Ei-olut-arvio: Sorbus (2010)



Sorbus
Altia, Suomi
Pihlajanmarjaviini, 15%

Sorbus eli Soppa. On hämmentävää ja henkisesti vanhentavaa ajatella, että tätäkin blogia voi lueskella ihan täysi-ikäinen oluen ystävä, joka on ollut ala-asteella kun Sorbus hävisi pitkäripaisista. Oppitunnin paikka.

Monelle muullekin Soppa on tuttu vain maineensa perusteella. Se oli Altian eli alunperin Alkon valmistama väkevä pihlajamarjaviini, joka oli esim. Vineton ja Gambinan tapaan vahvasti "rantojen miesten" juomaksi leimaantunut. Niinpä harva sitä kehtasi ostaa. Halpaa ja viiniksi vahvaa, 15 prosenttista. Ennen omaa aikaani ollut käsittääkseni vieläkin vahvempaa, en tosin löytänyt asialle mitään vahvistusta mistään. Mutta ainakin jokin jo unohtunut punk-bändi aikanaan voivotteli, että "Miksi vitussa Sorbus on laimennettu?"

Siitä on tehty lauluja, Taru Sormuksen Herrasta -parodia Bored of the Rings on suomennettu nimellä Loru Sorbusten Herrasta ja nimi on tuttu vähän kaikille jotain kautta (sehän viittaa pihlajan tieteelliseen nimeen). Se oli myynnissä Alkossa 75 vuotta ja lähti virallisesti heikon kysynnän vuoksi. Salaliittoteoreetikko päässäni tosin epäilee, että Alko vain halusi laitapuolen kulkijoiden Sopan pois hyllyltä. Sitä ei edes myyty Arkadian lippulaivamyymälässä. Kyselin nimittäin kerran siellä Sorbuksen perään ja myyjä teki hyvin ylenkatseisesti selväksi, ettei kruununpaikalla mitään Sorbusta myydä.

Miksi sitten kyselin jonkun juoppojuoman perään? Noh, opiskeluaikoina Sorbus täytti "hyvän viinin" merkit: Sitä sai kympillä kaksi pulloa ja siinä oli kierrekorkki. Sen juominen oli tietysti jonkun verran humalahakuista, mutta vaikka Tuomio ja Konekin toteaa kiertävästä pullosta, että "Voi herranjumala minkä makusta" niin rehellisesti sanoen Sorbus oli oikeastaan ihan hyvää jos vain pääsi yli sen maineen tuomista ennakkoluuloista. Siitä tuli opiskeluaikojen päätyttyä vähän niin kuin juttu, että kun lähdettiin mökille poikaporukalla, ostettiin mukaan Soppaa, joka nautittiin vielä pääsääntöisesti saunassa.

Se oli makeaa ja vähän sokeristakin, muttei kuitenkaan äitelää ja siinä oli pihlajanmarjoista tuleva melko uniikki marjainen maku. Enkä nyt uniikilla tarkoita kiertoilmaisua pahalle. Ei se toki mikään kovin sofistikoitunut elämys ollut, mutta ihan hyvää silti. Tosin urbaani legenda kertoi Sorbuksen jopa voittaneen jonkun jälkiruokaviinikilpailun. Tiedä hänestä.

Joka tapauksessa viimeiset pullot myytiin elokuussa 2010 ja sen jälkeen on eletty kuivia aikoja Sorbus-fanien keskuudessa ja kiroiltu Alkon typeriä päätöksiä. Jotkut tekevät kotisorbuksia ja kuulemma kun tietää oikeat paikat, voi saada kotisoppaa jostain hankittuakin. Minä en tiedä. Joillakin sitä aitoa alkuperäistä on kuitenkin vielä tallessa ja sattuman kaupalla ilokseni pääsin kokemaan vielä yhden Sorbuksen.

Pari kuukautta sitten Sorbus tuli nimittäin jostain syystä puheeksi lounastauolla ja työkaveri manaili, että hänellä on pullo Sorbusta kotona, että mitähän sillä tekisi kun ei sitä juodakaan halua. Melkein huusin, että ostan sen pois, heti välittömästi, mitä maksaa. Mitä vielä, sain sen ilmaiseksi! Joskus sitä vain voittaa lotossa. Kiitos Essi!

Kyseessä oli käsittääkseni viimeisen vuoden eli 2010 Sorbuksia, tosin tämä jäi varmentamatta. Sopivaa tekosyytä odoteltiin tovi, kunnes se Virallisen Kuvaajan järjestämän saunaillan muodossa saapui. Paikalle saapui yksi Sopan ystävä Ranskasta asti.

Korkki narskahti auki ja kun nyt oltiin aidon harvinaisuuden äärellä, siihen suhtauduttiin asiaan kuuluvalla hartaudella. Juoma lasiin. Kyllä se Sorbukselta tuoksui, ei ollut pilalla. Mikä huojennus.

Vähintään seitsemän vuotta pullossa muhinut väkevä pihlajanmarjaviini oli ottanut hieman ikääntymisen merkkejä. Siihen oli saapunut aika vahvastikin sherrymäinen olemus ja nahkeutta. Sorbuksen tuttu, vähän jyrkkä, hivenen lääkemäinenkin vinkeys oli pehmentynyt ja skeptisimmänkin huoneessa oli pakko myöntää, että "tämähän on oikeasti hyvää". Sherrymäisyys, jopa portviinimäisyys, toi Sorbukseen yllättävää hienostuneisuutta.

Olimme tyytyväisiä, mutta ehkä kuitenkin hivenen pettyneitä, koska... noh, se on Soppaa! Ei sen pidä olla näin fiiniä. Onneksi kaukaa viisaina pullosta puolet varattiin perinteikkäästi saunan yhteyteen. Kun pukuhuoneessa nappasi pullonsuusta hörän, hymy nousi taas huulille. Kun turhat nenään nousevat aromit eivät olleet sotkemassa kokemusta, sehän maistui siltä itseltään. Makealta, pihlajaiselta... jutulta. Sorbukselta.

Monen hengen porukalla yksi pullo oli toki kovin lyhytikäinen vaikka kuinka säästelisi. Pohjalle oli saostunut vuosien aikana melkoiset sakat, mutta kyllä nekin sieltä joku pois joi.

Sinne se tyhjä pullo jäi parvekkeelle seisomaan surullisena testamenttina asioiden tilalle saunojien elämässä: Tämä tässä oli ehkä viimeinen Sorbus.

Olispa Sorbusta.

Kommentit