Englanti 2023 - osa 1: Great British Beer Festival

Olin miettinyt puoli kevättä, että Great British Beer Festivalilla olisi kiva käydä, mutta johonkin muuallekin Englantiin sitten sen jälkeen, eikä vain Lontoossa jumitusta. En millään saanut päätettyä suuntaa. Lähtisikö Kentiin, vai Sheffieldiin vai Manchesteriin vai ihan kunnolla pohjoiseen johonkin Newcastlen suunnalle. 

Toukokuun lopulla EBCU* järjesti ilmaisen nettiluennon aiheesta mild ale, jossa puhuttiin Birminghamin naapurialueesta Black Countrysta. Se löi pisteen matkasuunnitelmille. Sinne siis.  Samalla voisin pistäytyä Oxfordissa, jossa olen aina halunnut käydä. Enemmän Black Countrysta  ja Oxfordista myöhemmin. Ensin se vanha kunnon Lontoo, jonne saavuin aikaisin ensimmäisenä GBBF:n festaripäivänä elokuun alussa.

Festari aukesi tavalliselle kansalle ensimmäisenä päivänä vasta viideltä iltapäivällä (alkupäivä on ns. trade -tunnit, ammattilaisväelle), joten aikaa oli tapettavaksi. Hotellin olin ottanut Hammersmithistä, joka on suht lähellä festaripaikka Olympiaa ja päätin heti kättelyssä, että keskustaan en lähde tällä reissulla. Siellä on tarpeeksi tarvottu. 

The Dove

Suunnaksi muodostui Hammersmithin legendaarinen joenvarsipubi The Dove, kun ei ollut tullut käytyä. Siellä ovat aikoinaan kupitelleet mm. sellaiset kirjailijasuuruudet kuin Dylan Thomas ja Ernest Hemingway, mutta näin oluthörhön näkökulmasta merkittävin paikan suosija oli olutguru Michael Jackson, joka esim. tässä pienessä videopätkässä vie kuvaajat toimistoltaan The Doveen vierailulle joskus 2000-luvun alkupuolella.

The Dove on tosiaan suoraan Thamesin rannalla, kuuleman mukaan paras paikka seurata kuuluisaa The Boat Racea eli Oxfordin ja Cambridgen yliopistojen perinteistä soutukilpailua. Lähestyin pubia rannan suunnasta. Talo on viehättävä vanha tiilirakennus 1700-luvun alkupuolelta. Rakennus näyttää rannalta päin katsottuna melko isolta, mutta kun sisälle pääsee mukavan pikkukujan kautta, käy ilmi, että puolet rakennuksesta on ihan jossain muussa käytössä. Itse pubi ei siis sisätiloista olekaan mikään valtava. Siinä on pieni etutupa (jossa on myös kuulemma Britannian lyhin baaritiski), pari ylempää tilaa sekä terassi joen puolella. Terassilta pääsee vielä pienelle ylätasanteelle portaita. 

Olin niin ensimmäinen asiakas, ettei pubi ole vielä auki. Menin vartomaan viideksi minuutiksi sivummalle ja eikö joku penteleen pariskunta ehtinyt väliin ja olinkin vasta kolmas sisällä. Cask-hanat kutsuivat tiskin takana. The Dove on Fuller'sin baari. Ennen panimon myyntiä olisi voinut sanoa, että lähellä kotipesäänsä, sillä panimo on noin kilometrin päässä. Nyt pubi-Fuller's on tietysti eri asia kuin Asahin omistama panimo. Sen oluita hanoissa kuitenkin oli. Otin London Priden, niin kuin on tapoihin kuulunut Lontooseen tullessa. 

Etsiydyin mainitulle terassin ylätasanteelle kevyestä sateen uhkasta huolimatta. Sieltä on hienot näkymät joelle ja muutenkin kaupunkiin päin. Pridekin oli erinomaisessa kunnossa. Ei heikompi aloituskalja. Viereen saapui ryhmä brittejä, jotka olivat turisteja jostain pohjoisempaa. Pubi oli heillekin ihmettelyn aihe. "Care take a look, it's really old!". Camralaisilta vaikuttivat, liekö festarin perässä hekin. En udellut enempää. Helvettiäkö se minulle kuuluu millä asialla olivat. Se on muuten jännä miten suomalaisena ei tutustu uusiin ihmisiin maailmalla.

Joella näkyi takorautainen Hammersmith Bridge. Mietin miten Englannissa aina tuoksuu teollistumisen ajan kultakauden ahjo. Imperiumi on hiipunut kohta vuosisadan, mutta vielä on kekäleissä punertavia sävyjä. Hetken niiden jälkilämmöstä voi vielä anglofiili-turisti nauttia.

Pakenin alkanutta tihkua sisään ja päätin testata vielä toisen olusen. Golden Rays on Fuller'sin tämän kesän uutuus. Jenkkihumaloitu summer ale. Raikas, melko mehukaskin modernihko olut. Sellainen britti-cask-tulkinta moderneista mauista. Joihan sen ja lipoi huuliaan.

Talsin takaisin hotellille lastamaan kamat huoneeseen. Hotelli, Prince of Wales Townhouse, sattui ihan sattumalta olemaan myös pubi. Olutta sinne tuotti Big Smoke -niminen craftimö. Otin vielä ajantappona puolikkaan pintin panimon olutta caskista. Solaris, session pale, ei ollut kovin hyvässä hapessa. Aika tunkkaista kamaa. Olisi pitänyt ottaa naapurihanasta Harvey's Sussex Best. 

Mutta oli tullut viimein aika lähteä festaroimaan.

Great British Beer Festival 2023 - päivä 1

Toinen kertani täällä yhdellä maailman maineikkaimmista olutfestareista. Ensimmäisestä kiekasta seitsemän vuoden takaa (jeesus sentään, onko siitä seitsemän vuotta) voi lukea täältä. 

Great British Beer Festival on cask-oluen ja pubien puolesta kampanjoivan CAMRAn festivaali, jota on järjestetty kohta 50 vuotta. Se onkin caskille tai real alelle omistautunut tapahtuma, jossa on cask-oluita kautta Britannian ja vähän muualtakin. Käsitykseni mukaan CAMRAn aluejärjestöt pyörittävät eri alueiden cask-tiskejä vapaaehtoisvoimin. Sen lisäksi muutama sponsoripanimo pitää omia tiskejään. 

GBBF on siitä mainio festivaali tänä päivänä, että pastry stoutit, hapanoluet, smoothiet ja hazyt ovat harvinaisia. Kaikkivaltias IPA:nkin kolme kirjainta esiintyvät melko harvoin. En tarkoita, että mainituissa olisi mitään vikaa, mutta niiden ylivalta kaikissa craft-olut-tapahtumissa on suoraan sanoen aika tylsää. 

GBBF onkin iloisesti tietyllä tapaa vanhanaikainen tilaisuus, jota täysin suvereenisti hallitsevat cask-oluet, erityisesti bitter ja mild ja portteri. Myös vaaleampia golden/summer aleja on paljon. On tietyllä tapaa ironista, että Britannian suurin olutfestari ja yksi maailman vanhimmista juuri "craft"-henkistä tekemistä kunnioittava festivaali on olutvalikoimaltaan paljon uniikimpi ja etenkin kansainvälisesti katsoen paljon nichempi kuin monet craft-festarit.

Camran ongelmahan (jos sen nyt ongelmaksi kokee) on tavallaan siinä, että se on tehnyt mahtavaa työtä taistellessaan caskin ja pubikulttuurin puolesta, mutta samalla kun aktivistit vanhenivat, ne ehkä vähän unohtivat innostaa seuraavat sukupolvet samalla joukolla mukaan. 

Kyseessä on tavallaan aatteellinenkin vastakkain ajautuminen. Camra on vanhaa varjeleva, eli ihan perusajatukseltaan konservatiivinen järjestö, joten se on suhtautunut ja suhtautuu ihan luonnollisesti vähän epäillen kaikkeen uuteen. Vallankumousta tehnyt craft-poppoo oli vastaavasti perusajatukseltaan kaiken muuttava, radikaali ja nopealiikkeinen, ja näin halveksui kaikkea vanhaa ja hidasta. Ensimmäinen on virallinen järjestö sääntöineen ja jälkimmäinen on hähmäisempi liikehdintä ilman sääntöjä. Kumpaanko nuorempi sukupolvi innostui, ei liene vaikea arvata.

Molemmilla on kuitenkin ihan yhteinen vihollinen suurissa korporaatioissa, joille on rahanarvoista yhdenmukaistaa, tylsistää ja tyhmistää kaikki minkä näkevät. Siksi näin ulkopuolisena on ärsyttänyt brittien nahistelu aiheen ympärillä. Mutta aika aikansa kutakin. Nyt kun alkuperäiset camralaiset ovat eläkeiässä ja craft-lasitkin enenevissä määrin heiluvat keski-ikäisten ja vauhdilla laiskanpulskistuvien tyyppien käsissä, alkaa yhteistäkin fiilistä löytyä. Tai ainakaan keskinäinen kahnaus ja piikittely ei tunnu näin satunnaisen sivustaseuraajan silmiin olevan enää ihan niin kärkevää kun vielä jokunen vuosi sitten.

Viimeksi ihmettelin kuinka nopeasti massiivinen jono imettiin sisälle Olympiaan. Tällä kertaa jonoa ei ollut käytännössä lainkaan vaikka tulin paikalle ehkä vartti julkisen avaamisen jälkeen. Mainitut ammattilaistunnit olivat toki pyörineet jo aamusta asti. Ilmeisesti tiistai ei ihan vedä samanlaista populaa kuin perjantai? Koko Olympian alue oli muuten jonkun massiivisen rakennushankkeen keskellä, eikä pääsisäänkäynti ollut edes käytössä. Sivuovesta pääsi kuitenkin ilman jonoa sisälle pienen turvatarkastuksen läpi. Mietin jo hetken onko tapahtumalle käynyt jokin paha yleisökato, mutta sisällä kyllä oli molempien päivien aikana ihan kiitettävästi populaa. 

Otin ensimmäiseksi olueksi Harvey'sin tiskiltä Sussex Bestiä. Harvey's oli siis yksi näitä sponsoreita, joilla oli oma tiski, brewery bar. Ikävä kyllä olut, yksi lempibittereitäni, ei ollut kovinkaan hyvässä jiirissä. Tympeän tunkkainen.

Pääasia festarilla ovat kuitenkin alueiden tiskit. Kuudella suurella tiskillä on eri alueiden panimoiden tuotoksia. Alueet on jaettu tiskeille aakkosittain, joten jokaisella tiskillä on tavaraa vähän ympäri Britanniaa. Jokainen tiski on nimetty jonkun alueilta löytyvän erityisen hyvän pubin mukaan. Näiden lisäksi löytyy siideri- ja perrytiski (jonka nimi oli ironisesti The Hop Inn) ja suuren hallin perukoilta ulkomaisten oluiden neljä tiskiä, joista mielenkiintoisin oli ehkä amerikkalaisen cask-oluen tiski. Lisäksi oli tiski, joilta sai myös (*omg*) keg-oluita. CoolHeadin tuotteet näyttivät edustavan Suomea Le Jonathan's Eurooppa-teemaisella tölkki/pullo-oluttiskillä.

Mmm.... Pork piiiiee...

Ruokapuolta on varsin hyvin myös, keskityin itse lähinnä järkyttävän hyviin ja järisyttävän epäterveellisiin perinteisiin possupiirakoihin. Erityisesti stilton-possupiiras Theakstonin Old Peculierin  (yksi kaikkien aikojen lempioluitani) kanssa vei kielen mennessään. Toisena päivänä löytyi myös hyvää ja melko tulista intialaista lounaaksi. 

Kun Champion Beer of Britain -kisan tulokset julkistetaan, hanoihin ilmestyy myös lätkät kertomaan mitalisijoituksesta. Ensimmäisenä niistä kokeilin Brampton Mildia, "vahvojen mildien" voittajaa. Mallasleipäinen olut, vain häivähdys paahdetta. Hieno ja kepeä. Katkeruutta vain aavistus perään ja uutta hörppyä kaipaa. Ei ollut syyttä voittaja.

Kirjailin pöydässä Bramptonista merkintöjä vihkoon kun silmäkulmassa näkyi miten joku lähestyy suoraan minua kohti. Perkele nyt on joku feissari tai muu myyjä, ehdin tuumia, mutta Brunnsbergin Andrehan se olikin. Suomen Valtakunnallisen kotiolutkilpailun puuhamies ja nykyään EBCUn puheenjohtajakin. Andre oli ollut tuomaroimassa mainitun kisan finaalia ja kertoi sen myötä yllättäen tavanneensa pääministeri Sunakin, joka oli käynyt kuvauttamassa itseään rahvaan seurassa. Myöhemmin luin, ettei ollut mennyt ihan putkeen se. Raivoraitis alkoholiveroja korottava poliitikko tulee olutfestarille hymyilemään kameroille, niin plörinäksihän se menee.

Keräilyosastolla on myynnissä "ei juotavaksi"
vähän vanhempaakin tavaraa.

Andre kertoi juuri julkistetun voittajankin, jota en ollut ehtinyt tsekata. Aiempinakin vuosina voittanut Ellandin 1872 Porter oli sen vienyt. Hopeasijalle oli tullut tapahtuman suurimman sponsorin Greene Kingin tunnettu Abbot Ale. Siitä ei varmaan polemiikkia synnykään yhtään...

Andre lähti ystäviensä seuraan ja aloin itse keskittyä maisteluun toden teolla, kisatulokset oppaanani. Pronssi-mild Church End Breweryn Grave Digger's Ale oli ihan jees tumma mild, mutta aika eleetön. Pronssi-premium bitter Bateman'sin XXXB on alueellaan legenda, ymmärrän miksi, mutta bitteriksi se oli turhankin hedelmäinen itselleni. Kultaisen mitalin (tavallisen vahvuisten) mildien sarjasta oli vetänyt Harvey'sin Dark Mild. Oluessa olikin todella herkkä tasapaino, jota sietääkin palkita. Kolmeprosenttinen olut, jossa ei mitään liikaa ja lähes taivaallinen juotavuus. Sitä voisi vain vetää ja vetää ja vetää. Ei silti suosikkimildini, se oli liiankin suora.

Hopean mildeista napannut Bank Top Dark Mild onkin Harvey'sin tuotosta maukkaampi ja siinä on aavistus karamellimallasta kepeän paahteen seassa. Upea, upea maltaisuus. Tässä se on! Tämä on se mallasprofiili, mistä olen unelmoinut. Tämä sama kombo kun olisi prosenttia kahta vahvemmassa oluessa, seuranaan terhakka, muttei liitoiteltu humalointi, niin oltaisiin aika lähellä unelmaoluttani.

Lavalla oli myös piiiitkään kestänyt huutokauppa
mitä oudoimmasta olutrihkamasta.

Lavalla soitti jousikvartetti klassista. Kiva ylläri, sopi oudosti tunnelmaankin. Sitä ihastellessa huomasin festareilla tapahtuneen kehitystä edelliskerrasta. Vesipiste! Ei tarvitse enää käydä kellarivessassa pesemässä lasiaan. Myöhemmin löysin toisenkin. Sen sijaan ruokapuolella oli tapahtunut huonontumista. Ei juustotiskiä, eikä etikkamunia kuten viimeksi. En minä etikkamunia varsinaisesti kaivannut, mutta olin luvannut itselleni maistaa sellaisen jos löydän.

Oluita hakiessa pisti silmään, kuinka iäkkäitä tiskien vapaaehtoiset CAMRAlaiset oikein olivat. Pääsääntöisesti joka ukko ja akka oli vähintään eläkeikäinen. Välillä arviolta päälle kahdeksankymppiset sedät käsi vapisten kantoivat tuoppeja tiskiin ja ihmettelivät korttipäätteiden toimintaa. Onhan se tietysti niinkin, että eläkeläisillähän sitä on hyvää aikaa tulla kaljaa kaatamaan arkipäivinä, mutta rupesi epäilyttämään vanheneeko CAMRA ihan käsiin... 

Maistoin vielä illan lopuksi koko kisan hopeaoluen eli sen Greene Kingin Abbot Alen. Jos en olisi koskaan tuomaroinut missään kisassa, epäilisin itsekin vilppiä kun sponsorin tunnettu olut pärjää näin hyvin. Tuomaroidessa kuitenkin äkkiä oppii, että sokkomaistelussa nimenomaan ei brändi määrää ja joskus siinä käy sitten näinkin päin. Sitäpaitsi Abbot oli GK:n tiskillä todella hyvässä vedossa, oikea bitterin malliesimerkki. Se oli chili-possupiirakan kanssa todella herkullista.

Erityisen kivaa tässä cask-oluiden tulvassa on se, että oluet ovat lähes säännönmukaisesti sessio-vahvuisia. Ei tarvitse juoda puolen desin annoksia vaikka haluaisi maistaa montakin. Join ensimmäisen päivänä festareilla suurimmalti osalti puolikkaita pinteja ja pääasiassa alle neliprosenttisia oluita. Joskus reilun kolmen tunnin ja viiden-kuuden pintin jälkeen ylipäätään rekisteröin, että niin näissähän on tosiaan päihdyttäväkin vaikutus. Alkoi nimittäin vähän nukuttamaan. Ehkä silläkin oli jotain tekemistä asian kanssa, että olin herännyt lentoa varten aamuviideltä Suomen aikaa. Jätin ensimmäisen illan siihen ja suhailin kaksikerrosbussilla Hammersmithiin.

Toinen päivä

Toisena päivänä en pitänyt mitään kiirettä. Kävin viihtymässä elokuvissa ennen saapumista ja saavuttuani maistelin hitaaseen tahtiin, sillä illasta oli luvassa ohjattu tasting.

Päädyin ihmettelemään CAMRAn myymälää festarialueella. Olin jo edellispäivänä pyörinyt siinä t-paita-ostoksilla, mutta nyt tein muitakin hankintoja. Ensinnäkin päätin korjata järjestön ikääntymisasiaa ja liityin jäseneksi. 42-vuotiaana tuon ehkä keski-ikää alaspäin, tai ainakin voin kuvitella niin ja tuntea itseni nuoreksi. Hyöty "etäjäsenelle" on lähinnä järjestön lehden muodossa, pubialennukset kun eivät juuri Suomessa auta ja noh, briteissäkin ne ovat pääasiassa megaketju Wetherspoonsiin**, jonka pubeissa ei muutenkaan hirveästi huvita vierailla. 

Toisekseen ostin Des De Moorin uuden kirjan caskista, ytimekkäästi nimeltään Cask. Sattumoisin illan tasting oli Desin vetämä ja juuri kirjan teemainen, eli tavallaan cask-oluen eri muotoja. Sain samalla näppärästi nimmarit kirjaan. Kirjaa en ole ehtinyt vasta kuin selailla, mutta vaikuttaa loistavalta. Suorastaan aiheen uudelta perusteokselta.

Des De Moor on tunnettu myös muusikkona ja jonkinlaisena radikaalina aktivistina ainakin nuorempina vuosinaan. Viime vuodet oli menneet tiukasti kirjan teon parissa. Tastingissä hän kävi läpi caskin historiaa nykyisten oluiden kautta. Ikään kuin esitellen miten esim. alkuperäisestä britti-IPAsta tuli ennen pitkää sellainen mieto brittiolut kuin se 1900-luvulla oli ja miten mild oli ennen tyypillistä tavaraa ja miten modernimmat humalat ilmaantuivat kuvioihin. En tullut maistingin lomassa merkinneeksi oluita muistiin, ikävä kyllä. Siinä oli kuitenkin muistaakseni mm. Thornbridgen Jaipur, ja muutama sarjavoittaja kilpailusta kuten mainittu Abbot Ale ja se koko homman voittanut Ellandin porter, joka olikin kyllä voittonsa ansainnut. Tämmöistä se on kun ei tikkaa enää...

Loppuillan vedin muutenkin vapaammalla vaihteella, enkä pönöttänyt vihko tai pädi kädessä. Oluet olivat hyviä, mutta parhaat tuli juotua kyllä edellispäivänä kärkisijoituksia maistellessa. Maistelin vähän muutakin kuin peruscaskia. Mm. Vermontilaisen Idletyme Brewingin Beer with a View hazy IPAkin, caskista tietenkin, löytyi lasiin amerikkatiskillä. Siellä huvitti englantilaisten caskipäiden tuumailu "That is quite high in alcohol, 5,7%!". Amerikkalaiset tikahtuisivat.

Jossain vaiheessa söin taas possupiiraan ja mietin, että onneksi näitä ei ole Suomessa tai olisin jo kuollut. Täällä en vielä niin tehnyt, vaan suoriuduin takaisin hotellille suht ajoissa. Aamulla pitäisi olla Oxfordiin lähdössä. Siitä lisää seuraavalla kerralla.

...

*European Beer Consumers Union eli Euroopan oluen kuluttajien keskusjärjestö, esim. Olutliitto ja CAMRA ovat sen jäsenjärjestöjä.

**Wetherspoons jakaa paljon mielipiteitä, etenkin koska omistaja Tim Martin on jäätävä dorka. Toisaalta ketju on iso sponsori CAMRAlle ja myös pitää pubeissaan paikallisia cask-oluita. Juuri tuota kuvan ruoka-annosta syödessäni joku camralainen bongasi festarilasistaan Wetherspoonsin logon ja avautui kumppanilleen tunteikkaasti. "Bloody Wetherspoons! They can't get rid of the FUCKING 'SPOONS."