Maailman ensimmäinen keskustankielinen olutarvio!

Olutasiaa löytyy nykyään internetistä varmasti kaikilla maailman kielillä. Nyt on viime päivinä ollut selvässä nousussa uuden muodon ottanut, mutta perinteinen suomenkielen murre. Sitä käyttävät epävirallisissa yhteyksissä puhuessaan ja kirjoittaessaan erityisesti monet kansanedustajat, ministerit ja virkamiehet sekä yhä useammin myös monenlaiset mediat. Kutsuttakoon sitä yleisimmän käyttäjäkunnan mukaan keskustankielisyydeksi. Keskustankielellä kirjoitetaan ja puhutaan paljon oluesta, mutta olutarvioita en ole vielä nähnyt.

Moni on tätä puhe/kirjoitustapaa paheksunut jonkinlaisena kielen rapautumisena, mutta täällä Tuopillisessa on aina oltu oluen lisäksi myös saavutettavuuden ja ihmisten erityistarpeiden huomioimisen asialla. Jos ihminen syntyy kepulaiseksi, ei sille yleensä mitään mahda. Siksipä ensiaskeleena yhteisen tulevaisuuden eteen Tuopillisessa julkaistaan nyt olutarvio keskustaksi. Käännös voi olla paikoitellen kömpelö, jopa järjetön, pahoittelut. Kääntäjä ei ole ns. natiivi puhuja.

Ensin siis suomenkielinen versio ja sitten käännös.

----


Öö de Kolome
Panimo Hiisi/Fiskarsin Panimo/Mathildedalin kyläpanimo, Suomi
Saison, 4,5%
****
Kolmen kotimaisen panimon yhteistyö. Panimoyhtiö Hiisi, Fiskarsin Panimo (eli entinen Rekola) ja Mathildedalin Kyläpanimo ovat kaikki tehneet yhteistyöoluita keskenään ennenkin, mutta taitaa olla ensi kerta kun kaikki kolme ovat mukana samassa oluessa.

Öö de Kolome. Nimi oli sen verran hulvaton, että kun näin pullon Facebook-fiidissä, oli hankittava. Ikävä kyllä Fiskarsilta vastasivat pienen erän olevan myynnissä vain panimon omassa kaupassa. Onneksi valehtelivat. Nimittäin olutkauppa Pien oli tätä väyrystellyt itselleen myös.

Tyylinä "vaapukanlehtisaison" eli belgialainen maalaisolut vadelmanlehdillä maustettuna. Lisäksi mukana laktoosia. Melko kevyt saisoniksi, 4,5%. Pullon mukaan "kevätolut". Kesä onkin sen verran myöhässä, ettei ole lehdetkään vielä kaikkialla puussa. Keväästä siis menee.

Vaalea, vähän oranssiin taittava. Pieni vaahtohuppu. Selkeän vadelmainen ja hyvin koivunlehtinen, saunavastainen tuoksu, jota tukee taustalla monelle saisonille tyypillinen "hiki".

Ohuehko, muttei vetinen. Melko terävä puraisu. Kevyt vadelmainen, vähän ehkä omenasiiderimäinenkin kosketus noin maun puolesta, laktoosi tuo myös hyvin kevyesti jäätelömäistä fiilistä. Katkerot purevat loppuun ja puhdistavat suun kauniisti.

Oikein kiva. Maustaminen pysyy hyvin aisoissa ja tuo olueen mukavaa hedelmäistä lisäpotkua. Ei myöskään vajoa tyypilliseen saisonin sudenkuoppaan eli tunkkaisuuteen. Pysyy raikkaana. 4/5

Ja sitten sama keskustaksi:


Öö de Kolome
Viinayhtiö Hiisi/Fiskarsin Tislaamo/Mathildedalin kylätisle, Suomi
Viina, 4,5%
*

Kolmen kotimaisen viinatehtaan yhteistyö. Viinayhtiö Hiisi, Fiskarsin Tislaamo (eli entinen Rekola) ja Mathildedalin Kylätisle ovat kaikki tehneet yhteistyöviinoja keskenään ennenkin, mutta taitaa olla ensi kerta kun kaikki kolme ovat mukana samassa viinassa.

Öö de Kolome. Nimi oli sen verran vastuuttoman puoleensavetävä, että kun näin pullon facebook-fiidissä, oli viinaa vain saatava. Ikävä kyllä Fiskarsilta vastasivat pienen erän olevan myynnissä vain tislaamon omassa Alkossa. Yrittivät vain varjella alkoholismilta, mutteivät onnistuneet. Nimittäin pimeä viinatrokari Pien oli tätä kunniallisesti neuvotellut itselleen myös.

Tyylinä "vaapukanlehtiviina" eli belgialainen maalaisviina vadelmanlehdillä maustettuna. Lisäksi mukana alkoholia. Vaarallisen vahvaa viinaksi, 4,5%. Pullon mukaan mukaan "kevätviina". Kesä onkin sen verran myöhässä, ettei [tätä kohtaa ei voi kääntää keskustaksi niin että se tarkoittaisi jotain]. Keväästä menee siis.

Väriä on, eli limuviinan näköinen. Selkeän limuinen ja viinainen ja hyvin limuviinainen, saunavastainen tuoksu, jota tukee taustalla monelle viinalle tyypillinen "hiki".

Ohuehko, muttei vetinen. Melko terävä puraisu. Kevyt limuviinainen, vähän ehkä omenaviinainenkin kosketus noin maun puolesta, laktoosi tuo myös hyvin kevyesti limuviinaista fiilistä. Katkerot purevat loppuun ja puhdistavat suun petollisesti.

Arveluttava. Maustaminen on moraalitonta ja tuo viinaan vaarallista limuviinaista lisäpotkua. Vajoaa tyypilliseen viinan sudenkuoppaan eli hyvänmakuisuuteen. Pysyy raikkaana. 1/5

Kommentit

  1. Kevään myöhäisyydestä kepulikielellä: "... ettei edes maanviljelijä, tuo yhteiskunnan selkäranka ja peruskallio, ole vielä kaikkialla pelloille päässyt."

    Tässä yhteydessä lienee syytä mainita, etten myöskään ole kepulainen, joten edellinen on tietenkin fiktiota, henkilöt keksittyjä ja mahdolliset yhteydet reaalimaailmaan sattumaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Kesä on niin myöhässä, ettei ole vielä tukiaisetkaan tulleet tilille."

      Poista
    2. Kesä on niin myöhässä, ettei paskakaan tuoksu pellon laidalla.

      Poista
  2. Tämä oli kyllä vielä parempi kuin Kalevalakielinen.....

    VastaaPoista
  3. Kyllä nyt on vain pakko hyppää äautooon ja ajaa Fiskarsiin hakemaan lisää viinaa. Ei tässä maassa selvin päin pysty asumaan.

    Olen itse hiljalleen alkanut lämmetä näille Saison olueille ja odotan innolla että tätä saa maistaa

    VastaaPoista
  4. Hitsi kun rupes janottamaan tämä mainos. Pakko kirmaa pieneen heti. Onneksi se on tuossa parin korttelin päässä.

    Muttajäikö sinne yhtään näitä teidän loppahuulien jäljiltä?!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Jos odotat jonkinlaista vastausta, älä ole vässykkä vaan käytä nimeäsi.