Kysymyksiä Lainapanimolle

Helsingin Vallillaan on suunnitteilla "Lainapanimo", jolle kerätään joukkorahoitusta. Idea on siis, että rahaa vastaan saisi käyttöönsä paremmat kotipanovehkeet, reseptit ynnä muut, ns. "avaimet käteen"-periaattella. Braumeister maksaa mansikoita ja koska suunniteltu paikka on itseäni lähellä, konsepti kiinnosti, etenkin kun väsään itse kattila+sanko-menetelmällä kotiolueni. Vaikka hyvää tuleekin toisinaan, on läträäminen ja säätäminen välillä vähän kohtuutonta.

Lainapanimolta otettiin yhteyttä, että kiinnostaisiko sanoa asiasta seuraajille. Olin jo ehtinyt tätä ennen facebookissa moittia suunniteltua hinnoittelua, joka kuulosti pirun kovalta. Panimosta on muualla ollut pari juttua, mutta kotipanijana heräsi sellaisia kysymyksiä joihin ei niissä vastattu. Niinpä tavoistani poiketen otin ja lähetin projektin tuumamiehille pari kysymystä. Uskoisin, että samat asiat askarruttavat muitakin kotipanijoita tai sellaiseksi harkitsevia. Foliohatuille tiedoksi etten siis itse ole mitenkään tekemisissä projektin kanssa, enkä saa tästä mitään etuuksia.

Ottomatias Peura Lainapanimolta vastasi.

Puhutte konseptin olevan "valitse resepti, varaa aika ja ala panemaan". Näppärää vasta-alkajalle, mutta voiko edistyneempi tulla myös oman reseptin kera? Koska monella kotipanijalla on jo omat alkeelliset kattilalaitteistot, ainoa intressi olisi tulla tekemään parhaita omia reseptejä paremmilla ja isommilla vehkeillä. Muutenhan voisi vain panna kotona selvästi halvemmalla.

Kyllä, omat reseptit on meille erittäin ok. Nuo reseptit on tarkoitettukin juuri vasta-alkajille, jotta ei tarvitse käyttää ensimmäistä viikkoa sen pohtimiseen, pitäisikö Cascade laittaa kymmenen vai viiden minuutin kohdalla.

Myös kausikortteja harkitaan (ja on myös myynnissä joukkorahoituskampanjassa) ahkerammille panijoille. Toivomme, että innokkaat kotipanijat innostuvat tällaisista.

Itselläni pisti ensimmäisenä silmään melko kovalta vaikuttava hinta. Hinta on 100-120e raaka-aineineen. Oletan Helsingin vuokratason tuntien ison lohkon menevän tilavuokraan, mutta mitä muuta sillä katetaan? Kuuluvatko esim. pullot hintaan?   

Isoin kulu on nimenomaan vuokra. Pullot eivät kuulu hintaan, mutta sen sijaan olemme valmiita arvioimaan hintatasoa heti, kun näemme menekin. Kysehän kun on juuri noista neliöistä, niin jos ne ovat käytössä ahkerasti, niin hinta voi pudota. Joukkorahoituskampanjaan osallistuville varmistamme, että hinnoittelu pysyy hyvänä :)

Millaisia reseptejä tuohon hintaskaalaan mahtuu? Raaka-ainekuluthan voivat vaihtella tyylien kesken aika huomattavastikin (vaikka hefeweisse vs. todella humaloitu DIPA).

Kyllä. Reseptejä tulee luokkaa 4-5, joten mitään erikoisuuksia emme tarjoa. Tarkoituksemme ei ole siis lähteä esim kilpailemaan jo nyt olemassaolevien hyvien verkkokauppojen kanssa, vaan pikemmin tuoda heille uusia asiakkaita. Siksi tarjoamme ihan tällaisia perusreseptejä. Pidempään oluita panneille reseptit eivät varmastikaan ole houkutteleva vaihtoehto.

Hintaan sisältyy käymisastian vuokra kahdeksi viikoksi. Aika moni oluttyyli kaipaa pidempää kypsyttelyä, hitaampi saison-hiiva ei ole välttämättä edes puolivälissä pääkäymistään kahdessa viikossa. Miten tämä hoidetaan?

Käymisastian voi vuokrata myös toiseksi kahdeksi viikoksi lisähinnalla. Hiivoja emme välttämättä ota valikoimaamme ollenkaan alkoholilainsäädännön takia.

Onko käymisastioiden tilojen lämpötilat suunniteltu säädettäviksi tai onko niitä useissa lämpötiloissa? Toisin sanoen, voiko tehdä lageria? Tämä voisi myös olla intressi jo peruslaitteiston omistavalle, koska käymislämpötilojen säätely on kotioloissa usein se hankalin juttu.

Tämä on erinomainen kysymys, johon vastaus selviää vasta, kun saamme lukittua tuon tilan. Mitä todennäköisimmin lämpötiloja on alussa vain yksi, mutta jos kysyntää riittää, harkitsemme myös jonkinlaisia jääkaappeja joissa lämpötilan saa kylmemmäksi.

Hygienia on oluen teossa ehkä tärkeämpää kuin mikään. Miten paikan hygienia ja laitteiston kunto seuraavalle tulijalle varmistetaan? Jos joku innostuu tekemään esim. trendikästä berliner weissea maitohappobakteereilla, eikä tiedä mitä tekee, seuraavana vuorossa pilsneriä tehdessä voi tulla helposti suru puseroon.

Tämäkin on erinomainen kysymys jonka kanssa olemme painineet. Laitteiston kunto ja karkea puhtaustaso varmistetaan siten, että tilasta lähtiessä laitteista pitää ottaa valokuvat ja ne pitää siis olla puhtaat. Tarkistamme myös laitteet toki säännöllisesti. Braumeisterin tapauksessa hygienian säilymisestä ei tarvitse olla kovin huolissaan, koska vierre keitetään joka tapauksessa, mutta käymisastiat desinfioimme me. Viime kädessä vastuu hygieniasta on kuitenkin itse panijalla, koska niitä kirottuja kontaminaation mahdollisuuksia on niin monia, kuten tiedämme.

----

Sellaisia vastauksia. Projekti kuulostaa edelleen mielenkiintoiselta, mutta perustason kotiolutlaitteet omistavana en nyt ensimmäisenä ole juoksemassa aikaa varaamaan. Moni asia hoituisi helpommin kuin kotona, mutta hinta, pullojen roudailu edes takaisin (ilman autoa) ja tiukan aikataulun mukaan eläminen (kotona kun olutta ei tarvitse olla pullottamassa deadlinea vasten, siksi että vuokra-aika loppuu) ovat toisessa vaakakupissa ehkä hieman liikaa itselleni.

Jos laitteita ei ole, niin johonkin oman juhlaoluen panemiseen tietty ihan kiva. Ja tietenkin kotipanemiseen tutustumiseen, jos ei halua sitoutua laitteiden verran.

Kommentit