Beer Hunter's Mufloni APA


Mufloni APA
Beer Hunter's, Suomi
APA/IPA, 4,5%  

Porin Beer Hunter's on jo kohta parikymmenvuotias panimo ja panimobaari. Jos nyt vähän heittelyäkin on välillä ollut, parhaimmillaan BH on maan kovatasoisimpia panimoita.

Beer Hunter's kuulostaisi vähän tökeröltä oluen nimeksi, niinpä panimon brändi on Mufloni. Nyt kauppoihin oli tullut tölkki-Muflonia, APA alaviitteellä. Ilmeisesti tölkkikoneet ovat saapuneet Poriin, ei kai näitä muuallakaan ole tölkitetty? Minimalistinen värjäämätön tötsä on ihan vetävän näköinen. "Ei krumeluureja" -linja onkin toki Beer Hunter'sia omimmillaan aina festariständeistä webbipresenssiin. Mitäpä sitä.

Tätä oli jo internetseissä kehuttu, mutta hankkiminen kesti, kunnes eksyin kauas K-kauppaan etsimään tätä muiden uutuuksien kera. S-ryhmään on tietty aina tullut olutuutuudet hitaammin, jos lainkaan. Duopolin molemmat osapuolet ovat toki kuin ylipainoisia, rumia ja äänekkäitä, perhettään hirmuhallitsevia kaksosia, mutta oluthyllyllä on viime aikoina ruvennut pohtimaan, onko Ässä pudotettu päälleen.

Tölkki kertoo humalina olevan Amarilloa, Citraa ja Cascadea. Erittäin tavanomaista humalointia siis APAksi. Pohjassa kerrotaan parasta ennen olevan 20.4.2018. Siitä voivat kovimmat beerstrologit manata esiin valmistuspäivän. Itse en okkultisiin hommiin rupea. Kai tämä suht tuoretta on.

Samea, vaalea olut. Oikein komea vaahtohuppu. Tuoksussa metsää, oikein pirtsakkaa limemäistä sitrusta. Ei siis mitään ihmeellistä APA-maailmassa, mutta erittäin mukavalta tuoksuu.

Olut taituroi negatiivisen "vetisen" ja positiivisen "kepeän" siimanohuella rajalla. "Kepeä" kuitenkin voittaa.

Maussa makeahko sitruksinen hedelmäisyys, alkuun jopa sillä lailla mehuinen fiilis, että mietin onko tämä nyt jokin kauppa-NEIPA tulkinta Beer Hunter'silta. Lasin huvetessa se fiilis kuitenkin nopeasti haipuu ensikosketuksen muistoihin, kun katkerointi alkaa dominoimaan enempi. Maun loppuun nousee nimittäin oikein terhakka katkerointi ilman mitään äkkijyrkkää pistoa. APAksi katkero tuntuu jopa vähän liialliselta, mutta ei nyt anneta genrerajojen häiritä. Ronskin greippisen makumaailman kanssa katkero hallitsee kuitenkin kokemusta aika pitkälti.

Mainion makuinen, rapsakasti katkeroitu, raikkaasti humaloitu. Vähän ohut, mutta muuten moitteeton sessio-APA/IPA. Kyllä tästä voisi uusi "go-to-kauppa-IPA" tulla, tosin ihan hyviä kilpailijoita sillä saralla on kovin kovin paljon.

Kommentit