Hiisi Äimä



Äimä
Panimo Hiisi, Suomi
4,5%, Pils

Pakollinen "äimän käkenä" vitsi tähän. Äimä tarkoittaa isoa neulaa, mutta "Äimätär" sen sijaan on jonkinlainen susien myyttinen alkuemo tai emuu. Se tietty sopii tähän siinä mielessä, että lagerin alanimenä on "Lupulus Pils" mikä puolestaan viittannee (humalan tieteellisen nimen lisäksi) Hiiden susiteemaiseen Humulus Lupus - tuplaIPAan. Tulkitsen tämän tarkoittavan sitä, että jonkinlaista hengenheimolaisuutta ainakin humaloinnin puolella oluilla on? Lokakuussa kauppoihin ilmestynyt.

Maitokauppavahvuinen ja pilsiksi siis tituleeraa itseään. Olen vähän kahden vaiheilla sen suhteen pitäisikö selkeän jenkkihumaloitua kamaa kutsua pilsiksi lainkaan. American pils?  Gluteeniton, muuten.

Vaalea, kirkas, keltainen olut. Nätti valkoinen vaahto. Tuoksussa on toki jenkkihumalaakin sitruksineen, mutta huomio kiinnyttyy silti ensin maltaaseen. Se on jotenkin "keskiolutmainen" ja makea ilman mitään tyypillisen keskioluttölkin hapettumis"bonuksia". Humalointi on kuitenkin pääroolissa ja on miellyttävän yrttinen sen ilmiselvimmän sitruksen lisäksi.

Suussa kevyt, muttei vetinen. Maku on aika suoraviivainen, kikkailematon. Viljaista taustaa ja hedelmäinen, rapsakka humalointi päälle. Kepeä, helposti juotava, rapsakka, mutta suht maltillisesti katkeroitu moderni pils. Raikas selkeä meininki. Janojuoma.

Join oluen saunavuorolla. Kunnon nörttinä otin tietenkin lasin matkaan, mutta sen verran pienen, että nappasin pohjalle jääneen desin pullossa saunaan. En ole ehkä koskaan suositellut tätä millekään oluelle, etenkään näin hyvälle, mutta... tämä on melkeinpä parempaa pullosta. Rapsakampi.

Etikettiteksti suosittelee mökkiolueksi* ja musiikiksi Litku Klemetin Juna Kainuuseen -biisiä. Niin suosittelen minäkin. Siksi vähän erikoinen julkaisuajankohta tämmöiselle, mutta toivottavasti kesäksi tulee lisää.

*Sopiva lämpötila kuulemma "kesäisessä järvessä viilennetty (8-12°C)". Onhan se Suomen kesä kylmä, mutta tarviiko ihan noin pessimisti olla?


Kommentit