Alkon uutuudet - Tammikuu 2020



Tammikuun erikoiserissä oli maustettuja olusia, mutta ilmeisesti viikon päästä tulevat perinteiset käsityöläisoluiden viikot olivat supistaneet tammikuun "yleisuutuudet" melkoiseksi pohjanoteeraukseksi. Yksi alkoholiton ja kolme muuta uutuutta, joista yksi oli oikeasti uutuus. Katsotaan nyt sitten.

Olin vaihteeksi avoimessa pruuvissa, eli ei sokkona tällä kertaa.





Nøgne Ø Stripped Craft
Norjan entinen pienpanimojen edelläkävijä on ollut aika varjo entisestä jo pari vuotta, sen jälkeen kun perustaja lähti ja firma myytiin. Nyt alkoholitonta "lime-uutettua" olutta. Keltainen, kirkas olut. Tuoksussa vähemmän yllättäen limeä, makeaa hedelmäisyyttä, kukkia, pientä outoa "käryistä" mallasta. Ohut, jotenkin tulee mieleen vedellä jatkettu vaalea marjamehu ilman happamuutta. Laihan mehun oloinen siis, ei olutmainen. Ei nyt vastenmielinenkään. Ymmärrän alkoholittoman oluen, joka yrittää maistua oluelta ja alkoholillisen oluen, joka yrittää maistua mehulta tai limsalta, mutta alkoholiton olut joka yrittää maistua mehulta tai limsalta ei vaan avaudu. Miksi tämmöinen pitää tehdä?

Lahden Erikois A
No nyt on sitten todella erikoista. Ison panimon peruslager. Ennen tämmöinen toki oli alkovahvuista (5,3%), mutta kun ei ole enää. Tätä saa kirjaimellisesti lähes joka helvetin kaupasta ja jo kauan. Mutta kiva, että Alkolla on saatu niin hyvin kohdennettua hakumääreet, että on saatu Alkoonkin, ettei vain kansalta jää jotenkin huomaamatta. Mikä lie ollut hakuehto? "5,2-5,4% kotimainen vaalea lager, 'Hartwa'-alkuisesta panimon nimestä plussaa"? 

Noh, kultainen kirkas olut. Tuoksussa pilsmallasta, hieman yrttistä Saazia, alkoholiakin. Maultaan maltaisehko peruslager, virheetön, mitä nyt alkoholi tuntuu vahvuuteen nähden kumman selvästi. Olematon katkerointi. Helpohko vetää, mutta dokaamiseen on parempiakin. Ehkä just sopivalle ruualle toimisi. Join teisterin aata, eikä edes käsi hivo maata.



Fuller's Vintage 2019
Ilmeeni kun Alkon tammikuun uutuutena on olut, jota olen ostanut Alkosta kaappiini monta pulloa jo marraskuussa:

Toki Fuller'sin vuosikertatuotos on pakko-ostos joka vuosi, ei siinä. Meripihkan värinen, kirkas. Tuoksu hedelmää, rusinaa, karamellia, pistelevää hieman lakritsaista mausteisuutta taustalla. Vähän liuotinmaisuutta. Maku on mielenkiintoisen lakritsisen taustavireen syventämä karamellinen ja tummahedelmäinen runko. Loppuu hyvin mausteiseen tuntumaan, aste kovempana olisi melkein belgiolutmainen fiilis. Alkoholiakin on. Taattua laatua tämä, mutta pitäisin kaapissa ainakin pari vuotta.




Iso-Kallan Tuco
Iso-Kallalla on kaksi asiaa, jotka tekevät siitä montaa muuta panimoa paremman. Ensinnäkin ovat savolaisia, eli komeita ja kaikessa ylivertaisia. Toisekseen panimo on parantanut menoaan vuosi vuodelta, eli just toisin päin kuin moni muu. Tällä kertaa savuolutta. Panimo itse sanoo savumärzeniksi, mutta ihan en maun puolesta sinne kaataisi.

Ruskea. Tuoksussa iso savu, joka menee vähän yli, sellaiseksi palaneen nenää kipristäväksi. Suklaata ja maltaisuutta taustalla. Suutuntuma on puolitäyteläinen, liukas. Hiilihapot erikoisesti lähes olemattomat. Hyvin savuinen maku, palanut myös, tuettuna hieman leipäisen karamellisella taustalla. Makeutta myös. Katkerointi kevyt, mutta hyvin tasapainossa.

Siinä mielessä sääli, että tämä on sitä suuntaa mikä juuri nyt itseäni kiinnostaa eli erikoismaltailla leikittelyä. Ikävä kyllä tasapainossa on säätämisen varaa, savuisuus menee kiprakan puolelle ja dominoi vähän epämiellyttävällä tavalla.

---

Siinä oli se satsi sitten. Käsityöläisolutviikot kai paikannevat tätä kuivuutta, mutta on ehkä heikoin uutuussatsi koskaan.

Kommentit