Kolme kaupasta: Naïlo Brewing

Uusi sarja! 

Lähikaupassani on erinomainen valikoima nuorten panimoiden tuotteita, mutta en aina osaa päättää mitä valita kun nirsoilen hyllyllä ja annan ennakkoluulojen ohjata: "Ei toi kuitenkaan ole hintansa väärti."

Niinpä päätin testata sieltä juttuja panimoittain. Kolme olutta panimolta, johon en aiemmin ollut tutustunut (ainakaan tarpeeksi hyvin). Näissä jutuissa ei sitten liiemmin leperrellä. Kolme bisseä, kolme arviota ja GTFO.

Naïlo on viime vuonna perustettu oululainen panimo, jota vetää unkarilainen Bence Czura ja tsekkiläinen Anna Zajícova. Aika perusmeno 2020-luvun craft-panimoksi tuntuisi olevan. Brändäys on kunnossa, ï -kirjain osuu silmään ja toimii tarkoituksessaan. Olen kuullut oluista kyllä paljon hyvää, niin onhan tuo aikakin testata.


Vice Versa 

5%, Märzen

Nätti kuparinen väri, joskin tyyliin kovin samea. Aika heikko vaahto.

Kuivakka, vähän mallasleipäinen ja raakaohrainen tuoksu. Ei humalaa. Pieni vihanneksen käry, joka onneksi enimmäkseen häviää pian. Kevyttä karamellia.

Aika täyteläinen, muhkea runko, joka kuitenkin taittuu kovaksi, jopa hieman kitkeräksi loppuun. Kauraa näkyy olevan, mikä selittänee muhkeuden. Ihan juotava. Loppuun tuntuva peräkärrykin, ehkä tyyliin hitusen liiankin tuntuva. Suuhun jäävä ruskea maltaisuus on mukava.

Kokonaisuutta vaivaa pieni tunkkainen käry tuoksussa ja epämiellyttävä karskius suussa. Ainesta on, mutta maltaaseen ei oikein uskalleta tarpeeksi nojata ja pienet epätasapainot käyvät sitten häiriöksi asti.

Hieno tölkki, joskaan ei herätä mitään märzenmäisiä mielikuvia.

Diversion 

5%, (Kveik) Hazy Session IPA

Keltainen, umpisamea. Vaahto ei pysy. 

Hyvin hedelmäinen nenä. Trooppista mangoa, ananastakin, tiettyä Minttuisuutta, toki myös makeaa sitrusta. Sellainen lemon curd. 

Ohuehko. Terävä hiilihappo. Alla mehuinen meininki, mutta turhan kova on.

Samoja hedelmiä maussakin, kepeämmin. Mallas ei pääse lavalle, vaan jää kuiskaajan rooliin. Katkeroa nousee hennosti. Pieni ylihumaloinnin hop burn -kitkeryys myös.

Keskiverto ddh IPA. Kyllähän tän juo.

Jälleen upean värinen tölkki, joskin tämä abstrakti värikirjo + logo -tyyli ei nyt varsinaisesti mitään kovin omaperäistä enää ole. Nyt osuu ehkä paremmin sisältöön.Tätä voisi maustamisesta huolimatta juoda toisenkin. 

Horchata 

5%, Maustettu stout

Horchata-juoman inspiroima maustestout. Horchata on riisi- tai muusta jyvämaidosta tehty maustettu juoma, joka on suosittu Espanjassa, Meksikossa ja muualla latinalaisessa Amerikassa. En ole ikinä horchataa juonut, joten en osaa siihen tietysti verrata. 

Musta tai hyvin tumman ruskea, nätti beige vaahto. Ihan kaunis stout.

Mukavan kaakaomainen ja mantelinen tuoksu. Vaikutelma pääasiassa lisämausteista eli mantelista, kookoksesta, vaniljasta ja kanelista tietenkin, jopa vähän parfyymisesti, mutta paahtunut mallas tekee kokonaisuudesta sellainen meksikolaisen maustekaakaon tuoksun.

Suu odottaa jotain tosi tuhtia suklaa-laktoosilientä, mutta kauppavahvuudessahan tässä ollaan, niin olut on tietenkin kevyempi. Silti yllättävänkin pehmeä. Suklaista paahteisuutta, sitä mantelia, vaniljaa, kanelia. Hellästi. Onnistunut maustaminen, kepeä olut. Ei turhaa makeutta (eikä laktoosia vaikka luulisi). 

Kommentit