Sessiot suomeksi

Eiköhän ole aika tehdä suomenkielinen "olutblogauspäivä".

Idea on varastettu suoraan Appellation Beer -blogin Stan Hieronymukselta, joka varasti sen muualta. Kansainväliset (=englanninkieliset) blogit ovat pyörittäneet kuviota jo 10 vuotta. Lista sessiosta löytyy Brookston Beer Bulletinista. Suomessa ainakin Olutkoira on kirjoittanut mukana tässä kerran.

Kotimaiset olutblogit kirjoitetaan kuitenkin pääosin suomeksi ja vaikka The Sessions ei ole mitenkään kielirajattu, kuten Olutkoiran mainiosta postauksesta voi nähdä, se on käytännössä englanninkielinen. Englanninkieliseen kuvioon osallistuminen tuntuu ainakin itselleni vieraalta. Lisäksi aiheisiinkin voisi tulla kotimaista twistiä jos suomeksi kirjoittaa.


Yhteispostauksiahan on kokeiltu ennenkin, mutta olutarvioiden muodossa. Mutta samasta oluesta kymmenittäin arvioita samana päivänä on melko raskasta selattavaa kenelle tahansa. Siksipä vähän laajempaa aihepiiriä käsitteleviä juttuja, vapaalla tyylillä, vapaasta näkökulmasta. Lienee mielenkiintoisempi lukeakin.

Jokaisessa sessiossa on isäntäblogi, joka alustaa aiheen lyhyesti. Sen jälkeen kellä vain on vapaus osallistua kirjoittamalla aiheesta mitä haluaa, jos haluaa. Aikaa on kolme viikkoa ja neljännellä viikolla jutut julkaistaan kussakin blogissa ja isäntä/emäntä esittelee kirjoitukset lyhyesti yhteenveto-jutussa ja luovuttaa isännöintivuoron seuraavalle halukkaalle. Isäntä/emäntä kirjoittaa tietenkin myös itse aiheesta.

Osallistua saa kuka haluaa, kunhan on jonkin sortin internetissä linkitettävä julkaisualusta, tyyli on vapaa. Kirjoituksista on toki hyvä ilmoittaa aiheen antajalle.

Katsotaan saataisiinko tällainen pallo rullaamaan vai ei. Fail fast sanoi startup-hörhö. Kiinnostusta tuntui olevan kun vähän etukäteen kyselin.

Ensimmäisenä itse valittuna pj:nä ilmiannan aiheeksi ehkä sahtiakin suomalaisemman oluen:
Keskiolut 

Kaikki tietävät mikä on keskiolut, vai tietävätkö? Kerro lempikeskaristasi. Kerro ensimmäisestä keskaristasi. Kerro viimeisestä keskaristasi. Onko keskari kuolleena syntynyt kekkosslovakian jäänne? Onko keskiolut vain alkoholiraja vai jopa oma tyylinsä? Onko sen pakko olla aina lageria? Onko sille paikkaa modernissa olutmaassa? Onko sitä enää edes olemassa?

Keskiolut?

Näillä tai ihan omilla pohjilla eteenpäin aiheesta keskiolut. Julkaise juttusi blogiisi alkuviikosta 43, eli siinä 23.-25.10. Jätä ilmoitus jutusta tämän kirjoituksen kommentteihin tai laita viesti Tuopillisen Facebookiin tai tuuttaa Twitterissä @vogod. Vapaaehtoiset seuraavaksi isännäksi/emännäksi otetaan myös vastaan!

----
Lisäys 26.10.

SESSIO #1 on suoritettu! Yhteenveto löytyy täältä: Sessio #1 - Yhteenveto

Kommentit

  1. Kirjoittelin keskioluesta. https://arijuntunen.blogspot.fi/2017/10/sessio-1-keskiolut-ja-vapaus.html

    VastaaPoista
  2. https://tuopinaaressa.blogspot.fi/2017/10/sessio-kirjoitussarja-keskari-ja-mina.html

    VastaaPoista
  3. Minäkin kirjoittelin jotain: https://olutmatkailijan.blogspot.fi/2017/10/suomalaista-keskiolutta-maailmalta.html

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Jos odotat jonkinlaista vastausta, älä ole vässykkä vaan käytä nimeäsi.