Tuopillinen tauon jälkeen

Olipas virkistävä ja vittumainen puoli vuotta omaehtoisessa olutpannassa! Noh, se oli ja meni. Jos et seuraa Tuopillisen Facebookia tai meikäläisen instagramia (@vogod) niin tiedoksi, että kävin tässä viikon verran Frankenia kiertelemässä olueen palaamisen merkeissä. Juttua siitä myöhemmin lisää. 

Paluu Tuopillisen ääreen siis paikallaan. Näin ensi alkuun pikkupostaus siitä miten eteenpäin.

En kokenut mitään suurta valaistumista blogin suunnasta tauolla, joten aika pitkälti samoilla näppylöillä jatketaan kuin ennenkin täällä puolen. Muuten en aio ottaa enää isommin mitään tämän rinnalle kylläkään, en ainakaan mitään vakituista. Päivittelen tänne säännöllisen epäsäännöllisesti, mutta yritän antaa tilaa myös muulle pöytälaatikkokirjoitusharrastukselle. 

Muutama pikku"muutos" ehkä silti:

  • Oluiden arviot, silloin kun sellaisia on, yritän sisällyttää mukaan muihin juttuihin tai isompiin rykelmiin. Yksittäiset arviot yritän pitää Ardemaisen tiiviinä.
  • Yritän tuoda tänne mukaan kirjassani esiintyvät hahmoja, ehkä uusiakin, tarpeen mukaan. Tykkään niiden käytöstä ja ne sulavoittavat muuta tekstiä. Haluan ainakin kokeilla miten ne toimivat blogissa. Tästä lisää myöhemmin.
  • En enää pidä niin puritaanista linjaa siinä, että tämä blogi on vain ja ainoastaan oluesta. Jos on jotain järkevää sanottavaa muista juomista ja/tai ruuasta niin sitten sanon sen. Toki olut on fokuksessa. En nyt erityisemmin ole suunnitellut tämän varalle mitään, mutta jos on tullakseen niin tulkoon. Alkon tastingeissä kyllä keskityn edelleen olut(/siideri)-puolelle, koska siellä menee muuten koko päivä.
  • Oluen suhteen yritän pysyä avomielisenä, mutta digialustojen puolesta alan kaivella tähän kohtaan keski-ikäisen keskiväsyneen ukkelin jääräpoteroa. Jatkan kirjoittamista tänne vaikka blogejahan ei lue enää "kukaan", koska ei "kukaan" lue mitään nykyään. Keskittymiskyvyttömäksi ja lukutaidottomaksi teknologian sortama kansa kun haluaa kaiken videona tai muuten valmiiksi pureskeltuna, sulatettuna ja oksennettuna. Mutta noh, ei mild aleakaan juo enää "kukaan". Hyvää se silti on. Mitään olutkainalopiereskelyvideoita ei siis ole luvassa. (Tämän sanottua varmaan on joku piere pilsneriä -podcast pystyssä puolen vuoden sisään...)

No niin. Kiva palata tähänkin hommaan. Tulossa ihan lähiaikoina on pieni katsaus siihen mitä olut/olutsomepaasto teki ihmiselle, sekä Frankenin reissukertomus.

Hei mutta mitä sille kirjalle kuuluu?

Kustantajan mukaan se ilmestyy huhtikuussa 2022. Eli viime keväänä. Kesäkuun Olutpostissa oli kirjasta arvio, koska olivat Olutpostissa kuulleet, että se ilmestyisi kesäkuussa 2022. Eli ehkä se seuraavan kerran on ilmestymässä nyt elokuussa? Luultavasti ei. Olen kysellyt, vastausta en ole saanut. 

Että tota sillai. Sun arvaus on kuule ihan mun arvaus.

Kommentit

  1. Muistaakseni toivoit kirjaa (viime vuoden) joulumyyntiin. Ehkä se tulee jo tämän vuoden joulumyyntiin?

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Jos odotat jonkinlaista vastausta, älä ole vässykkä vaan käytä nimeäsi.