Alkon uutuuksia ja erikoiserät - Lokakuu 2022

Lokakuun setti pruuvattu lähes perinteisin menoin. Missasin edellisen kerran ja tällä kertaa sokkopuolella oli vain kolme olutta. Niinpä käväisin ihmettelemässä avoimen pruuvin puolella loput. 

Olin hieman sekoittanut tapaukset ja luulin erikoiserän ("India Pale Ale") olevan sokossa, mutta siellä olikin ilmeisesti sitten muut uutuudet. IPA erikoiserä löytyi avoimesta.

Ensin sokko. Tähän ehkä hieman vaikutti se, että oletin tosiaan kaikkien olevan jotenkin IPAa. 



1.
Kirkas, kultainen. Makeahko, hedelmäinen tuoksu. Trooppista menoa, persikkaakin ehkä, hieman havua ja yrttiä taustatuoksussa. Suunmyötäinen, mallastakin on. Hedelmiä aika hennosti maun puolella, mutta katkerot nousevat kyllä hitaasti. Aika lössähtävä loppu kyllä. Onkohan tämä olevinaan west coast IPA? Kaipaisi kyllä vähän kaikessa nostoa siihen, mutta eh, ihan kivahan tämä on.
Olut: Big Drop Poolside DDH IPA
Jälkiviisaat: Oho. Alkoholiton, jonka olin vielä maistanut aiemmin. Melko erinomainen siihen nähden. Avoimen puolella oli tämä tarjolla myös ja ehdin kaataa lasiinkin, ennen kuin tajusin sen jo sokossa maistaneeni. Heitin sen kerrasta huiviin maistelun lopuksi ja isommalla hörpyllä sellainen alkoholittoman oluen pieni paperinkäry kyllä tuli esille.

2.
Samea, keltainen. Mielenkiintoinen tuoksu. Raikas, vähän suihkusaippuaa, mentoliakin (eukalyptusta?), sekä selkeä sitrushedelmä. Suussa pehmeä, mehun puolella. Tuoksussa väijynyt mentoli ei onneksi tule esiin maun puolella. Enempi pehmeää hedelmäisyyttä. Ihan jees hazy IPA. Voisi ehkä olla tuoreempikin.
Olut: Lervig Tasty Juice
Jälkiviisaat: Tämä Lervig kuuluu siis myös IPA-erikoiserään, mutta on näköjään sitten pysyvämpikin uutuus?

3. 
Tumman ruskea. Ilmeisesti black IPA kun kerran IPA-erä on? Leipää, kahvia, paljon tummaa mallasta. Raikas takavire, pientä metsähumalaa siellä. Mallas kuitenkin selvästi pääroolissa. Pehmeä, makeahko. Varsin maukkaan suklainen tunnelma, jälkimaussa pientä sitrusta ja yrttiäkin nousee kontrastiksi. Jos on black IPA niin aivan liian stoutiksi menee, kaipaisi paljon terhakkuutta lisää. Hyvä olut kyllä, jos tyylispekuloinnit unohdetaan. Miellyttävä.
Olut: Nøgne Ø Robust Porter
Jälkiviisaat: No sitä minäkin. Ei tässä nyt ihan ole makuaisti tai panimo kujalla. Oikein kiva pehmeä portterihan (eli stout), mutta ei tosiaan edes yritä olla black IPA. 

Paljastin tulokset ja porterin löytyminen IPA-setistä teki selväksi, että olin nyt jotenkin pihalla. Avoimeen siis, jossa odottikin se IPA-valikoima.


Rooster's Better Late than Never NEIPA
Hieman samea, mutta ei mitenkään neipa/hazy -samea kyllä. Hyvin sitrus edellä tuoksussa. Sitruunaa ja limeä. Kukkaisuutta myös. Ulkonäön "puutteista" huolimatta varsin hedelmämehuinen runko. Terhakka sitruksinen, tosin jo havunkin puolelle kääntyvä katkerointi. Oikein jees.

To Øl Orbital Movement Hazy IPA
Samea ja keltainen. Tuoksussa mangoa ja muuta sellaista "rasvaista" hedelmää. Raikkaasti siis kuitenkin, ei mitään diasetyylejä. Puolitäysi suutuntuma, voisi olla mehuisampikin mutta meneehän tämä. Ohkainen loppu, raikas kyllä. Mallasta ei tietty, eihän näissä koskaan. Hyvä yrttinen katkerointi kuitenkin kaiken hedelmän päälle. Ikenet vihjailee pienestä tanniinisuudestakin, mutta ei ylly haitaksi asti. Ihan kiva.

Horizont Hazy Queen
Unkarista, uusi panimo itselleni. Samea keltainen olut. Tunkkainen tuoksu. Pahvia. Ei tule humala oikein esiin lainkaan, pientä sitrusta kun hakemalla hakee. Maku on onneksi tuoksua parempi. Kepeän hedelmäinen, greippinen. Vähän makeahko. Ihan kiva periaatteessa, ikävä kun hapettunut tuoksu floppaa koko oluen.


Omnipollo Fantom IPA
Etiketissä on peili. Voe jeesus. Omnipollon etikettitaide on siirtynyt tyylikkäästä taiteesta korniksi kikkailuksi. No, panimon oluethan toki tekivät saman tempun jo vuosia sitten. Tosin nyt on sitten ihan kikkavapaa hazy ilmeisesti käsillä.
Samea, hyvin vaalea keltainen. Hyvin erikoinen tuoksu.... ja hyvin tuttu, muttei oluesta? Vähän pitää hakea, kunnes kolahtaa: Tuore raikas sahanpuru. Tai juuri kaadettu puu. Jos käy katsomassa samalla viikolla kaadettua tukkipinoa, niin se tuoksuu tältä. Hyvältä. Mitä hittoa, enpä ole oluesta tämmöistä tuoksua irti saanut ennen. Humalina Citra ja Nelson Sauvin, joka voi toki selittää. Nelson Sauvin on vähän outolintu, ehkä se tekee tällaista hazy ipa -määrissä kaadettuna. Hiivakin on kuulemma "ilmeikäs", joten tiedä hänestä. Greippiä taustalla myös, mutta tuo kaadetun puun aromi oli niin hämmentävä, että ei oikein muuta löytynyt. 
Suussa ohuehko, mehuisuutta ei irtoa. Hedelmäisyyttäkin uupuu. Voimakas nouseva katkero kylläkin. Sitruunaa ja Sauvinin valkoviinimäisyyttä myös. Ei ehkä hazyna mikään esimerkillisin, mutta aika jännä kyllä hajumuiston osalta.


"Sitruunankeltaiset"
Pentrich ja verrokki-Pentrich

Pentrich Brewing Days Replace Days
Englannista. Uusi panimo itselleni. Tämän huomasi jo tölkistä kaatuessa olevan pahasti hapettunutta. Olut oli ihan rusehtava ja Alkon kuvaus väittää sitruunankeltaiseksi. Tsekkasin päiväyksenkin poikkeuksellisesti: 5.5.23. Vuoden päiväyksellä on kyllä vanhakin, mutta eipä sitä kerrota monenko kk:n päiväyksellä ajetaan. Naapuripöydässä huomattiin sama ongelma ja varastosta käytiin pari tölkkiä lisää verrokiksi. Yhtä ruskeita olivat nekin. Liekö hapettunut koko erä siis?
Ei tästä oikein viitsisi mitään sanoa kun olut ei selvästi ollut kunnossa, mutta laitetaan nyt: Tuoksussa liuotinta, vähän ruohoa ja sitruunaa. Epämiellyttävä suussa, jää pahasti tunkkaiseksi. Lässähtänyt. Aromit tiessään, eikä muustakaan oluesta ole tukemaan.



Nøgne Ø India Pale Ale
No nyt on vanha tuttu. Meripihkainen väri, puolisamea. Old school IPAhan tämä. Metsää, pihkaa yllinkyllin tuoksussa. Raikkautta voisi kyllä olla enempi. Täyteläinen suussa. Ilahduttavasti mallaskin tuntuu maussa, karamellisuuttakin siitä. Greippiä ja metsää puskee maussakin. Rapsakka katkero, mukava jälkimaku. Hyvää se on edelleen, mutta sitä raikkautta kaipaa. 

Moersleutel Fruit Bomb
Näitä on tehty internetin perusteella monta erilaista erää. Tämän numero ei ole tiedossa, en tajunnut tarkastaa tölkistä kun tsekkasin tiedon netistä vasta kotona. Nimi joka tapauksessa öyhkää liikaa, niin odotan jo valmiiksi pettyväni. Samea, keltainen. Tuoksu on sitruksinen perus-neipa, mikä ihmeen hedelmäpommi? No niin minähän sanoin, että pask... vaan ohhoh, kun maistaa, niin nimen lupaukset alkavat täyttyä. Onpas hyvin mehuinen ja hedelmäinen. Ananasta ja appelsiinia ämpärikaupalla. Jälkimaku kääntyy hedelmäisyydessään jopa äiteläksi. Tasapainoa kaipaisi. Ei tätä puolikasta tölkkiä enempää viittis.
Eli oli se sittenkin ihan hedelmäpommi. Maahantuojan markkinointiteksti tosin liioittelee oluen muistuttavan "enemmän smoothieta kuin olutta". Elekää nyt viittikö, ihan neipa tämä vaan on.

Kommentit