Kaiserdom Urtyp Hell

Urtyp Hell
Panimo: Kaiserdom Privatbrauerei

Tyyli: Helles (Vaalea Lager)
Alkoholia: 4,7%

Arvio: 2/5
Lyhyesti: Saksalainen perusbisse. Ei sen enempää, eikä sen vähempää.










Kampin K-kaupassa oli poistomyynnissä ensi kuussa vanhaksi menevää saksalaista lageria 1,69e/plo (puolen litran). Yleensä oluthyllyn edessä huomio vetää mielenkiintoisempiin puteleihin kuin vaaleaan lageriin, niin niiden maistelu on jäänyt vähän vähemmälle viime vuosina. Kun nyt kerran halvalla sai enkä ollut tämmöistä maistanut niin otin kokeeksi.

Suurista olutmaista Saksa on suoraan sanoen ehkä tylsin. Muutamia poikkeuksia lukuunottamatta siellä tuotetaan lähinnä lagereita sekä vehnäolutta. Aleissa on enemmän elämää, jännyyttä ja kieroutta, niin loistavatkin puhtaat ja pünktlich lagerit eivät tumminakaan versioina yleensä jaksa hirveästi säväyttää enää näillä kilometreillä. Poikkeuksia toki on. Saksassa kuitenkin kunnioitetaan vielä ainakin markkinointimielessä vuoden 1516 Reinheitsgebot-puhtausmääräystä, joten sikäläinen bulkkikamakin tuppaa olemaan täysmallasta. Pelkästään sillä tuntuu saavan pienen, mutta tarpeellisen, kaulan reväistyä esim. noihin meidän suomalaisiin perusbisseihin*.

Vaalean keltainen lager, isolla ja lyhytikäisellä vaahtopäällä. Tuoksu on kuiva, maanläheinen, hyvin tyypillinen saksalaiselle lagerille. Suutuntuma on miellyttävän paksu, matalahiilihappoinen ja pehmeä, mutta silti jotenkin takavetinen. Maku kuiva, maltainenkin, mutta aika eleetön. Melko tasapainoinen. Helppo.

Ihan jees tämä tyylissään on, jos nyt ei mikään maisteluolut missään nimessä olekaan. Ennemmin tätä näillä hinnoilla ostaa kuin peruskeskaria. 2/5

*Kun näin Koffin Extra Brew:n mainoksen ekan kerran, nauroin ääneen. On melko hienoa, että voidaan tehdä maltaisempi versio, mutta vielä kuitenkin jättää tilaa korviketärkkelykselle, ettei täysmallasta erehdytä tekemään.

Kommentit