Sessio #8: Baari

Sessiot ovat palanneet! Edelliskerta jäikin välistä. Olutkoira valitsi syyskauden ensimmäiseksi aiheeksi baarin tai pubin. Olen tietysti blogin tiimoilta kiertänyt Helsingin olutbaareja kolmentoista kierroksen ja neljän vuoden ajan olevinani muka ihan ajatuksella. Lisäksi kirjoitan tätä valmistautuessani kierroksista viimeiseen, joten luulisi olevan jotain sanottavaa, mutta onko? Tuntuu, että kaiken on jo sanonut.

Jos kirjoittaisi täydellisestä pubista? Tehty jo. Orwellin täydellinen (ja fiktiivinen) pubi Moon Under Water on oikeastaan aika lähelle itsellenikin se täydellinen pubi. Orwellilla lisäksi tuo sana tuppaa taipumaan astetta paremmin kun meikäbloggarilla, niin suosittelen kääntymään esseisti-neron puoleen tässä asiassa.

Joihinkin baareihin voi rakastua kyllä kertakäynnilläkin

Jos sitten kertoisi vain jostain hyvästä baarista, mutta hyviä baareja on niin paljon. Ennen kuin voi sanoa mikä baari on hyvä, pitää miettiä mitä baarin oikein pitäisi olla.

Baarin arjen nerous on siinä, että se ei ole työpaikka, mutta se ei ole kotikaan. Siellä ei tarvitse miettiä deadlineä tai kusipäistä pomoa, muttei toisaalta myöskään tarvitse välittää tiskeistä, asuntolainasta, kiittämättömistä lapsista tai tyhjänä odottavasta kodista.

Baari on oikein käytettynä terveen unohduksen paikka. Se on muutaman tunnin fantasialarppi, paikka ulkona todellisuudesta. Se on sosiaalinen katarsis, hetki ulkona vastuusta, hetki ulkona arjesta. Väärin käytettynä se on sairaalloinen unohduksen Lethe, joka vie oikean maailman mielestä pysyvästi. Oikein käytettynä se on iloa ja terapiaa.

Hyvä baari tarjoaa olosuhteet tuolle terveelle unohdukselle, enkä nyt puhu alkoholista. Vaikka otin oluthörhönä baarikierroksissa lähtökohdaksi baarin olutvalikoiman, ei hyvä olutvalikoima tai edes hyvin tarjoiltu olut tee itse baarista automaattisesti hyvää. Olut on tietty parhaimmillaan nautittuna hanasta baarissa. Olut auttaa baaria, se on tärkeää, jopa olennaista, mutta ei se yksinään riitä. Tärkeimpänä tarvitaan tuntu siitä, että on tervetullut ja voi rentoutua.

Englanniksi matkailu- ja ravintola-alaa kutsutaan loistavalla "hospitality business" sanalla, joka ytimekkäistää hyvin mistä on kyse: Siitä, että asiakas voi tuntea itsensä tervetulleeksi. Mielestäni se baarissa tulee kahdesta elementistä: Ensinnäkin siitä, että baari tuntuu fyysisenä ympäristönä mukavalta. Toiseksi, huomattavasti tärkeämmin, se syntyy henkilökunnasta. Näiden lisäksi hyvälle baarille on eduksi olla mieleenjäävä, ehkä jopa vähän positiivisesti jännittävä, siinä auttaa omaperäisyys ja jälleen se henkilökunta.

Toisiin ei.

Fyysinen mukavuus kustaan syvälle viemäriin yleensä tekemällä näyttävyyttä miellyttävyydestä karsien. Ketään baareissa istujaa ei kuulkaa sisustussuunnittelijan plantut kiinnosta yhtään näyttääkö siellä trendikkäältä ja coolilta, jos se ei samalla ole mukava paikka olla. Eräskin muuten loistava olutbaari Helsingissä on sellainen, että siellä istutaan näyteikkunoissa esillä tai kovilla liukkailla peltituoleilla. Kuka sellaisessa voi rentoutua?

Hyvä baari on lämmin sopukka, jonne mennään maailmaa pakoon ja turvaan, piiloon. Sen tulisi olla kutsuva paikka, jonne voi tulla kuin kotiin ja josta poistuminen vaatii itsensä voittamista. Sen tulisi olla paikka, jossa kukaan ei välitä siitä onko tukka hyvin tai huomaako naapuripöytäkin miten menestyviä tässä ollaankaan. Sen takia näyttäytyjien suosimat paikat ovat kuin antiteesi hyvälle baarille. Kaupunki on täynnä yökerhoja ja kahviloita, menkää Kauniit Ihmiset sinne pätemään ja leuhottamaan. Olette ärsyttäviä ja teillä on paskat jutut.

Noh, ehkä tämä on osaltaan omaa patoutumaani ja hämärän pubin fiksaatiotani, mutta joka tapauksessa sisustus ei saisi olla luotaantyöntävä. Makuja on toki monia. Vähintään jonkun ihmisen pitäisi baarissa kuitenkin osata rentoutua ja nauttia olostaan.


Mieleenjäävyyteen auttaa tietysti omaleimaisuus, tietynlainen omalaatuinen sielu, jos runollisia ollaan. Erityisesti Helsingin ydinkeskustan baarien tietyn sieluttomuuden aiheuttaa pääasiassa ketjujen ylivalta. Ketjut eivät ole automaattisesti mitenkään paha asia. Jotkut lempibaareistani ovat ketjubaareja. Niissä on mukava istua, mutta tuskin niistä rupean spontaanisti kavereilleni kertomaankaan.

Kantakaupungin persoonallisimmat baarit ovatkin oikeastaan pääosin ns. "keskikaljakapakoita" (vaikka kaikilla A-oikeudet onkin) tai ironisesti "perusbaareja", eivätkä ns. laatuolutpaikkoja. Eivät toki ainoastaan sellaisia, mutta pääosin. Tuntuu, että kantakaupungissa löytyy helposti hyvän oluen paikkoja, joissa sitten tuurilla on sielua ja omaa tuntumaa. Syrjempänä ytimestä puolestaan löytyy ehkä helpommin omapäisiä korttelikuppiloita, joissa tuurilla on hyvää olutta. Poikkeuksia toki on molempiin suuntiin.

Ketjujen paras ja huonoin puoli on se, että sisään mennessään tietää millaista siellä on ja mitä saa. Voisihan toki ketjujen osissakin olla jotain kulmaa ja luonnetta, mutta yleensä sellaista ei paikalle päästetä. Ketjut toimivat kuin jättipanimot: Mitään aidosti uutta ja hullua ei kokeilla eikä anneta kasvaa, kaikki tehdään varman päälle ja tarkasti harkiten. Ja kun yritetään olla ärsyttämättä ketään, päädytään kusenhaalean suunnitelmalliseen meininkiin, joka voi olla varsin miellyttävä, mutta ei erityisemmin sytytä.

Kertakäynti on kokeilu, jossa tunnustellaan fiilistä, mutta toistuvasti käydessä paikka todella punnitaan. Ja silloin isoin syy hyvän baarin hyvyyteen on henkilökunta.

Yksi ikävin asia tietyissä muuten mukavissa baareissa on villisti päivästä toiseen vaihtuva vuokrahenkilökunta, joka ei tunne baaria omakseen. Ikävä kyllä, tämä on yleinen suuntaus koko ravintola-alalla, koska ilmeisesti omistajilla ei ole mitään käsitystä mistään muusta kuin kulujen minimoimisesta ja tulojen maksimoimisesta. Niin aina. Kiertävä henkilökunta voi olla erinomaista muuten, mutta niitä juoksutetaan ketjun baarista toiseen. Vaikka porukka olisikin vuokrafirman kautta, sitä paikasta toiseen vaihtamista en tajua millään. Mitä hyötyä siitä on pitkällä tähtäimellä kenellekään, edes sille ketjulle, että asiakkaalla on aina eri pärstä vastassa?

Kukaan tiskin edessä ei tunne itseään vakioasiakkaaksi, jos kukaan tiskin takana ei tunne häntä vakioasiakkaaksi. Mukavimpia baareja ovat sellaiset, joissa tervehditään tuttuna kasvona vaikka kävisi vain kerran kuussa. Hylätyin olo tulee baarissa, jossa ei tunneta vaikka olisi käynyt siellä sata kertaa. Miksipä tunnettaisiin, kun on ollut 50 eri kyypparia?

Siksi parhaissa baareissa morjestetaan jo melkein ovelta sisään astuessa. Rauhallisempana hetkenä tullaan ehkä tuopin loputtua pöytään asti kysymään otanko nyt sen ESB:n, eikä yritetä myydä siihen sitä helevetin jallua kylkeen, kun tiedetään että en sitä kuitenkaan ota.


Hyvän baarin henkilökunta on kuin naapurit kaupungissa: Eivät ne minua nimeltä yleensä tunne, enkä minäkään juuri ketään niistä, mutta kadulla vastaantullessa melkein vahingossa moikataan kun naama on niin tuttu. Vaihtuvuutta toki on kaikissa baareissa ja joskus pysyvämmätkin tyypit varoittamatta häviävät. Sitten suorastaan ilostun kun löydänkin ne taas kadotettuani jostain toisesta baarista. Aina-iloinen-nainen hävisi vuosia sitten Kurvin Williamin tiskin takaa. Missä lie vaikuttaa nykyään, en tiedä. Tiedän kuitenkin, että jos vaikuttaa baarissa, se on varmasti hyvä baari.

No mikä sitten on hyvä baari? Hyvä baari on sellainen, että mukava fiilis kutsuu sisään, hyvä olut (vaikka vain yksi hana) pitää kutsuttuna ja paikan ja henkilökunnan luoma rento tunnelma saa tulemaan paikalle toisenkin kerran. Ja kolmannen. Ja neljännen. Ja viidennen.... 

En suostu nimeämään yhtään. Menkää ja etsikää, jos ette jo tiedä.

Kommentit