Punavuori-boom jatkuu: Tommyknockers Craft Beer Bar


Kameran hassu filtteri oli vahingossa päällä ottaessani
ensimmäistä kuvaa. Se sopi henkilökunnan paitoihin hyvin.
Punavuoreen rytisee laatuolutbaareja nopeammin kuin ehtii pitää lukua. Alueella on jo pidempään olleet mm. Suomen parhaana olutbaarina palkittu Black Door, saman firman kalaravintola Punavuoren Ahven ja Annankadulla on kilpailevan ketjun William K. -oluthuone. Viiskulmaan pamahti joulukuussa Brewdog, Erottajalle vanhan Alkon tiloihin tammikuussa Bier-bier ja hädin tuskin ehti savu laskea kun vajaan korttelin päähän Black Doorista Isolle Roballe ilmoitettiin tulevaksi "American Craft Beer Bar". Sittemmin nimi tarkentui Tommyknockers Craft Beer Bariksi.

Tommyknockerit eli Stephen Kingin kirjan suomennosta mukaillen "Kolkuttajat" ovat ikivanha mainareiden legenda. Eräänlaisia maahisia, jotka koputtelullaan johtavat kaivosmiehiä harhaan ja myös vinkkaavat vaaroista. Tommyknocker Brewery on sen sijaan panimo vanhassa kultaryntäyksen synnyttämässä kaivoskaupungissa Idaho Springsissä Coloradossa lähellä Denveriä. Miksi Idaho Springs on Coloradossa, eikä Idahossa, herra internet tietää.  Noh, onhan Kansas Citykin Missourissa...

Tämä baarikuvio tuntuu aika kummalta päällisin puolin. Suomalainen pienehkö pubiketju Delifox ja amerikkalaisen pikkukaupungin pieni panimo. Delifoxin ja Servaalin tyypit olivat törmänneet panimoon Great American Beer Festivalilla ja tykänneet panimon ilmeestä ja meiningistä ja siitä yhteistyökuvio oli lähtenyt syntymään. Delifox kun oli halunnut pienpanimobuumin nimissä kehittää jotain tuoretta baarikuviota, uhraamatta sille kuitenkaan toimivaa Kalaravintola-ketjuaan. Niinpä syntyi melko uniikki kombo: Amerikkalaisen pienpanimon mukaan brändätty baari Suomessa. Kuulemma ainoa laatuaan jopa Euroopassa.

Tommyknocker on siis amerikkalaisittain hyvinkin pieni panimo 15000 "barrelin" vuosituotannolla eli, jos nyt en aivan väärin laske, hieman pienempi kuin Nokian Panimo Suomessa. Kasvu on 20 vuoden aikana ollut buumista huolimatta hillittyä eikä muutosta juuri nykyistä isommaksi ole juuri suunniteltu. Panimomestari Indrehus kertoi tämän johtuvan siitä, että panimon uniikkius liittyy läheisesti vuoriin ja niiden sulamisvesiin tehtyyn olueen, eikä kasvu oikein ole mahdollista ilman, että siitä menetettäisiin jotain.

Panimomestari Steve Indrehus oli tullut
Idaho Springsistä esittelemään panimoaan.
Baari itsessään vaikutti oikein mukavalta, panimon "lännen lokari" ja mainarihenkeen sopivasti sisustetulta. Melko pieni baari kyllä on. Sisällä oli asiakaspaikkoja alle neljäkymmentä ja terassi tuo tullessaan reilun parikymmentä lisää.


Valikoimassa on luonnollisesti runsaasti Tommyknockerin oluita niin pullossa kuin hanassakin. Hanoissa oluita oli viisi ja muutama kotimainen hana, joista ei muuten yksikään ollut kurabulkkia, mikä oli hyvin virkistävä poikkeus. Testasin maistiaisina panimon oluista muutaman ja kaikki vaikuttivat maukkailta ja hyvin juotavilta oluilta, mitä nyt sitruunamaustettu vehnä ale jäi vähän laimean simamaiseksi kokemukseksi. Erityisesti Pick Axe IPA oli miellyttävän pehmeästi humalointinsa esiin tuova jenkki-IPA, panimon oma klassikko Maple Nut Brown oikein toimiva melko brittityylinen brown ale ja Oatmeal Stout pehmeän maltainen stout. No-nonsense.

Tommyknocker tekee myös
ameriikan limsaa eli root beeria
ja erilaisia cream soda -juomia.
20 vuotta panimolla olutta tehnyt panimomestari ei tuntunutkaan olevan erityisen innoissaan nykyhypen kärjessä olevista hyperkatkerista tai kummallisista happamista tai muuten erikoisuutta tavoittelevista "kikkailuoluista".  Ärhäkämpääkin kamaa panimo kuitenkin tekee, esim. pullosta löytyi panimon tammitynnyrikypsytetty "imperial brown" nimeltään Legend, joka oli oikein mainio.

Oikein mukavan oloinen baari, tervetullut lisä Helsingin baariskeneen. Leppoisampi kuin vähän pönöttävä (joskin muuten mainio) Bier-Bier, hillitympi kuin räikeän craft-henkinen Brewdog ja modernimpi kuin perinteikkäämpi pubi Black Door. Seuraava vastaava paikka oli jo jollakin asteella suunnitteilla ja isompana. Hyvä niin. Tosin Punavuoren olutbaarikiintiön luulisi olevan jo aika täytetty.

PS: Maistoin myös Donut Islandin/Hiiden Tres Bonesille tekemän Broken Bones -oluen ja se oli melko lailla mainio sekin. Sorachi Ace -humaloitu "jenkkisaison" eli "farmhouse ale". Kannattaa kiirehtiä jos kiehtoo, olutta oli jäänyt Tres Bonesin pullojen ulkopuolelle noin kymmenisen kegiä ja se on harvoissa baareissa.

Kommentit