. Kaapissani odottava suklaaversio pelottaa hieman...

Kasteel Rouge
Kauniin punainen kirsikkaolut. Happamamman hedelmän puolella, voimakkaan kirsikkainen olut.
Mausteisuutta myös. Jos välittäisin kirsikkaoluista niin ottaisin ehkä toistekin.

Malmgård Huvila Arctic Circle Ale
Kuivan katajainen ja yrttinen, suorastaan metsänmultainen tuoksu. Katajalla maustettu. Mielenkiintoinen yrttisyys ja kevyt marjaisuus hyvällä mallaspohjalla ja reiluhkolla humaloinnilla toimii. Omanlaisensa, ei muidenlainen.

Tähän päättyivät kausioluet. Muut uutuudet sitten.
---
Nøgne Ø Tiger Tripel
Vaalea täysin samea tripel. Yrttiä ja vehnäisyyttä tuoksussa. Mielenkiintoinen, vähän humalainen, hedelmäinen ja selleriyrttinen tripel. Kepeä. Toimii.

Maredrous Tripel
Oiva perustripel, makean puoleinen. Yrttiä, hiivafenoleja. Kiva.

Camba Imperial IPA
Saksalaisen pienpanimon IIPA on oikein turvallinen tupla-IPA. Voimakasta jenkkimetsää ja sitrusta. Kivan pehmeä, ei ylilyö katkeroita. Maussa sitrus määrää. Joisin toistekin. Melko tuoretta on, jos päiväys on vuoden päässä (21-09-16).

Founder Porter
Jouluolutlaumasta huolimatta eikö lie pruuvin parhaita oluita. Lyömätön tuoksu, niin hieno paahdemaltaan erilaisten lonkeroiden hyväily, että vot. Pehmeä puolitäysi runko, upea maku. Hieno, ostakaa pois vaan.

Bryggeri Roggenfest
Bryggerin ruisjuhlaoluessa on käytetty Ekbergin hapanruisleipää, joka tuo olueen jännää kieroa ja jotenkin saksalaista savuisuutta. Ymmärsin jostain, ettei tähän oltu erikseen savumaltaita käytetty, korjatkaa jos olen väärässä. Olin väärässä, Bryggeristä kerrottiin, että savumallastakin on. Mausteinen, ruismaltainen, savuinen, silti kevyt. Ruokaolut ehdottomasti.

Nøgne Ø Imperial Rye
Tämäkin on paluumuuttaja. Hirvittävän hintainen mutta melkein on sen hintansa väärtikin. Reilun humalainen, pehmeän täyteläinen, suuta rakastelevan silkkinen ja rukiisen mausteinen voimakas porter. Loistava.

Svaneke APA
En tiedä mitä Svaneke on oikein yrittänyt, mutta ei tämä APAa ole nähnytkään. Hieman kuivaa metsäistä jenkkihumalaa tuoksussa, mutta niin vähän, että makea maltaisuus pääsee edelle, mikä ei sovi piirtaan lainkaan. Ei jenkkimakua, maltainen tasapaino selkeästi. Jos tuomitsisin sokkona, en laittaisi APAksi ikinä. (Tuorettakin tuntuisi olevan, joten ei ole siitäkään kiinni)

Belhaven 90/- Wee Heavy
Kiva Wee heavy! Mallasta ja toffeeta upeasti, niin kuin wee heavyssa kuuluukin, tuoksussa ja maussa tasapuolisesti. Melko oppikirjamainen oikeastaan. Ja halapahan tuo on, alle kolme euroa.

Kommentit