Kesäisten olutreissujeni kierto on alkanut tasaantua "Joka toinen kesä Brittein saarille, joka toinen Manner-Eurooppaan" -sykliin, joka onkin ihan hyvä ja harkittu poljento.
Englannissa on tullut koluttua jo sen verran, että on jotenkin noloa, etten ole käynyt Wolverhamptonia pohjoisempana. Niinpä kohti seutuja, jotka kartalla mielestäni näyttävät olevan keskellä Englantia, mutta englantilaisten mielestä se on jo "North". Noh, niinhän se on Oulukin keskellä, mutta pohjoisessa.
Pohjois-keskustassa on neljä suurempaa kaupunkia hyvin lähellä toisiaan: Liverpool, Manchester, Leeds ja Sheffield. Niin monen isomman pitäjän kiertäminen ei tuntunut ihan hyvältä idealta, joten tyydyin kahteen ensimmäiseen ja jatkoin listaa vielä turistinähtävyys Yorkilla ja lisäksi oikeasti pohjoisessa olevalla Hartlepoolilla. Ai miksi Hartlepoolilla? No, varsin hölmöistä syistä, niistä lisää sitten seuraavalla kerralla.
Manchesteriin pääsee suoraan Helsingistä, joten sinne ensin.
Manchester
Onnistuin väistämään Finnairin lakkosäätöjen pahimmat vaikutukset, mutta lento oli aikaistunut kuitenkin varhaiseen aamuun ja olin maassa jo aamupäivällä.
Juna kentältä tuli Piccadilly -asemalle. Yritin etsiytyä ratikkaan, mutta hetken sekoiltua ilmi, että koko sen puolen kaupungin ratikkaliikenne oli katkaistu tieremonttien vuoksi. Taksin etsintä taas meni ihan sekoiluksi ja lopulta olin niin lähellä hotellia, että sama kävellä loppuun asti.
Noh, reissussa joutuu aina jossain vaiheessa roudaamaan kamojaan niin pitkälti, että aivan takuuvarmasti haluaa sen jälkeen oluen. Joten kamat hotelliin ja aamupalan kautta päiväkaljalle. Otin St. Peters Squarelta ratikan parin pysäkin verran pohjoiseen Shudehilliin. Siellä somehypetetyssä Gooey-kahvilassa kahvi ja todella häiriintyneen näköinen ja kokoinen köyhä ritari brunssinaamaan. Voin suositella, oli vaikuttavan ulkonäön lisäksi myös todella hyvää.
Gooeysta olikin kävelymatka The Marble Arch Inniin joka oli sopivasti avaamassa. Olin päivän toinen asiakas. Marble Arch on vanha ja komea pubi*, joka seisoo keskellä moderniksi uudelleen rakentuvaa aluetta kuin sinnikäs puu länsirintamalla.
Marble Archissa talon mainio mild lasiin, tynnyri oli tikissä. Ensi tunnit Manchesterissa hämmensivät vähän. Asukaslukuunsa nähden kaupunki tuntui kovin pieneltä tai oikeastaan pienikokoiselta ja ahtaalta. Tuntui, ettei missään vilahtanut puistoa tai toria tai mitään kunnon aukeaa. Hotellin vieressä oleva St. Peters Square oli olevinaan square eli tori, mutta käytännössä se oli ratikkapysäkki. Pysäkkialueelle oli hilattu jotain armeijanäytöstä varten tykki ja se veikin sitten kaiken lopun ylimääräisen tilan. Melkoinen tori.
Kaiken kaikkiaan kaupungista ei tullut mikään kovin mukava ensi fiilis. Joka puolella rakennetaan, se käy selväksi myös seuraavina päivinä. Työmaiden välissä on moderneja torneja tai tornihtavia teräs-lasi-tylsyyksiä ja viktoriaanisen ajan punatiilijäänteitä, jotka vaikuttavat päällepäin siltä, että joku unohti purkaa ne. Kunnes tajua, että niissä asuu joku tai alakerrassa on pubi tai muu liike.
En onnistunut olemaan ensimmäinen asiakas vaikka olin ovilla ensimmäisillä minuuteilla avaamisesta. Henkilökunnan tuttuja oli tullut lounaalle jostain takaoven kautta. Tumma mild asettui lasissa kuin guinness konsanaan ja maistui tähän oluen janoon taivaallisen hyvältä.
Noh, kalja oli hyvää ja pubi oli komea. Viktoriaaniset mosaiikkilattiat ja keraamilaatoilla koristellut seinät ja katto hohtivat menneen päivän luksusta. Marble Arch Inn onkin suojeltu rakennus, aikoinaan McKenna's -panimon näyteikkuna. Nykyäänkin panimon näyteikkuna, mutta Marblen. Panimo on aloittanut baarin tiloissa ja saanut nimensäkin siis pubilta. Panimo kasvoi pubista ulos jo 16 vuotta sitten ja sitä seuranneestakin tuotantolaitoksesta on siirrytty jo suurempaan, nykyiseen Salfordin panimoon. Pubi on kuitenkin pysynyt panimolla ja tarjoilee tietysti ensisijassa oman panimon oluita. Käytännössä pubi oli yksi huone, jonka päässä baaritiski. Baarin viereltä pääsi takakautta jonkinlaiselle takapihan terassille, mutta sadetta uhkaillut taivas ei houkutellut tarkastamaan aluetta.
---
Upea baari, mutta ei sinne koko päiväksi voinut jäädä, joten takaisin keskustaa kohti. Matkalla ratikkapysäkille oli listallani ollut Hare & Hounds. Poikkesin sisään. Hieno kaakelikuvioitu ja puulattiainen perinteinen pubi, joka on järjestyksessään vanhanaikaisessa asussa: Sama baaritiski palvelee isompaa takaosan loungea ja pienempää etupuolen salonkia. Ennen nämä ovat olleet ns. paremmalle väelle ja rahvaalle. Menin pienemmälle puolelle, sillä isommassa salissa eläkeläissedät oliva kaapanneet kaikki pöydät. Paikka tuntui oikeasti korttelin "localilta", kun vanhat patut turisivat menemään. Paikallisen Joseph Holtin oluet hanoissa, mutta kunnossa on toivomisen varaa vaikka ovella keikkui Cask Marque -lätkä. Mild on tunkkaista, suorastaan korkkivikaista.
Salonkiin saapui vanhoja rouvia puuskuttaen niin, että harkitsin jo hätänumeron näppäilyä valmiiksi puhelimeen. Pian saapui lisää rouvia ja salongin parhaat paikat alkoivat täyttymään. Tein pöydässäni rouville tilaa, kun tuoppikin loppui. "Mol! This gentleman is moving, come're!" arviolta päälle kahdeksankymppinen mumetsi kajautti kaverilleen. Vai gentleman, no kerta se on ensimmäinenkin. Sisäänkäynnillä luki muuten pukukoodina "smart casual only". Näköjään huppari-sammari-yhdistelmä oli riittävän smart. Toisaalta vanhat sedät olivat ihan t-paita-farkku-kombossa, ehkä se ei ole yhdeltä arkipäivänä ihan niin justiinsa.
---
Hotellin kirjautumisaikaa odotellessa päätin ns. hortoilla ilman sen suurempaa suunnitelmaa. Jalkapallomuseon liput olivat sen verran tyyriit, että päädyin sen sijaan tarkastamaan kaupungin katedraalin, joka olikin varsin hieno. Sen vieressä on The Old Wellington -niminen muinainen pubi. Talo on tudorin aikainen ristikkoarkkitehtuurikomeus, jota on ilmeisesti liikuteltu 1900-luvulla mm. IRAn pommituhojen takia alkuperäisestä sijainnistaan. Nicholson's-ketjun pubi on iso, kolmikerroksinen ja sijainnistaan johtuen paikassa siellä on aika turistinen fiilis. Miljöö on tavallaan 1500-luvun taloa, mutta toisaalta etenkin yläkerran ravintola-alueella se tuntuu vastaremontoidun siistiltä. Vähäinenkin tunnelma pilataan top40-soittolistalla, kuten aina kaikkialla. Swiftin Taylorin sijaan hanasta onneksi löytyi Timothy Taylor ja sen Landlord Dark. Sehän on melkein paikallinen (50km matkaa) panimo täälläpäin.
Ennen hotellia löytyi vielä St. Peters Squaren läheltä pieneltä Kennedy Street -sivukujalta kolme pubia vierekkäin: J.D.Wetherspoons-megaketjun Waterhouse, The Vine Inn ja sitten niiden välissä pieni City Arms. The Vine Innillä oli jonkinlainen erikoistunut "malt & cask" viski/cask ale -baari, jossa oli tarkoitus käydä myöhemmin, mutta jäi sitten käymättä. Wetherspoonissa en taas viitsi käydä, jos ei ole aivan väkinen pakko.
City Arms sen sijaan oli minulla listalla suositeltuna. Se olikin todella mukavan tunnelmainen pikku pubi, jolla oli erinomainen valikoima cask-olutta monelta eri panimolta. Otin hanasta Brightside Brewingin Odinin, joka oli 3,8% aivan raivostuttavan hyvässä kunnossa oleva pale ale. Menin takahuoneeseen, joka kääriytyi ympärille kuin lämmin kohtu. Pubi-hygge. Ihan älyttömän lokoisa mesta! Löytyikö kerrankin kaupungin paras pubi heti alkuunsa?
Asiakkaana on tähän aikaan arkipäivästä ns. camra-ukkoa, keski-ikä ehkä 65. Vastapäätä istuu uskomaton kumarrassa kulkeva lätsäpäinen Gandalf. Milloinpa parempi ottaa päiväkalja kuin eläkkeellä?
Yhdet sedät ovat aloittamassa pubikierrosta ja käyvät banteria naapuripöydän kanssa. Kuulemma tapoina on palloilukaudella ollut käydä pubikierros ennen futismatsia, tarkoituksena mennä keskustasta kohti stadionia pubeja käyden, mutta koskaan ei ole päästy Oxford Streetiä lähemmäs ennen kuin on pitänyt ottaa taksi. En tiennyt missä on Oxford Street tai missä stadion siihen suhteessa, mutta ilmeisesti kaukana, koska kaikki jutun kuulevat nauravat. Myöhemmin selviää, että katu on St. Peters Squaren toisella puolella, parin sadan metrin päässä City Armsista ja siitä on molemmille stadioneille kilometrikaupalla matkaa.
Oli synti jättää taakse yksi mukavimpia pubeja missä olen koskaan käynyt.
---
Myöhemmin iltapäivällä lähdin sille varsinaiselle pubikierrokselle puolipäivän lämmittelyn jälkeen. Ensimmäisena erikoisesti nimetty Peveril of the Peak. Nimi juontuu ehkä Sir Walter Scottin saman nimisestä romaanista. Pubi on yksi kaupungin maineikkaimpia. Melko upean näköinen se onkin: Yksin tienristeyksessä seisova pytinki on silmiinpistävän keltaista emaloitua tiiltä ulkokuoresta, hieman gin palace -meininkiä. Sisällä sama meininki jatkuu.
Pubi on aika pieni, ainakin alakerrasta, yläkertaan en viitsinyt tunkea. Oli nimittäin sen verran väkeä torstaisella afterworkilla. Joskin pubin ulkopuolella hengattiin vielä enemmän kuin sisällä. Ulkotilaa ei voi varsinaiseksi terassiksi kutsua, vaikka pari pöytääkin siinä on. Enemmänkin vaikuttaa kuin porukka kaljoittelisi kadulla.
Läheisen Millstone Brewingin bitter/golden ale hanassa. Tiskin asennosta johtuen näkyi harvinaisen hyvin miten olut laskettiin sparklerin läpi niin, että soi ja roiskuu. Lasi oli melkein pelkkää vaahtoa aluksi, mutta olut erinomaisessa kuosissa. Sparklerhan on siis sellainen cask-hanan päässä oleva sirotin, joka pehmentää oluen vaahtoa ja suutuntumaa. Suositumpi erityisesti pohjoisemmassa Englannissa (etelässä ei käytetä sirotinta ja vaahtoa ylipäätään varotaan enempi) ja etenkin takavuosina kova kaljadebatin aihe, että onko sen käyttö Oikein vai Väärin. Taannoin Black Countryn kierroksella sain maistaa rinnakkain samaa olutta sekä ilman sirotinta, että sen kanssa. Ero oli mielestäni niin pieni, että väittelyn mittasuhteet tuntivat melko liioitelluilta. Pääasia oikeastaan on, että sitä vaahtoa ylipäätään tehdään olueen, tuli se sprinkleristä tai ei. Vaahdoton on aina selkeästi heikompi.
Ostin tiskillä myös pussin naposteltavaa, pussissa luki "ploughman's lunch". Oletin saavani "kyntömiehen lounaalta" eli leivältä, juustolta ja sipulilta maistuvia sipsejä, mutta pussista valuikin pöydälle yksittäispakattuina pari voileipäkeksiä, pehmeää juustoa ja hillosipuleita sekä pieni voitelulasta. Ei kait siinä. Kasailin miniatyyri-lounaan pöydässä kuin parhaankin legoauton. Ihan hauska annos, tosin yksittäispakatut hillosipulit alkavat olla melko järjetöntä pakkausmuovin hölväystä.
---
Seuraavaksi tietä eteenpäin ja vuoroon Briton's Protection, myös kaupungin maineikkaimpien joukossa. Pubi olisi komea irrallinen vanha rakennus, mutta julkisivu oli remontissa ja telineiden peitossa. Sisätilat ovat hauskat. Vähän sokkeloinen irtohuoneista koostuva kokonaisuus, jossa jokainen tila oli erilaisella ylikoristellulla tavalla vedetty. Voisi valita takahuoneen vähän tunnelman ja värin mukaan. Oluen haettuani päädyin komeasta, mutta ahtaasta baaritilasta punaiseen takahuoneeseen kuparisen pöydän ääreen.
Hanoissa oli perinteistä, mutta paremmasta päästä. Oli Theakstonia ja Tim Tayloria jne. Valitsemani Old Peculier oli taas kovin hedelmäinen, yliomenainen. Vanha suosikkini on tupannut maistumaan jotenkin heikolle caskista, vai onko makuni muka jotenkin muuttunut. Toisaalta, ottaen huomioon, että viimeisen vuoden aikana eniten Alkosta kotiin hilaamani olut on ollut oikein herkullista Old Peculieria tölkissä, syytän caskien kuntoa.
Brittiläisen Suojeluksessa on aika hiljaista verrattuna edelliseen. Erittäin mukavan oloinen pubi kyllä, mutta pidin tahtia yllä ja siirryin seuraavaksi vähän modernimpaan mestaan.
---
Cask -niminen uudenaikaisempi paikka on jokusen korttelin päässä edellisestä. Ilmeeltään moderni, pienehkö kapakka. Yksi isohko huone ja takapihalla terassi. Nimi yleensä velvoittaa, minkä takia yllättää, että cask-hanoja on vain neljä ja kegiä monta kertaa enemmän. Valikoima erinäisissä hanoissa on moneen suuntaan, eikä niin perinteistä tai vain brittiläistä, mutta laadukasta. On Duvelia, De la Senneä, Kerneliä. Hapanoluttakin löytyy.
 |
| Ehkä yksi parhaista koskaan juomistani cask-oluista |
Koska olen aina Englannissa ensi sijassa caskin perässä, otin tietysti sitä. Osset Breweryn panimopub-alajaos Rat Breweryn tekemä Rat & Roll bitter olikin aivan taianomaisen timanttisessa kondiksessa. Siis voi herranjumala, että voikin perusbitter olla hyvää, kun se on täydellisessä kunnossa. En voi aivan vannoa, mutta tämä oli ehkä paras ikinä saamani cask-tuopillinen. Kaunis, harmoninen, täydellinen, herkkä ja puhutteleva. Ei ehkä ollut montaa caskia Caskissa mutta kunnossa ne tuntuvat olevan. Nimi sittenkin velvoittaa.
Paikka itsessään on ihan mukava. Tämmöiselle vanhanaikaisista pubeista pitävälle jopa turhan moderni tietysti, mutta kyllä tuolla iltaa istuisi. Hyvin suosittu se tuntui olevan, paikka oli lähes täynnä torstaina klo 19.
---
Suuntasin Caskista syömään. Päädyin turistina kaupungin "vanhimpaan pubiin" Mr. Thomas' Chop Houseen. Ihan kiva mesta se oli, hinnoissa tuntui olevan ehkä vähän turistilisää kyllä. Paikka on myös selkeästi enemmän ravintola kuin pubi, vaikka siinä pubimaisempikin etuhuonekin oli.
Chop Housen lähistöltä hortoilin vapaasti assosioiden johonkin suuntaan ja läheltä löytyikin Cafe Beermoth -craft-kuppila. Näin brittioluen perässä paikalle matkustaneelle ikävä kyllä kapakassa oli belgialaisten oluiden viikko. Vain kaksi kuudesta cask-hanasta käytössä. Paljon belgiklassikoita ja mm. Boerenorfin Gueuzea hanatuotteena. Otin sen, harvemmin sitä hanassa näkee. Ei aivan yhtä hyvää kuin ukkoshelteessä janon kehitettyään panimossa paikan päällä edellisvuonna, mutta erinomainen gueuze se edelleen on.
Sivuhuomiona Beermothissa oli yksinkertaisen nerokas ratkaisu vessojen sukupuolittamiseen. Sitä kun heti joku hämähäkinseittiä kasvava paatoskonservatiivi on kauhistumassa muutosta, jos paikkaan tekee unisex-vessat, tai sitten joku transfoobikko kiljumassa jos joku on valinnut vessansa väärin. Beermothissa luki vessojen ovessa sukupuolien sijaan vain, että "pisoaareja" ja "pisoaareja ja koppeja". Siitä voi sitten valita oven, riippuen millaiseen laariin haluaa eritteensä sojottaa.
Paluumatkalla hotellille pistäydyin vielä yhdellä City Armsissa, jonka supermukava takahuone oli illasta täynnä, mutta seisomapaikallakin pubi oli mukava.
------
Stockport ja Manchesterin panimoita
Seuraavana päivänä otin suunnaksi Stockportin, pienempi kaupunki vartin junamatkan päässä, osa Suur-Manchesteria. Stockportissa on Robinson's -panimo, jonka myymälässä ajattelin käväistä ja muuten vähän ihmetellä paikkaa kun se kerran siinä lähellä on. Robinsonshan tunnetaan nykyään eritoten Iron Maidenin Trooper -oluen tekijänä. Maailmanlaajuisen levityksen saanut hevikalja käsittääkseni suorastaan pelasti panimon aikoinaan. Panimokierroksia se ei enää järjestä, eikä sillä ole panimon yhteydessä pubiakaan ja johonkin korona-aukkoon on kadonnut muukin vastaava.
 |
| Majava haluaa teidän tietävän, että hänestä on tehty hattu 1800-luvulla. |
Oli vielä aamu, ja piti tappaa vähän aikaa, joten käppäilin asemalta ensiksi paikalliseen hattumuseoon. Kaupunki kun on hattutehtaista tunnettu. Niche-museot ovat aina hauskoja, niin tämäkin. Suosittelen. Sen perään käväisin vielä katsastamassa vanhan keskustan, joka on varsin nätti käveltävä. Törmäsin siellä niin nerokkaasti nimettyyn baariin, että oli pakko käydä kahvilla. This Godless Placen kahvi oli ihan hyvää, baarina sen sijaan vähän liian menomestan oloinen. Illalla varmaan rasittava paikka, jos vuosikymmeniä on takana yli kolme ja promilleja veressä alle kaksi.
Tornimainen Unicorn Brewery -nimellä tunnettu Robinsonsin panimorakennus nousee mäkisen kaupungin ylle ja löytyy varsin helposti. Siellä sitten ei kannatakaan käydä, koska ei se myymäläkään oikein mitään mielenkiintoista tarjonnut. Pöh.
Kävin juomassa yhden Unicorn -golden alen panimoa lähimmässä Robinsonsin pubissa, Red Bullissa. Nimestä huolimatta sieltä ei saanut siipiä, mutta ihan mukava pubi se oli. Landlady iski kovasti juttua tiskillä ja kehotti menemään terassille taakse. Terassi olikin rauhallinen, mutta niin oli koko kaupunkikin tähän aikaan päivästä. Keuhkonsa pilannut raksaduunari tuli aikaiselle lounaalle erittämään erinäisiä limoja naapuripöytään. Seurasin räkimistä vartin ja mietin josko tästä takaisin Manchesteriin...
---
Stockportin juna tuokin sopivasti Manchesterin Piccadillylle, josta kävelymatkan kaakkoon päin löytyy kasa craft-panimoita. Niistä tunnetuin ja luultavasti paras on hazyistaan tunnettu Cloudwater.
Cloudwaterille kävellessä ohittaa putken ns. railway archeja eli korotetun rautatien kaarien alla olevia tiloja, joista on Briteissä tullut suorastaan kliseinen paikka pienpanimoille. Kuuluisin on Lontoon Bermondseyn "olutmaili". Tässäkin panimoita on kaksi, mutta niihin myöhemmin.
Pilvistä alkoi ripeksiä vettä. Sitä oli hyvä paeta pilvivesi-panimoon. Cloudwater on tavallaan pienteollisuusalueella, mutta kaupunkiin nähden varsin keskisellä sellaisella. Oikeastaan aika outoa, että moisella sijainnilla on tällaisia halleja. Toisin kuin keskiverrolle craft-panimolle, jonne mennessään joutuu ottamaan kolme julkista junalaitetta alueelle, jossa kävellessään miettii tuleeko kaikkien munuaisten kanssa kotiin, Cloudwaterille kävelee keskeiseltä rautatieasemalta vartissa.
Panimon anniskelutilat ovat yläkerrassa. Avara valoisa tila, josta näkymät tynnyrikypsytysalueelle. Ei onneksi aivan yhtä epämiellyttävä kyhjötysmesta kuin saman panimon Lontoon taproom, mutta kyllähän täällä näkee aivan liian kirkkaasti muut ihmiset, toiveensa, pelkonsa ja tulevaisuutensa. Ilokseni tiskiltä löytyi myös cask-hana ja panimon paitakauppa nurkassa möi myös iso-läski-koon paitoja. Ruuaksi tarjolla pizzaa.
Cloudwater on hazystaan tunnettu ja siihen panimon nimikin viittannee. Kun panimolla suoraan juo niin onhan se herkullista. Otin talon "table beerin" ensin ja toiseksi "exclusive" caskissa oli tarjolla Those are the days - APA. 4% olut aiheutti sielussa spontaania huokailua. Ihanaa tavaraa.
Tiskillä oli vähän liian innokas äijä iskemässä juttua. Kehui, että Salfordissa olisi joku craft-pubi, jossa on "tosi hulluja oluita". "Crazy beers, crazy stouts!". En viitsinyt hiiltää tilannetta sanomalla, että arvostan enemmän hyvää kuin hullua. Jätin äijän mesomaan ja siirryin seuraavaan panimoon.
Track on sitten vastapäätä. Taproom maan tasossa, vähän karumpi ja vähemmän laitettu. Jämäkämmin panimolaitteiston lomassa. Track on ollut itselleni aina vähän ylihypetettyä Cloudwateria mieluisampi kokemus oluiden puolesta. Cloudwater on toki erinomainen, mutta jotenkin Trackin oluet ovat toimineet vieläkin paremmin. Otin taproomissa Multiply -nimisen hazyn, joka on ensiluokkainen. Sen ihmeempää fiilistä panimosta ei kuitenkaan jää. Loistava pulju se kuitenkin on, jos ei ole tuttu.
Paluumatkalla taas niiden ratakaarien ohi. Tällä kertaa menen sisään. Sureshot Brewing. Luulin tätä logon ja nimen takia kahvipaahtimoksi ensin. Panimon puolelta taproomiin soi Danzig, josta pisteet. Baari ja oluet itsessään ovat kuitenkin harvinaisen unohdettavia. Seuraavaan.
Parin kaaren päässä naapurissa on Balance Brewing & Blending, joka on vähän mielenkiintoisempaa menoa. Panimo tekee villihiivaoluita ja hapanolutsekoituksia, suht villisti maustaen. Paikalla on jonkinlainen seurue, josta en ottanut tolkkua olivatko ne firman tiimipäivällä vai jollain turistikierroksella. Ei mitään olutharrastajia, jokainen maistiainen tuntuu arveluttavan ja ihmetyttävän. Hyvä meininki.
Mieleeni tulee tarina, kun olin joskus takavuosina menossa töissä johonkin tilaisuuteen ja silloisen firman myyjä oli kuskina. Oli pitkä matka ja oluet tulivat puheeksi jossain vaiheessa. Olin muistaakseni silloin menossa Brysseliin ensi kertaa. Äijä kertoi käyneensä siellä "jollain perinteisellä panimolla", joka paljastui Cantilloniksi. Myyjänretku ilmoitti mielipiteensä maailman arvostetuimmasta hapanoluesta: "Siis hyi saatana millaista kaljaa! Ja vitun kallista!" Makuja on moneksi.
Vähän Balanceen sisään astuessa huolestutti kun koko taproom tuoksui tunkkaiselle kellarille. Onko manchesteriläisessä rautatieholvissa hyvät villihiivat? Otan hanasta "birthday 24 blend" -nimisen oluen. Villi on, on happamuutta, on brettan kaikuja. Löysä, mutta raikas ja syvää kompleksisuutta löytyy kuitenkin. Kaipaisi hiilaria ja pirteyttä. Tavallaan raaka-lambicin fiilistä. Ihan lupaava olut, muttei kovin hyvä tässä kunnossa.
Balancella sai pizzaa. Niin myös Sureshotilla, Trackilla ja Cloudwaterilla. Mikä helvetin juttu tämä on? Onhan pizza hyvää, mutta eikö nyt jumalauta yksi panimo voisi erottua muista tarjoamalla vaikka... tacoja? Jotain.
---
Panimojen kierroksella kun olin niin päätin pienen hotellibreikin jälkeen illasta jatkaa etsimään Marblen panimon taproomin Salfordista. Sinne ajelee ratikalla hyvän tovin, mutta lähellä on myös pieni Hideaway Brewing sekä perinteikkäämpi perhepanimo Hydes. Matkalla voi ihastella Castlefieldin alueelle nousevia ja nousseita pilvenpiirtäjiä. Kalasataman tökeröiden peltikyrpien juurella asuvana haikailen, että tekisipä joku Suomessakin joskus hyvännäköisiä korkeita taloja.
Hidewayn baaripanimossa on jotenkin muovinen pseudo-americana meininki. Onhan kadun nimikin tietty Kansas Avenue, mutta en odottanut, että tuntuisi ihan näin Kansasilta. Join yhden pienen amber alen, joka oli aika heikko esitys. Tunkkainen ja lötkö. En jäänyt ihmettelemään touhua pidempään.
Hydes puolestaan on niin vanhan koulun real ale -panimo, ettei siellä mitään pubia panimolla ollut, kun olut myydään oikeisiin pubeihin. Kävelin siis ohi. Kaiken lisäksi panimo on rakennuksenakin uusi moderni teollisuustylsyys. Hydes on muuttanut siihen vain reilu kymmenen vuotta sitten Moss Sidesta, jonne jäi komeampi viktoriaaninen panimo.
No mutta Marble on hyvää ja niillä on taproomikin! Tiesin sen, tämä oli suunniteltu ja mietitty vierailu. Ikävä vain, että en ollut tarkastanut aukioloa reissun suunnitelun jälkeen. Siellä kun oli jokin tilapäinen tilanne ja taproom kiinni. Olipas aivan helvetin turha reissu. Löntystin takaisin ratikalle. Ei paljon kiinnostanut jäädä etsimään baaria missä oli "crazy stouts". Salford on paska maa.
----
Kaupunkiin päästyäni jäin Oxford Roadin pysäkillä pois. Lähellä oli panimokierroksen lopettajaksi sopivasti Bundobust, josta olin lukenut maininnan David Jesudasonin Desi Pubs kirjasta. Kyseessä ei varsinaisesti ole desi pub, ainakaan Jesudasonin kriteerien mukaan, mutta kuitenkin tavallaan moderni ketjuversio aiheesta. Toisin sanoen panimopubi, joka tarjoilee intialaista ruokaa. Tai intialainen katuruokaravintola, jossa on panimo ja olutta. Miten päin sen nyt haluaa ajatella.
Joka tapauksessa ydinkeskustassa varsin isoon tilaan tehty juttu, josta on tullut pohjoisessa käsittääkseni pienimuotoinen ilmiö viimeisen kymmenen vuoden aikana. Ketju on lähtöisin Leedsistä ja se löytyy myös Liverpoolista. Manchesterissa on myös toinen piste Piccadillyn aseman lähellä. Tämä keskustan panimopiste on avautunut 2021. Muissa pisteissä siis ei omaa panimoa.
Ovella jo törmää kypsytystankkeihin ja sisällä avautuu pitkien pöytien täyttämä sali, jossa istutaan korkeilla jakkaroilla. Mesta on todella hektinen ja meluisa perjantaina alkuillasta, eikä kaikuva sali auta asiaa, mutta jotenkin hektisyys sopii kokonaisuuteen ja tilaan.
Värikäs menu hämmentää hetkisen, mutta peli selviää sitten: Listassa on kolme saraketta, josta suositellaan tilaamaan yksi jokaisesta. Lisäksi on snäksejä ja leipiä ja sen sellaista. Listaa ihmetellessä muistan ensiksi, että niin tosiaan tämähän on täysin vegetaarinen paikka ja toiseksi tajuan, että hei tässähän on näitä ruokia mitä olen saanut aiemmin vain kaverin intialaisen vaimon tekemänä. Bundo chaat! Bhajeja! Se, että intialaisen ravintolan listassa ei ole yhtään currya, tuntuu tietoiselta valinnalta: Hei, Intiasta saa muutakin.
Bundobustin brändäys ei ole aivan mieleeni, se on liian harkitun pikaruokaketjumainen neljän toimipisteen pikkuketjuksi. Siksi odotukset eivät olleet hirveän korkealla. Mieli muuttui ruuan tultua pöytään. Todella, todella hyviä pikkuannoksia. Bundo chaat oli rapea, hapan, raikas ja suolainen ja vähän tulinen. Dal muhkea ja lämmittävä.
Juomaksi tilaamani olut oli erinomaisen raikas ja virheetön. Panimotoiminta vaikuttaakin ihan tavalliselta tasokkaalta craft-panimolta, joka näkyy tekevän aika laajalla skaalalla tyylejä. Tämähän on ihan loistava paikka, tuumin. Ei ihme, että on ilmiö.
 |
| Circus Tavernilla oli oma George Best -teemainen bitter. |
Hotellille palatessa tein kävelykierroksen lähiseudulla ja eksyin "Euroopan pienin baari" Circus Taverniin oluellekin. Hyvin mukava parin minihuoneen istuskelupaikka.
---
York
Seuraavana päivänä suuntasin Yorkiin. Helle puski päälle ja äänekäs rouvaseurue junassa nauraa hohotti skumppapullojen poksuessa auki tasaiseen tahtiin. Mietin, että mihinkähän kesähäihin siinä matkataan, kun viimeistään Leedsiä ohittaessa tuli selväksi, että joko kyseessä on vähän helvetin isot häät tai jotain aivan muuta. Junan nimittäin puski aivan tupaten täyteen ykköset päällä oleva kansa, jolla suurella osalla oli jo tätien esimerkin mukaisesti etkot käynnissä.
Yorkin asemalla ulostuin junasta hienostolauman kanssa. Vastassa oli busseja, joissa luki "Raceground". Jahas, laukkakisat. No se selvittää. Olisi edes yksi kukkahattuinen täti-ihminen juonut Pimm'siä, tuota Britannian Gambinaa**, niin olisin arvannut jo junassa.
Yorkista tuli Juomapostiin pubikierrosjuttu ja luultavasti se pöllähtää nettiinkin taas joskus myöhemmin (ehkä, kai), niin en viitsi tässä toistaa itseäni liikaa.
Sen toistan kuitenkin, että York osoittautui pubikiertelyyn mukavaksi. Se historiallinen keskusta kun on aika mukavan kokoinen, eikä mikään suurkaupunki. Brew York -craftimökin on varsin jees.
Juomapostin jutun ulkopuolelta piipahdin majataloni lähistöllä olleessa Old Grey Mare -pubissa pääasiassa syömässä. Aasialaista sapuskaa ja pubikin vaikutti ihan kivalta. Ko. iltana olin tosin harvinaisen puhki lyhyen, mutta ankaran lämpöaallon toimesta. Ullakkohuoneeni oli valehtelematta kuin sauna. Siellä oli päivän porotuksen jälkeen arviolta 45 astetta lämmintä, ellei enemmän. Vettä meni aivan kosmisia määriä.
Muuten voin suositella kaupungista rautatiemuseota, Englannissa piisaa sen alan historiaa keskivertoa enemmän. Olutta rautatiet eivät tarjonneet. Lisäksi jutussakin mainitsemani päivämatkan päässä oleva Knaresborough on ehdottomasti vierailun arvoinen. Ei olutmielessä, mutta kylä on todella kaunis ja siellä on kiehtova kivettävää vettä valuvan "noitaluolan" puisto ("Englannin vanhin nähtävyys"), jossa kävellä.
Helteen loppuessa siirryin pohjoiseen Hartlepooliin ja sitten Liverpooliin. Niistä myöhemmin lisää.
----------------
Melko lähellä Yorkia olisi ollut Mashamin pikkukylä, joka kuului suunnitelmiini alusta asti vahvana optiona. Siellä kun on yksi lempibrittipanimoistani eli Theakston ja sen lisäksi vielä saman suvun musta lammas Black Sheep Brewery, joka ei ole hassumpi sekään. Sinne on vain ilman omaa autoa vähän hemmetin vaikea mennä, koska junalla Yorkista pääsee vain parin kymmenen kilometrin päähän Thirskiin tai Northallertoniin joista taas ei kulje mitään välinettä perille. Kylään menee tyyliin kaksi bussia Riponista, jonne pitäisi myös etsiytyä bussilla. Bussit ja autot ovat epäluotettavia ilman raiteita liikkuvia vehkeitä, jotka voi mennä ihan minne sattuu, niillä ei pidä ulkomailla ajaa kuin pakon edessä.
Olin Yorkin helteiden jälkeen niin nuutunut, että jätin bussisompailun suosiolla välistä ja panimot käymättä. Onneksi Theakstonia sai Yorkissa joka toisesta pubista, niin Old Peculierit, Mildit ja Bitterit tuli juotua.
Jos joku haluaa sinne Mashamiin Yorkista kuitenkin mennä, niin jaan nyt reittiselvitykseni tuloksen: East Yorkshire Buses -firman bussi nr. 84 menee väliä York-Ripon ja Dales Bus -firman bussi nr.159 kulkee väliä Ripon-Masham. Ja sama toiseen suuntaan.
Näillä voi yhdistellä esim. tällaisen päivämatkan:
9.37 York -> 10.40 Ripon (EYB 84)
- tunti sluibailua Riponissa -
11.40 Ripon -> 12.15 Masham (DB 159)
-viitisen tuntia Mashamissa pariin panimokierrokseen-
17.32 Masham -> 18.01 Ripon (DB 159)
-vaihto Riponissa-
18.24 Ripon -> 19.27 York (EYB 84)
Tämän selvittämiseen meni kesän alussa Yorkshiren bussifirmojen 1880-lukulaisilla verkkosivuilla aivan liian kauan aikaa. Olkaa hyvä, toivottavasti tästä on jollekulle hyötyä. (Kesäaikataulut ja sunnuntait voivat vaikuttaa asiaan, mutta ehkä bussinumerot edes pysyy. Tai niin, siis itse asiassa kesällähän pääsee juurikin sunnuntaisin Yorkista bussilla suoraan Mashamiin, mutta arvatkaa onko ne panimot auki sunnuntaina...)
---
**Mitä? Rouva Bouquet jos haudan takaa (kippis vain Patricialle) epäilee, niin rouva on hyvä ja ottaa vain ja maistaa vierekkäin Pimm'siä ja Gambinaa niin aika lähellä kuulkaa ovat toisiaan. Molemmista saa muuten tehtyä Camparin kanssa aika paskan negronin, mutta vähän niinku negronin tapaisen kuitenkin. Ja vähän paskakin negroni on parempi kuin ei negronia.
Kommentit
Lähetä kommentti
Jos odotat jonkinlaista vastausta, älä ole vässykkä vaan käytä nimeäsi.