Olutkirjapäiväkirja - osa 1



Mitäpä kuuluu tännepäin? Noh, sen verran järjestä köyhä ihminen olen, että päätin kirjoittaa olutkirjan. Järkijättöistä tämä on lähinnä siksi, että vaikka kyseessä on toki yksi suuri haaveeni elämässä, siinä on hirveästi työtä ja kuka nyt kirjoja nykyään lukee? Viime vuosien kotimaisista olutkirjoista suurimman osan julkaissut Readme kuitenkin luotti ideaani sen verran, että kävin vetämässä nimen kustannussopimukseen ja nyt se sitten pitäisi kirjoittaa.

Ajattelin tehdä kirjoittamisen aikana tällaisia lyhyitä päivityksiä blogin puolelle. Ensisijassa siksi, että kun asia on julkista, on myös positiivinen paine tehdä töitä sen eteen.

Kirjasta itsestään tässä vaiheessa paljastan vain sen verran, että kyseessä on ns. yleisolutkirja. Niitähän on tehty maailmansivu, mutta minulla on asiaan oma lähestymistapa, jota ei ainakaan kotimaisissa olutkirjoissa ennen ole juurikaan nähty. En tosin kerro vielä julkisesti mikä. En tykkää muutenkaan esitellä puolivalmista työtä, joten kaikenlaisten näytteiden sun muiden julkaiseminen täällä saa odottaa vähintään ensi vuoteen.

Lyhyesti sanoen tavoitteeni on tehdä sellainen olutkirja, millainen olisi auttanut kun aloittelin harrastustani ja josta kuitenkin olisin oppinut jotain uutta vaikka olisin törmännyt siihen kymmenen vuotta harrastettuakin. Tavoite on tehdä se hyvin, jopa parhaiten, koska hittoako näitä muuten tekemään.

Tekemistä on hemmetin paljon ja helpoin ja pienin osa siitä on ironista kyllä se itse kirjoittaminen. Aionkin keskittyä hoitamaan ensimmäisen version tekstistä kesän aikana sana kerrallaan. Tällä hetkellä tuntuu etenevän varsin vaivattomasti. "Valmista" on reilut 20 liuskaa. Jos yhtään itseäni tunnen, siitä lopulliseen tuotokseen päätyy ehkä puolet.

Tämä tarkoittaa myös sitä, että Tuopillinen on ehkä vähän hiljaisempi kesäkuukausina. Kirjoitan päivätyön ohella, joten ihan kaikkeen ei aika aina riitä. Olutarvioita pyrin kyllä tyrkkimään välillä.

Jaa milloin ilmestyy? Laskettu aika on syksyllä 2021.

Tilanne 7.6.
Rakenteesta suunniteltu: Melkein kaikki
Ensimmäistä versiota kirjoitettu: Jonnii verran
Kaikki muu: Aloittamatta
Kahvilaskuri: 8 kuppia
Olutlaskuri: 3 tuoppia

Kommentit