New York 2023 - osa 2 - Baareja ja kauppoja

 Tämä New Yorkin -reissun jämäpostaus meinasi vähän jäädä elämän jalkoihin, mutta tuleehan täältä.

Oluella

Lukuisista kaupungin baareista olin merkinnyt oikeastaan vain muutamia karttaani, tämä kun ei tosiaan ollut ensisijaisesti olutmatka. Ensimmäisenä tärkein oli joku rento syömäpaikka heti paikalle saavuttua, eikä haitannut jos sieltä saisi hyvän juomankin. Niinpä ensimmäisenä iltana kentältä päästyä suunnattiin hotellista parin korttelin päässä olleeseen P.J.Clarke'siin. Jossain määrin maineikas kieltolaista asti porskuttanut Midtownin instituutio kyseessä. Ihan mukavan rento amerikkalainen ravintola vanhassa pytingissä pilvenpiirtäjien keskellä. Oluet isohkoja merkkejä mutta kuitenkin Brooklynia, Goose Islandia ja Allagashia niissä, ettei nyt minkään amerikkalaisen lagerin varassa tarvinnut kärvistellä. Ruoka sen sijaan oli kovin keskinkertaista. Esim. paremman burgerin saa mistä tahansa ns. "paremmasta ketjusta" (Naughty Burger, Friends & Brgrs, Social Burgerjoint, jne...) Suomessa.

Greats of Craft

Myöskin kävelymatkan päässä hotellista 1st Avenuella oli pieni Greats of Craft -niminen kapakki. Sutton Place näkyy olevan alueen nimi. Kiva pikkubaari. Käväisin siellä jo ennen panimokierrospäivääni niin maistoin Finbackin ja KCBC:n tuoreet hazyt, Moss (kuvassa) ja Superhero Sidekicks, jotka molemmat olivat aika vakuuttavassa kunnossa. 

Mestassa ja seudussa yleensä oli jotenkin semmoinen tv:stä tuttu new yorkin baari/kahvila-tunnelma, etenkin kun matka oli vielä alussa. Ei ehkä mikään kaupungin kovin craft-baari, mutta jos sattuu lähistöllä olemaan niin oikein mukava paikka käydä parilla, etenkin kun naapurikorttelista sai tosi hyvää pizzaa.

Blind Tiger

Greenwich Villagen Bleecker Streetin legendaarinen olutbaari Blind Tiger Ale House on palvellut ensin "microbrewta" ja sittemmin craftia etsivää kansaa jo kohta 30 vuotta, vuodesta 1996. Se oli ainoa pakko-nähdä-ja-kokea-tason baari mikä oli panimoiden lisäksi listallani. Sinne eksyttiin pariinkin otteeseen. Ensin ihan muuten vain ja sitten uudestaan stand-up-illasta poistuessa. Omalla alallaan ehkä vielä legendaarisemman Comedy Cellarin esiintymisklubit kun ovat kävelymatkan päässä lähellä Washington Square Parkia.

Mikäpä oli käydessä. Mukava kapakka, josta tosin oli ilmeisesti jostain syystä poistettu suurin osa pöydistä ja tuoleista. Käytännössä oli vain baarijakkarat tiskillä ja sitten yhdellä seinällä pari pientä pöytää. Valtaosa kapakasta oli pelkkää seisoskelutilaa, olisiko pari seisomapöytää ollut toisella laidalla. Vanhoista valokuvista päätellen näin ei aina ole ollut. Vastaaviin ratkaisuihin törmäsi esim. monissa pikaruokapaikoissa, niin mietin onko tämä joku koronasäädöksistä johtuva covid-kalustekrapula.

Vaikka seuraavaksi mainittavassa baarissa oli ehkä kovempi valikoima, kyllä minä Blind Tigerissa näistä mainituista (panimot mukaan lukien) kaikkein mieluiten istuisin. En tietenkään ottanut sieltä yhtään julkaisukelpoista kuvaa.

Öky Delanceyn tilaa pääsi tullessa katselemaan vähän erikoisesta kulmasta

The Grand Delancey

Arden blogin taannoisesta suosituksesta etsiydyin Lower East Sidelle The Grand Delancey -nimiseen baariin pistäytymään. Jotenkin yllätyin, kun paikka olikin jossain ihmeen food courtissa, tai mikä lie tila se nyt onkaan nimeltään. Joka tapauksessa kauppakeskusmainen tila, jossa on paljon erilaisia syöttölöitä. Vähän kuin Kampin Keskuksen Kortteli-kerros, mutta kellarissa. Essex Market -kauppahallin alakerrassa tarkemmin sanoen. Tuollaisia jaettuja ravintolatiloja oli muutenkin kaupungissa paljon.

Grand Delancey oli tehty niin mukavaksi kuin tarjotussa tilassa oli voitu, mutta kauppakeskusfiilistä ei voinut silti välttää. Varsin tyylikäs moderni paikka kuitenkin ja pääasiassa tietysti oluet, joita oli kymmeniä hanoja ja melkein jokaisessa jotain viimeisen päälle kiinnostavaa. Olisi tehnyt mieli jäädä sinne pidemmäksikin aikaa, mutta olin siellä tosiaan vain piipahtamassa. Löysin kuitenkin pitkään etsimääni Hill Farmsteadia. Jos panimolla mitään core-linjaa on niin Edward (APA) ja Susan (IPA) ovat kai sitä aika lähellä. Ei se turhasta mainettaan ole kerännyt, molemmat olivat erinomaisia.

Sivistysmaassa kun oltiin, baarista sai myös tölkkejä mukaan. Sieltä hankkimani Suarez Familyn oluet onkin jo blogiin arvioitu.

Threes Brewing Greenpoint Bar

Brooklynissa Franklin Streetin ja Kent Streetin kulmassa piti viimeisenä kokonaisena päivänä tappaa aikaa, kun odoteltiin ravintolavarausta, joten pistäydyttiin tässä Threesin baarissa yksillä. Vähän kolkohkon sisustamaton paikka, mutta olut oli hyvää. The World We Live In -foederissa kypsytetty tsekkipils antoi vähän lagerin vuosi -23 tunnelmaa, jota muuten puuttui (kts. alla). Etenkin kun se oli erittäin hyvä. 

Pidempään siellä ei norkoiltu, koska oli kiire syömään seuraavan listan ekaan paikkaan.

Ruokatauko: New Yorkissa syödyt ruuat -top 5

1. Oxomoco -meksikolainen Brooklynissa
-Eli tänne oli kiire ja kylläpä kannatti. Loistava ja helvetin kalliissa kaupungissa vieläpä melko inhimillisen hintainen moderni fine dining -meksikolainen. Tähtikin on.

2. Slaissi pepperonipizzaa random-pizzapaikassa 1st Avenuella
-Taisi olla Sofia's Pizza Shoppe nimeltään paikka, mutta jokainen testaamani "nyc-slicea" tarjoava mesta oli erinomainen. Tämä vain sattui olemaan paras niistä.

3. Pastramileipä 9th street delistä Brooklynista
-Mainitsinkin tämän viimeksi. Oikeasti tämä ei varmaan ollut niin hyvä kuin kuuluisammat pastramileivät, mutta tilanteessa oli jotenkin kaikki sopivasti kohdallaan ja hinta-laatu oli omaa luokkaansa.

4. Gallagher's Steakhousen porterhouse-pihvi
-Halusin käydä klassisessa NY steakhousesssa ja tämä kieltolain aikainen mesta valikoitui. Tunnelma oli todella hieno, hauskat teräväkieliset (ja eläkeikäiset...) vanhat papat tarjoilivat ja Sinatra soi. Pihvi oli ensiluokkaista ja kaikkea oli amerikkalaisia määriä (yksi hash brown -annos olisi riittänyt ainakin neljälle syöjälle). Tästä kaikesta sai kyllä kustantaakin aika amerikkalaisia summia, eikä kokonaisuus kaikesta huolimatta oikein hintansa väärtiltä lopulta tuntunut. Etenkään Oxomocon jälkeen. Mutta ehdottomasti kokemuksena sellainen, että kaiken sain mitä lähdin hakemaankin. Kaduttaako? Ei missään nimessä. Menisinkö toiste? En.

5. Pastramileipä Pastrami Queenissa
-Kyllä. Toinen pastramileipä. Yksi klassinen "overstuffed" pastrami-leipä piti saada. Carnegie Deliä ei enää ole ja Katziin on turistijonot. Jostain Anthony Bourdain -maininnasta haistelin tällaisen Upper East Siden mestan. Erinomainen leipähän se olikin, joskin tässäkin hinta ($30) kirveli jonkin verran vaikka lomallahan mikään ei maksakaan mitään.

Olutkaupoilla

Tuliaisoluen suhteen vapauden tyyssijassa on hyvä pitää mielessä, että harva paikka myy olutta irtopulloina. Tiesin tämän häilyvästi ennestään, mutta silti jotenkin hyökkäsi naamalle kun hotellin lähimmässä ruokakaupassa Whole Foodsissa* oli hylly täynnä hyviä oluita, mutta lähes kaikki olivat monipakkauksissa, joita kiellettiin avaamasta. Tämä pitää kutinsa myös ainakin joissain panimoissa. Ostin panimoilta oluita mukaan vain Other Halfilta, jossa siis sain täysin satunnaiset kaksi tölkkiä ja pullon, jotka vain sattuivat olemaan irrallisia.

Veroineenkin alle kuusi euroa pullo. Vähän houkutteli.

Joillain monopolin kiimaisimmilla kaatajilla tuntuu olevan aina mielikuva, että sitten kun Alkoa ei ole, on ihan solkenaan älyttömän hyviä olutkauppoja. New Yorkissa on geneerisiä ei niin kummoisen valikoiman viinakauppoja kyllä monella nurkalla, mutta olueen kunnolla erikoistuneita laajan valikoiman kauppoja ei ole New Yorkissa mitenkään haitaksi asti (lisäksi toki jotkut olutbaarit myyvät mukaan). Laskematta muita kaupunginosia, pelkästään Manhattanilla elää kuitenkin kolme kertaa Helsingin verran ihmisiä. Eli Helsingin kokoisessa kaupungissa olisi ehkä kaksi oikeasti olueen erikoistunutta kauppaa, toinen keskustassa (luultavasti jossain siinä Ateneumin takana) ja toinen halvoissa tiloissa jossain teollisuusalueella Itä-Helsingissä, jonne ei pääsisi edes bussilla. Tampereella ehkä puolikas ja sitten missään muualla ei olisikaan. En sano tätä Alkoa tai sen valikoimaa puolustellakseni, mutta jokin realismi olisi hyvä pitää päässä niissä monopolin jälkeisissä unelmissakin.

---

Upper East Sidelta 86th streetiltä löytyy olueen keskittynyt City Swiggers -niminen kauppa, kun vähän aikaa hakee rakennustelineiden lomasta. Pieni kauppa, jossa päätila on paikallisten ja lähialueen panimoiden tuotoksia suurimmalti osalti kylmässä säilytettynä. Takatilasta löytyy sitten import-kamaa eli eurooppalaisia klassikoita. Koffin Porterkin oli! Craftia ei vanhalta mantereelta tunnuta hirveästi amerikkoihin hilaavan. Mitäpä tuota hilaamaan kun on paikallista parempaakin. Olisi ollut etsiskelemääni Pinkus Müllerin altiakin, mutta ihan periaatteesta en ruvennut ostamaan eurooppalaista olutta Yhdysvalloista.

Veroineenkin alle kuusi euroa pullo. Ei houkutellut.

Join kaupassa Bell'sin Oberonin, kun sellainen amerikkalaisen vehnäoluen kantaisä oli juomatta. Kuin hefeweisse paljon eleettömimmillä hiivaestereillä, yllättävänkin hefemäinen itse asiassa. Odotin humalaisempaa menoa. Maukas kyllä. City Swiggersin henkilökunta keskusteli saamastaan kritiikistä, jonka mukaan eivät osaa mitään ja mestassa pitäisi olla enemmän kuumempien panimoiden, kuten Transmitterin, tuotteita. Ukkoja nauratti. Kai se nauratti kun hyllyssä kaiken päälle oli sitä Transmitteriä. Otin tietysti tuntemattoman hypevalvojan sanoista vaarin ja nappasin Transmitterin T1-tripelin ostoksiin. Alchemistia ei näkynyt.

Samalla reissulla kun suuntasin The Grand Delanceyhin, piipahdin samassa korttelissa olevassa Essex Market -kauppahallissa. Siellä oli Top Hopsin myymälä. Top Hops on jonkinlainen pieni ketju, jolla on muutama mesta erilaisissa food court/kauppahalli -henkisissä paikoissa. Kyseessä oli käytännössä pieni myyntikoju, valikoima ei ollut mikään taivastelun arvoinen. Kyselin lagereita, myyjä suositteli että heillä olisi tällainen "kind of pilsner, but more of a lager-style". Tuumasin, jotta voi saatana sentään kaikkea päätöntä sitä pitää tulla amerikkaan asti kuulemaan, ja ostin jotain muuta tölkillisen. Myyjä oli muutenkin jotenkin töykeä. En suosittele.

---

Toiseksi viimeisenä kokonaisena päivänä lepuutin hotellilla ja huomasin karttapalvelun kautta, että ihan muutaman kadun päässä oleva City Hops olisikin auki. Paikka oli kartallani vuoden -20 suunnitelmien pohjalta, mutta olin jo aiemmin huomannut sen sulkeneen ovensa jo syksyllä -21. Nyt se oli avannut uudestaan samana päivänä kun nettiä selasin! Käsittämätön munkki. Sinne siis. Samalla matkalla ajattelin pistäytyä yhdellä sen naapurissa olevassa The Jeffrey Craft Beer and Bites -ravintolassa.

Kierähdin matkalla ihastelemassa Ramones-hengessä 53rd & 3rdin kulmausta ja oli siinä Bernie Madoffin rötöstelytalokin samassa kulmassa. Jatkoin avenueta ylöspäin. Yläpuolella hyrräsi kopteri kuin Mafiaveljissä. Poliiseja oli joka nurkalla ja yhdessä risteyksessä oli liikennevalojen sijaan poliisi ohjaamassa liikennettäkin, joka oli jotenkin taktisesti katkottu joiltain teiltä. Odotin tien yli pääsyä ja mietin mitäs hittoa täällä nyt tapahtuu kun on tämmöinen show päällä. Yhtäkkiä takaa tuli moottoripyöräpoliisi ja musta urheiluauton oloinen biili, joka käänsi sekin sitten pillit päälle. Tuo ei muuten ollut ihan tavallinen poliisi... perässä seurasi pari isompaa mustaa lotjaa, kunnes tajusin. Suuri oranssi ex-johtaja siinä taisi siirtyä tornistaan kohti lentokenttää, käytyään antamassa oikeudessa lausuntoja rötöksistään. Tulipahan nähtyä.

City Hops oli auki, mutta näytti pieneltä baarilta, jonka seinillä vain oli jääkaapeissa tölkkejä. Silkkaa suomalaisuuttani varmistelin, että myyttekö te varmasti näitä kaappien tuotteita mukaan? "We encourage it!" Asia selvä, tietenkin niitä saa mukaan. Noh, ei ollut Alchemistia täälläkään. Nappasin kuitenkin pari mielenkiintoista. The Jeffreyssä käynti jäi ovella kääntymiseksi, mesta oli niin ääriään myöten täynnä afterwork-populaa.

---

Minulle oli kahdesta lähteestä suositeltu Harlem Hops -nimistä Harlemin olutkauppaa. Se vain oli vähän hankalasti auki tai saavutettavissa. Aina kun se olisi ollut auki kolmen jälkeen, olin jossain hiivatin kaukana monen metrovaihdon takana pyyhkimässä menemään tai menossa pyyhkimään tai sitten kävellyt itseni aivan puhki, eikä vain jaksanut. Sitten kun olisin ollut valmis ja jaksava sinne lähtemään keskipäivällä, se ei vielä ollut auki. Jäi siis käymättä. Hyvä kauppa kuulemma kuitenkin!

Kuten yltä voi huomata, en merkannut ylös mitä ostin mistäkin, mutta kotiin asti tuli tällainen satsi, joista ainakin osa tuli arvioina blogiinkin. Voodoo Ranger DIPA oli muuten harvinaisen kökkö tapaus.

Trendit ja lagerin vuosi -23

Jotkut amerikkalaiset olutmediat ja muut influensserit olivat yksi pohjasyy siihen miksi aloin vuoden alusta keuhkoamaan, että nyt on lagerin vuosi. Ne kun puhuivat tummien lagerien tulosta sun muusta. Että se olisi nyt se amerikan uusi muotiolut sitten. 

Noh, ei se ehkä ihan hirveällä paineella ole tulossa tämän reissun perusteella. Pilsnereitä ja tsekkityylin tummia lagereita kuitenkin oli tarjolla useammassa mestassa, mikä oli ihan positiivinen asia tietysti kaiken hazyn keskelle vaihteluksi, mutta kyllä valtaosa hana- ja hyllytilasta vei edelleen hazy IPA. Pilipali-maku-happamia oli onneksi vähänlaisesti, tai sitten vain ummistin siltä synniltä silmäni. Lisäksi kahdessa panimossa kuudesta vieraillusta oli tarjolla mild alea! Ja yhdessä muuten alea caskista. Sitä lisää!

Eli onko lagerin vuosi -23 peruttu? No ei tietenkään! Amerikkalaiset ei mistään mitään tiedä. Kaiuttimet isommalle ja lageria joka kanavalta! Ja mildia. Ehkä eritoten mildia...

Kannattaa huomioida jos New Yorkiin meinaa

Huomio 1: Kuten ylläolevasta hinnoista valittelusta voi päätellä, New York on kallis. Jos luulit vanhasta muistista tietäväsi, että niin onkin, etkä ole käynyt muutamaan vuoteen, lisää oletukseesi vielä ainakin puolikas päälle. Viime aikojen inflaatio on ottanut valtavia kierroksia kaupungissa, etenkin Manhattanilla. Kun esim. vertaa netistä löytyviä parin vuoden takaisia menuja, on annosten hinnat voineet nousta jopa 50-60%. Tähän kun lisää päälle amerikkalaisten idioottimaisen tavan lisätä verot hintaan erikseen ja siihen vielä tippi (15-20% perinteisesti, mutta joissain paikoissa yritettiin saada jopa 30% tippiä), niin hinnat ovat paikoitellen ihan holtittomia. Vai miltä kuulostaa kahden hengen lounas, jossa toinen söi caesar-salaatin ja toinen brisket-leivän ja ruokajuomana oli yhdet kokikset? Kuulostaako lähes 90 taalalta? Ai ei vai? No sen verran se kuitenkin maksoi. Älä syö dinerissa Upper East Sidella... Olin säästänyt reissulle omasta mielestäni ihan räävittömän budjetin, ettei tarviis paljon miettiä ja voisi vain porsastella menemään. Kaik mänt vaikken edes intoutunut erityisemmin törsäämään.

Huomio 2: Edelliseen liittyen, tippaaminen. No sehän kuuluu tietysti asiaan koska Amerikan vapaudessa järjen käytön sijaan tarjoilijoiden ja muiden palvelijoiden palkanmaksu lykätään yritykseltä mielummin asiakkaan harteille. Sekin on ottanut uusia ulottuvuuksia, sillä tippaaminen ei ole korttimaksujen myötä hävinnyt vaan päinvastoin pahentunut niin, että amerikkalaiset ovat itsekin jo polttamassa hihojaan sen kanssa. Jenkkitippaaminen kuumotti muutenkin, joten opiskelin asiaa ennen lähtöä. Sääntö oli, että jos ruokapaikassa on pöytiintarjoilu, silloin tipataan ja lisäksi takseissa ja hotellipalvelijoille. Nyt päätelaitteet kyselevät tippiä sellaisissakin paikoissa, joissa perinteisesti ei jenkeissäkään ole tipattu kuten pikaruokaloissa, nakkikiskoissa ja kauppojen tiskeillä. Pahimmillaan itsepalvelukassoillakin pyydettiin minimioptiona 20%. Pakko ei tietenkään ole tipata, mutta jatkuva kysely on rasittavaa ja menee nopeasti sekavaksi, että missäs sitä tippiä ihan oikeasti kaivattaisiin riistopalkan jatkoksi. 

Huomio 3: New Yorkin metro on paras tapa liikkua, mutta se ei ole kovin saavutettava. Vaimoni hajotti polvensa joulukuussa, eikä se vieläkään ole täysin kunnossa, joten yritimme vältellä portaita yhdessä liikkuessa. Vaikka subway mainostaa rullatuolin kuvalla erinäisiä asemia saavutettavana, niiden hissit olivat järjestään poissa käytöstä tai sitten vain osa laitureista oli hissien piirissä. Yhdessä liikkuessa jouduimme käyttämään pääsääntöisesti busseja, joista näkee kyllä kivasti maisemia, mutta ne myös juuttuvat äkkiä Manhattanin ruuhkiin. Mutta ne ovat kyllä ihan varteenotettava liikennemuoto noin muuten etenkin väljempinä aikoina. Siistimpiä ja vähemmän ihmisiä kuin metrossa.

Joukkoliikenteeseen liittyen, New York on muutama vuosi sitten liittynyt Lontoon seuraksi sivistyneisiin pitäjiin joissa lähimaksullinen maksukortti käy suoraan joukkoliikenteen korttina ja suomalainen kortti toimi moitteettomasti. OMNY-systeemissä on 33 dollarin viikkokatto.

Huomio 4: Tai oikeastaan vinkki. Parin tunnin matkan päässä junalla on Beaconin pikkukaupunki, jossa on useampikin panimo. Hudson Valley ja Industrial Arts niistä etenkin ihan maineikkaita. Muutenkin kiva pikkukaupunkibreikki kaiken suurkaupungin hälinän keskellä. Käväistiin siellä muissa merkeissä ja juuri sellaisena päivänä kun panimot olivat kiinni. Sai niistä kahdesta valokuvat sentään ohi mennessä.

 

*Whole Foods on muuten koomisen tekopyhä kauppa. Mestalla on tiukat linjaukset miten ei myydä "epäterveellisiä" tuotteita, kuten nyt vaikka kokista sieltä ei löytynyt. Samalla jotain Heinekenia saa kyllä paljousalennuksella ja tarvittaessa kilon luomupekonia, sipsipussin ja pullon tequilaa palanpainikkeeksi. Terveys kohenee silmissä!