Beer & You - S-ryhmän olutkonsepti

Huomautus: Tämä on sitten sellainen "blogiyhteistyö". Enemmän postauksen lopulla.*


Meiliin tulla pölähti kutsu. S-Ryhmä olisi lanseeraamassa "Beer & You"-nimisen konseptin olutravintoloihinsa ja sitä sitten Mikonkadun Public Corneriin äimistelemään oli kutsuttu erinäisiä bloggareita (maksua vastaan). Public Corner jäi taannoisesta Kluuvin/Kaisaniemen -baarikierroksesta pois, koska muistelin sen olevan ns. peruskapakka. Myöhemmin on selvinnyt, että sen luonne on muuttunut. Sittemmin olen paikan hanasta löytänyt mm. Rodenbach Vintagea.

Beer & You - konseptin idea oli saateviestin mukaan opastaa ihmisiä löytämään paremmin omaan makuun sopiva olut tästä nykyisestä kieltämättä häkellyttävästä kirjosta. Sydän aina vähän särkyy kun jonossa edellä oleva käy tiskin kanssa perinteisen keskustelun:
"Olut."
"Minkäslaista laitetaan?"
"No öh.. öh.. öh.."
"Tässä olis [lista oluita] nyt hanassa."
"Jaaa... tiiä noista... jos tuota sitä vaaleeta laageria."

Ei uskalleta kokeilla, kun maut eivät ole tuttuja ja pelottaa ostaa sikaa säkissä. Tuttua erikoisempaa ei ehkä löydy. Siksi olen itsekin tehnyt opastavia olutlistoja kauppaan, että olisi helpompi tutustua. Ideana tämä on siis hyvinkin kannatettava. Miten se sitten toimii muutaman bloggarin kanssa, joilla kaikilla varmasti on tiedossa minkälaista missäkin hanassa on? Mieli kiinnosta kiiltäen työnnyin baarin uumeniin.

Konseptilla osoittautui olevan kaksi puolta, jotka esiteltiin meille olutmaistingin yhteydessä. Kummatkin perustuivat siihen, että eri tyyliset oluet oli värikoodattu tietynlaisiin makukokonaisuuksiin. Ennen maistinkia katselin lappuja ja tuumailin, että "Anikón olisi pitänyt patentoida nämä." Nimittäin ne kokonaisuudet olivat aika lähelle samoja kuin Anikó Lehtisen Yks Olut -kirjassa esitellyt, perinteistä ale-lager rajaa rikkoneet ryhmittelyt. Punavuori Gourmet -bloginsa myötä itsekin paikalla ollut olutmaisteri Lehtinen vähän piikitteli tästä, mutta sen verran luontevia makuryhmiä ne (enimmäkseen) ovat, että ei tuon kaltainen luokittelu toisaalta mikään ihmekään ole.


Miten tämä värikoodaus sitten auttaa ketään? Ensinnäkin enempi "mainstream"-baarikansalle suunniteltu puoli on sellainen, että ei-niin-oluesta-tietävä tyyppi kannustuu maistamaan erilaisia ja sitten toisaalta, jos on löytänyt jonkun kivan, niin tietää mihin sektoriin se sopii ja osaa tilata saman suuntaista olutta toisessa baarissa, jossa ei välttämättä sitä omaa ihastusta ole. Vähän niin kuin yksinkertaistettu ne nörtille tutut viisi sataa oluttyyliä yhtä abstraktiotasoa korkeammalle tai vaihtoehtoisesti viety erottelua vähän syvemmälle kuin "tummaan" ja "vaaleaan". Baareihin tulee myös brändätyt lasit ja komiat puiset maistelulaudat, joihin voi tilata setillisen olusia helposti.

Olutnörttejähän tämä ei tietty juuri lämmitä, koska meikäläiset ei pohdi tiskillä, että onkohan gose paahteista vaan ennemminkin miettii, että ottaisko stoutin, oatmeal stoutin vai tynnyrikypsytetyn oatmeal stoutin.

Kinuskikakku ja Chimay
Ehkä illan paras yhdistelmä.
Meille tämä tarkoittaakin vähän parempaa valikoimaa uusissa paikoissa. Koska värikoodaus tulee työkaluksi myös henkilökunnalle, niin tavoitteena on pitää baarien valikoimassa jokaisen värilohkon oluita. Niinpä voi ehkä vähän vahvemmalla tunteella mennä tuntemattomaan baarin ilman, että tarvitsee pelätä "hyvän olutvalikoiman" tarkoittavan sitä, että identtistä peruslageria on jopa neljästä eri maasta tai yksi IPA. Baarit saavat itse päättää valikoimistaan, joten tällainen työkalu on henkilökunnalle varmasti ihan pätevä. Perusoluttietouden jakaminen baarihenkilökunnalle on tietty muutenkin aina plussaa.

Helsingissä ja isommissa kaupungeissa toki on S-ryhmälläkin tätä nykyä ammattimaisia olutravintoloita pilvin pimein kuten Elannon Oluthuoneet. Niiden henkilökunta on oluttietoista, eikä sellaisia paikkoja tämmöinen jaottelu liiemmin auta, kun henkilökunta kyllä osaa opastaa. Näenkin tämän S-ryhmän valtaisan koon vuoksi nimenomaan hyvänä liikkeenä sellaisille baareille, joissa olut ei ole niin vahvasti keskiössä. Kyllä sellaisiinkin siedettävän olutvalikoiman voisi tuoda.

Konsepti jalkautetaankin pikkuhiljaa aluksi viiteen Public Corneriin ja 11 muuhun baariin suuriin ja keskisuuriin kaupunkeihin ympäri Suomen. Näissä Kouvola ja Joensuu tuntuu olevan erityisen hyvin edustettuna. Koulutukset alkavat vuodenvaihteen jälkeen. Itse vahvasti toivoisin tämän leviävän vielä astetta pienempiin kaupunkeihin, erityisesti erääseen pieneen teollisuuskaupunkiin Pohjois-Savon etelärajalla...

Tilanpuute, tuo suunnittelijan arkkivihollinen,
on pakottanut lasinaluseen vähän turhankin laveat kuvaukset.
Silti hieman ihmettelen tämän ryhmän kuvausta.
Myönnettäköön, tämä on kategorioista epäselvin.
Ruokaravintoloihin Beer & You -leviää hillitymmin, ketjuittain. Silloin tavoitteena on tarjota ravintolalle mahdollisuus tilata sen ruokiin sopivimmat oluet näiden ryhmien avustamana. Kaikkia ryhmiä ei väkisin lähdetä niissä tarjoamaan. Baariloissa tarjotaan sopivia snäksejä mahdollisuuksien mukaan. Maistingissa oli Public Cornerin porukka parittanut ryhmien oluille aika mielenkiintoiset ja hyvät parit, joskaan kyseessä ei välttämättä ollut mitään Public Cornerin perusannoksia.

Tästä voi tuumailla itse, miten hyvin ryhmittelyssä ja parituksissa on onnistuttu:
Alkoholiton: 0,0% San Miguel (ei ruokaa)
Vaaleat Janonsammuttajat: Vaalea Velkopopovicky Kozel + Porkkanakakku
Kevyet ja Raikkaat: Weihenstephaner Hefeweissbier + Kinkku/Mozzarella/Viinirypäle
Puhtaat ja Maltaiset: Newcastle Brown Ale + Marjapiirakka/kakku/joku
Hedelmäiset ja Happamat: Brooklyn Sorachi Ace + Patonki ja rapulevite
Erikoisuudet ja Kausioluet: Schlenkerla Rauchbier Märzen + Tuc-keksi ja sinihomejuusto
Katkerat ja Sitrusmaiset: Põhjala Virmalised IPA + mausteinen makkara/lihapulla/leipäjuusto
Tummat ja Paahteiset: Põhjala Must Kuld + Fazerin Sininen
Monimuotoiset ja Maukkaat: Chimay Bleue + Kinuskikakku

No mainospuhe sikseen, miten se sitten toimii? Yhden baarin perusteella hankala sanoa, ihan hyvin kai. Kuten sanottua, ajatuksena kuulostaa kaikin puolin kannustettavalta kyllä. Jaotteluista erityisesti "Happamat ja hedelmäiset" -lohkon koen hieman haastavana ja mahdollisesti turhankin kirjavana aloittelijalle, mutta noin muuten jaottelu vaikuttaa järkevältä. Asiakkaalle tämä on ihan kiva työkalu, mutta näen paljon isomman potentiaalin tässä baarien parantamisessa. Jos tämä Beer & You tarkoittaa sitä, ettei jatkossa Savossa käydessäni baarimikolla tule yllätyskakka housuun kun tilaan kaapissa näkyvän vehnäoluen, niin kannatan tätä kaikin voimin.

*Jos "blogiyhteistyö"-termi ei ole tuttu, niin tuolla suositumpien muoti/lifestyle/whatever-blogien puolella ko. sanaoksennusta käytetään kiertoilmaisemaan sitä, että kirjoituksesta on maksettu jollain tapaa. Tuotteilla, palveluilla tai silkalla rahalla. Näin ollen kyseessä on käytännössä maksettua markkinointia blogin yleisölle. Niin myös tässä. Sisältöön ei ole ollut mitään vaatimuksia, mutta postauksesta eli varmasta näkyvyydestä on siis annettu korvausta 350 euroa. Onko se paljon vai vähän? En tiedä, mutta se on noin 350 euroa enemmän kuin koskaan aiemmin on tarjottu.

On toi konsepti silti ihan kiva.

Kommentit

  1. Suoraselkäinen asenne maksettuun blogitekstiin, hyvä homma.

    Onhan tämä systeemi taas ehkä kuitenkin pieni askel suomalaiselle olutkulttuurille, vaikka tuotevalinnat ovat osittain vähän pettymyksiä. Põhjala positiivinen yllätys.

    Happamien oluiden kokemisesta liian haastavaksi olen taas havainnut, että monet yrittävät nimenomaan tarjota niitä ihmisille (jostain syystä yleensä naisille), joiden mielestä olut on pahaa, osoituksena siitä miten erilaista olut voi olla. En tosin ole henkilökohtaisella tasolla kuullut tuloksia toimivuudesta, paitsi ehkä Lindemans Kriekin osalta. Toivottavasti muuten baarit ei korjaa tuota osiota liian usein kyseisellä tuotteella...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse olen taas saanut tuosta oikeastaan vain onnistuneita tuloksia. Gueuze, Berliner Weisse, Gose ja Saison (vaikkei hapanolut olekaan) ovat toimineet erittäin hyvin valkoviinin ja skumpan ystäville. Oluesta tykkääväkin saa gueuzea ensi kosketuksella totutella aika tovin, mutta viinin ystävälle möin homman kertasiemauksesta.

      Vähän riippunee siitä onko "uhri" makean (siiderin) vai happaman (viini) ystävä lähtökohtaisesti.

      Poista

Lähetä kommentti

Jos odotat jonkinlaista vastausta, älä ole vässykkä vaan käytä nimeäsi.