Alkon uutuus - Syyskuu 2023

Luit oikein. Uutuus. Alkon pruuvissa oli tällä kertaa vain yksi olut. Piti olla neljä, mutta kolme ei ollut ehtinyt pruuviin. Teemana on maustetut hapanoluet. Yhtä olutta ei sokkona tarjoiltu.

Ainoa paikalle ajoissa saapunut oli...

Iso-Kallan Karviais Gose

Tumman kultainen, jotenkin likaisen sävyinen. Vaahto on pieni ja nopea, kuten hapanoluelta olettaa saattaa. Tuoksussa marjamehua, karviaista, goselle tyypillistä märkää rättiä, mutta pysyy kuitenkin raikkaana.

Happamuus tässä on hyvin hillittyä, olut on jopa enempi makea. Lopussa sitä kuitenkin tulee. Ensi päähän hyppäävä mielikuva mausta on Sprite-limonadi, karviaisessa ja happamuudessa on jotain limemäistä. Muutenkin sellainen vähän limsainen olemus vaikka toki sen verran kirpeämpää kulmaa, ettei tätä nyt limsaksi muuten luulisi. Karviainen tuo myös viinimäisyyttä, tanniineja. Kokonaisuus onkin siksi spritzermäinen. Helleolut rannalle, jota joisi yhden ja sitten alkaisi vähän tökkäämään.




Kommentit