Olutoppaan äänestykset

Olutoppaan vuosiäänestykset käynnistyivät taas. Olutopashan on kaikinpuolin hieno saitti, mutta olen sen verran asosiaalinen kyylä verkossakin, niin laitanpa nämä tänne foorumin sijaan pientä päivittelytaukoa* piristämään.

Olen kokenut nämä vuoden olut ja vuoden panimo -äänestykset aina jotenkin hankaliksi määritellä vaikkakin hauskoiksi kokonaisuutena. Lähinnä hankaluus tulee siitä, että millä perusteella joku nyt on juuri tämän vuoden olut tai panimo, vaikka olisi ollut olemassa jo aiemmin. Siksi pienet perustelut.

Vuoden kotimainen olut
1 Plevnan Siperia
2 Beer Hunter's Mufloni CCCCC IPA
3 Stadin MIWtFY Sour Ale
4 Nokian Keisari 66 American Pale Ale
5 Bryggeri Helsinki Transatlantic Ale

Vuoden olut ja kotimainen olut on valittu yksinkertaisesti sen mukaan, mikä on mielestäni tasokkain ja "merkittävin" tänä vuonna maistamani olut, joka on ollut minulle jossain määrin uusi (tai muuten harvemmin maistamani). Siperialle selkeä ykköspaikka maan parhaana oluena, CCCCC IPA maan parhaana IPAna, Stadin sour oli SOPP-festarien paras, 66 APA koko kesän ja vuoden ilmiö omassa lajissaan ja absoluuttisesti eniten vuoden aikana kuluttamani olut. Viimeiselle sijalle oli niin paljon tunkijaa, että valitsin lopulta puoliksi arvalla Bryggeri Helsingin Transatlantic Alen, koska halusin listalle jonkun Bryggerin oluen ja Transatlantic oli niistä ehkä kaikkein onnistunein.

Vuoden kotimainen panimo
1 Panimoravintola Beer Hunter's
2 Stadin Panimo
3 Bryggeri Helsinki
4 Panimoravintola Plevna
5 Nokian Panimo

Panimot päättelin kummassakin sarjassa sillä hyvin särmällä perusteella, että mistä panimosta olen saanut eniten hymyä huulilleni ja ns. positiivisia ohhoh-kokemuksia tänä vuonna. Beer Hunter's ja StaPa ovat olleet kärkivalintani jo pitkään kotimaisten sarjassa. Viime vuonna toisin päin, tänä vuonna näin päin. Beer Hunter's lunasti tyrnilambicilla ja CCCCC IPAlla loppuvuodesta kaulan ja StaPa oli muutostaan johtuen muutenkin vähän puolitehoinen loppuvuodesta. Bryggerin nostin kolmannelle sijalle yksinkertaisesti siksi, etten ole pettynyt yhteenkään uuden panimon olueen. Kaikki ovat olleet tasokkaita tyyliesimerkkejä, vaikkei mitään päänräjäyttävää olekaan ollut. Plevna neloseksi oikeastaan pelkän Siperian voimin ja Nokia 66:lla viimeiselle pisteelle.

Vuoden Olut
1 Omnipollo Nebuchadnezzar
2 Stone Oaked Arrogant Bastard Ale
3 Plevnan Siperia
4 Beer Hunter's CCCCC IPA
5 Mikkeller Beer Hop Breakfast

Vuoden olut -sarjassa on sellainen ymmärrettävä rajoite, että oluen on pitänyt olla myynnissä Suomessa vuoden 2013 aikana, joten monet ulkomailta hankitut suosikit** tältä vuodelta piti jättää pois. Vaikkakaan en ole aivan varma niiden saatavuudesta erinäisissä olutbaareissa, mutta varmuuden vuoksi. Ironista kyllä moitin vastikään tupla-IPAa tyylinä ja lopulta päädyn antamaan Omnipollon tupla-IPA-ihmeelle parhaat pisteet. Stonen tammiversio loisteliaasta Arrogant Bastardista hyppäsi alkuvuodesta Arkadian hyllystä niin monesti koriin, että siitä sille kakkossija. Siperian ja CCCCC:n ei tarvitse hävetä ulkomaisessa seurassa yhtään ja siksi ne tännekin. Beer Hop Breakfast taas sen takia, että siinä oli ehkä Nebuchadnezzaria lukuunottamatta hienoin humalointi mihin olen nenääni tänä vuonna työntänyt.

Vuoden panimo
1 Mikkeller
2 Stone
3 Cantillon
4 Panimoravintola Beer Hunter's
5 Paulaner

Vuoden panimo on näistä muutenkin täysin subjektiivisista listoista ehkä kaikkein subjektiivisin. Mikkelleriltä on tullut maisteltua tänä vuonna ehkä eniten ja parasta huipputavaraa. Stone taas on muuuten vain vakuuttanut. Cantillon oli kesän gueuze-kikseissä takuuvarma valinta ja aina laatutuottaja, vaikka en Gueuzea nyt tuonne vuoden olutlistaan laittanutkaan (olisihan se pessyt noista oikeastaan kaikki...). Beer Hunter's neloseksi parhaana kotimaisena ja Paulanerille yhden pisteen säälimaininta Saksan matkan iloista. Tiedän tiedän, ei se oikein Suomessa kunnolla näkyviin panimoihin liity, mutta vaihtoehto oli olla antamatta pistettä kokonaan.

Kaiken kaikkiaan hieno olutvuosi ja erityisesti uusien kotimaisten panimoiden suoranainen tulva tänä vuonna ihastutti, OlutExpo vakuutti tapahtumana ja muutenkin tuntui siltä, että 2013 oli se vuosi kun Suomessa olutskene todenteolla heräsi.

Foorumilaista en äänestänyt, koska olen niin harvakseltaan OO:n foorumilla aktiivinen edes lukijana, saati n. postaus vuoteen tahdin kirjoittajana, etten osaa ketään sieltä mainita. En myöskään ole oppaan reittaushommissa mitenkään mukana, joten reittaajakin jää nyt äänestämäti. Kolmanteen "skeneäänestykseen" eli blogeihin tietty sanoin sanani. JaskanKaljat on tehnyt paljon ihan aitoa suorastaan journalistista työtä, haastatteluja ja panimoesittelyjä sun muuta ja ollut lisäksi paikalla lähes jokaisessa vuoden tapahtumassa. Silkalla työllä ansaittu ehdoton ykkössija tänä vuonna. Männävuosien ykkösen Reittausblogin ei tarvitse yhtään rinnalla hävetä, sillä taso on pitänyt sielläkin jo monetta vuotta putkeen, joten sinne yksi älähdys myös. Arde puolestaan on päivitystahdissaan pelottava ja lyhyiden näpäköiden kuvausten mestari, joten sinne vielä kolmas ääni. Lisäksi äänestäessäni Tuopillisella ei ollut vielä yhtään ääntä, joten annoin tietenkin itselleni itsesääliäänen. Kiitos niistä muutamasta muustakin. :)

No niin, se siitä blogiskenen runkkuringistä. Tulihan kaikilta?

Edit: Meinasin ihan unohtaa maahantuojan, kaupan ja baarin. Noh. Lyhyesti ne vielä:
Maahantuoja 
1. Diamond,
2. Pikkulintu,
3. Servaali,
4. Heino Juomat,
5. Novovin.

Syyt selviää valikoimia ihmettelemällä.

Kauppa: Kampin K-Supermarket.
Oikeastaan ainoa mitä osaan tähän sanoa. Muuten en ole huomannut erityistä loistavuutta minkään asioimani kaupan valikoimissa. S-ryhmällä on vakiovalikoimat ja K-kaupoissa käyn kovin vähän.

Baari: 
1. Oluthuone Kitty's,
2. Oluthuone William K. Kurvi,
3. Hilpeä Hauki,
4. Bar Molotow,
5. Sivukirjasto.

En äänestänyt valikoiman perusteella, koska hyvin harvoin menen tiettyyn olutbaariin erityisen laajan valikoiman vuoksi. Pääasia, että valikoima on edes siedettävä. Muutenhan äänestäisin Kaislaa, joka on niin takuuvarmasti umpeen täytetty, ettei sitä nykyisin kestä. Tai Pikkulintua, jota en ole koskaan kokenut erityisen lämminhenkiseksi paikaksi, niin legendaarinen kuin muuten onkin. Kitty's sen sijaan on minusta ehkä Helsingin miellyttävin pubi kaikessaan: miljöö, valikoima, henkilökunta. Seuraavat neljä taas keräävät aika paljon pisteitä sijainnillaan (lähellä minua = vierailen niissä useammin), mutta myös muulla. Kurvin WK:ssa ja Vaasankadun Hauessa on molemmissa todella mukava henkilökunta ja paikalle on aina kiva mennä. Tuossa kulman takana väijyvä Molotow ei varsinaisesti ole olutbaari, mutta baarin kylmäkaapista voi tehdä välillä silti melkoisia löytöjä (tänä vuonna mm. Stronzo 1000 EBC, Hr. Fredriksen, Alesmith IPA...) ja on muutenkin ihan kiva paikka, joskin usein turkasen täynnä. Sivukirjasto on taas pieni ja viihtyisä paikka, johon on myös aina tervetullut olo ja jonka oluthyllystä löytyy myös joskus mukavia yllätyksiä. (Suomen oikeasti paras olutkuppila lienee edelleen Tampereen Tuulensuu, mutta en käynyt siellä tänä vuonna, joten en rehellisesti voi sitä äänestääkään).

*päivittelytauko jatkunee vielä itsenäisyyspäivään, ellen perjantaina yllätä uudella Paluu Juurille -jutulla itseänikin.
**esim. Mikkellerin konjakkitynnyröity George!, Evil Twinin Soft DK,3 Fonteinen Gueze Golden Blend ja Rodenbach Vintage 2007.

Kommentit