Kolme uutuutta kesäksi (Sinebrychoff, Pyynikki, Laitila)

Kevään kieppeillä panimot lanseeraavat uutuuksiaan, jotka ovat tarkoitettu lähinnä kesämarkkinoille. Ne ilmaantuvat kauppoihinkin jo silloin keväällä ja bloggarina niitä arvioidessaan pitäisi sitten jotenkin yrittää ottaa huomioon olisiko olut jotenkin parempi kesäkeleillä. Monesti toki tulee näytteitäkin, mutta nämä ovat ihan itse ostettuja* oluita.

Koska itselläni tulee tätä nykyä vietettyä ainakin osa kesästä appivanhempien luona maalla, otin olusia mukaan maalle pääsiäisen viettoon, että voisin nauttia ne autenttisissa kesäolosuhteissa. Kuten kuvista voi päätellä, eläytyminen kesään oli helppoa kuin heinänteko.

Jos ns. kaljakatiska on täynnä, kesäviilennykseen sopii
näppärästi myös metrinen hanki.

Kolmen eri kokoluokan panimoita tarjolla. Suomen suurin panimo Sinebrychoff julkaisi ensimmäisen Karhu-brändin alle tehdyn pintahiivaoluen, tietenkin IPAn. Brändiin sopivaa luonnetta on tehty rukiilla. Suomen suurin pienpanimoksi laskettava eli Laitilan Wirvoitusjuomatehdas julkaisi jenkkiteemaisen pilsin Atlantan ja lienee yksi menestyneimmistä uuden aallon pienpanimoista eli Pyynikin Käsityöläispanimo sitten puolestaan oli tuonut kauppoihin Two Lakes Lagerin.

Hetkinen.

Isolta panimolta ruis-IPA, keskisuurelta jenkkihumaloitu pils ja pienpanimolta vaalea lager? Mikäs helvatan bizarromaailma tämä nyt on? Kaikki on vinksin vonksin tai ainakin heikun keikun. Noh, testataan nyt sitten.

Karhu Ruis IPA
Sinebrychoff, Rye IPA
5,3%

Nätti valkoinen tölkki, isossa puljussa on toki brändäys kohdallaan. Hommaan on haettu epämääräistä katu-uskottavuutta käyttämällä suunnittelijana katutaitelija Jani Tolinia. En tiedä... Karhu on aina tuntunut ns. rehellisesti ja toimivasti "juntilta" brändiltä. En oikein ymmärrä tätä viimeaikaista intoa sotkea sitä mm. fine diningiin ja nyt graffititaiteilijaan. Hemmetin hyvän näköinen tötsä kuitenkin, ei siinä.

Ruskea, samea, vähän ruman näköinen olut. Jykevä vaalea vaahto. Tuoksu on varsin lupaava. Selkeän ruisleipäinen tuulahdus, jossa seassa mäntyistä humalaa. Varsin "suomalainen" fiilis. Yrttejäkin on humalan ja rukiin myötä. Yllättävänkin voimakas rukiinen tunnelma.

Keskitäyteläinen olut, maltillisesti hiilihapotettu ja vähän liukas suutuntuma. Maun puolella ruisleipäisyys on myös voimakkaasti läsnä. Tuoppi-ruismallas tulee mieleen ja sitä myöten tiettyä sahtimaisuuttakin taustalla. Ei missään nimessä siis sahtimainen muuten.

Metsäinen humala tukee hyvin ja nousee ihan terhakaksi katkeroksi, joka jää tosin vähän valjuksi jos tätä IPAna arvostelee. Katkeroarvoja ei olekaan kerrottu missään markkinointimatskuissa. Jälkimaku saisikin olla terävämpi ja pirteämpi, nyt ruismaltaisuus jää vähän vellomaan.

Ei tämä ihan IPAsta itselleni mene, mutta aika maukas olut kuitenkin. Voisin kuvitella toimivan kunnolla grillatun naudan kaverina. Varmaan parasta mitä Koffilta on tullut näihin craft-haastoihin.

Two Lakes Lager
Pyynikin Käsityöläispanimo, Vaalea Lager
5,0%

Mansesterin kielenkäytössä luomuoluen nimen "Two Lakes" viitannee Pyhä- ja Näsijärviin. Suhtauduin pitkään aika kielteisesti Pyynikkiin, koska laatu heitteli yhdessä välissä kovin paljon ja käsiini tuntui sattuvan kovin usein epäonnistuneita yksilöitä. Sittemmin laatu on tuntunut vähän tasaantuvan ja annoin taas viime vuonna itselleni luvan ostaa panimon oluita muuallakin kuin festareilla. Viime aikoina sieltä on tullut ihan positiivisia kokemuksiakin.

Ja nyt sitten ei.

Vaalean meripihkan värinen, sameahko olut. Suhteellisen runsas ja tiivis vaahto, joka tosin hupenee melko nopeasti. Tuoksu on periaatteessa miellyttävä ohraleipäinen, jopa aavistuksen mämminen mallas, mutta sitä vainoaa omenainen hedelmäinen epämiellyttävä virhetuoksu. Jenkkilagerissa tätä asetaldehydiä pienissä pitoisuuksissa sietäisikin, mutta tässä määrin ei kyllä missään oluessa.

Keskitäyteläinen olut tämäkin, terävähkö hiilihappoisuus kaverina. Maku on vähän karamellisen maltainen, leipäinen, jopa kivan kinuskinen ja katkerointi on hemmetin hyvin tasapainossa, mutta ikävä kyllä se sama virhe vaivaa makuakin. Ja kuten virheillä on tapana, se alkaa dominoimaan ja ärsyttämään mitä enemmän lasia tyhjentää. Puolivälin jälkeen ja oluen vähän lämmetessä juominen on väkinäistä tekemistä.

Taustalla on oikeasti varsin hemmetin hyvän oloinen lager, mutta ei tämmöistä nyt oikeasti kehua voi. Onko minulla vain oikeasti näin huono tuuri Pyynikin kanssa?



Atlanta 
Laitilan Wirvoitusjuomatehdas, Pilsner / IPL
5,0%

Laitilalla on ollut vähän samankaltaista kankeutta ns. modernille IPA-linjalle lähdössä kuin isommillakin panimoilla. Vaikka panimolta tarvitessa tulee laadukasta kamaa, kuten vaikkapa Imperiaali ja Mississippi Beer todistavat, IPA-henkisempien jenkkihumaloitujen kanssa ei ole oikein onnistuttu.

Vaaleankultainen. Hankiviileänä melko pirun runsas "chill haze", vähän lämmettyäänkin vielä aika samea ja päällä tiheä kestävä vaahto. Tuoksu on erittäin humalainen, ruohoinen ja metsäinen. Raa'an pellettinen jopa. Pientä maltaasta irtoavaa hunajaisuutta taustalta, mutta humala kyllä määrää. Ei tätä pilsiksi arvaisi tuoksusta pirukaan. "American Pils" eli "India Pale Lager"?

Ohuehko, muttei vetinen runko. Viljainen, vähän hunajaisen pehmeä maltaan taustasvengi maussa, jonka päälle humalointi jyrää kovaa. Karhea, mattainen metsäinen humala, joka puraisee terävällä katkerolla ja kääntyy puraistessaan greippiseksi jälkimauksi.

Ihan onnistunut, varsinkin hellekelin oluena varmasti toimiva. Mukavan rapsakasti katkeroitu. Jenkkihumala on sen verran pinnassa, ettei tätä oikein pilsiksi tekisi mieli sanoa. Sokkona menisi sessio-IPAksi, eikä tarvitsisi edes miettiä. Humalan aromi on vähän turhankin raakaa pellettiä, mutta pehmentynee ajan kanssa.

*Laitila tosin lähetti näytepakkauksessa mm. juuri tätä samaa Atlantaa heti sen jälkeen kun olin ehtinyt kaappiin sitä ostaa. Joten onko tämä nyt ostettu vai saatu? En tiedä itsekään.