HBF 2017

Olipa kerran Helsinki Beer Festival 2017. Pistäydyin.


Perjantai 
Istuin Vuoden Olut -kisan iltapäivätuomariston iloiseen pöytään. Uhrialttarille kanniskeltiin näytettä toisensa jälkeen sarjasta Vahvat Alet yli 6%. Hankala sarja, ehkä kaikista värikkäin skaalassaan. Kun peräkkäin tulee marjahapanolutta ja sahtia, ei oikein voi vertailevaa arviota tehdä vaan pitää keskittyä jokaiseen olueen itsenään. Sarja kaipaisi ehkä pilkkomista, mutta minkäs teet kun sitten olisi kahden oluen "sarjoja". Ei ole helppoa pienessä maassa.

Kärkikolmikkoon päätynyt Rocket Brewingin Black Power oli helposti tunnistettavissa jälkikäteen ja kuului omiin suosikkeihini. Muuten tuomaroinnista voin sanoa kuumina tärppeinä, että 71H ja 72G olivat hyviä ja 72C tuoksui poltetulta kannabikselta. Eikun baariloihin etsimään!

Teemamaa oli Unkari.
Maistoin yhden, se oli paitsi hyvä, viittasi lisäksi
loistavaan leffaan.

Muuten maistelin lähinnä pari uutukaista tuomaroinnin jälkeen. Ensikosketus Pietarsaarelaisen Jacobstadtin panimoon oli hyvä, molemmat maistamani olivat kondiksessa ja oikein hyviä. Omnipollon Magnus Opus oli aivan järjetön nestemäinen mausterommikakku ja varmaan taas vaihteeksi tämmöinen Omnipollon super-parfyyminen tuote jakoi kansaa ja liekö festarin puhutuin olut. Itse kyllä tykkään, pienissä määrin.

Lauantai
Olutposti Cyde Hyttisen johdolla tarjoili bloggareille aamulla Tanskalaisen Voileivän smörrebrödejä. Yli puoli vuosisataa vanha smörremesta onkin pitänyt pitkään testata, mutten ole joutanut. Hyviä smörrejä ja lohileipä etenkin otti kivan parin Keisari 25:sta.

Nokian Panimon toimari Matti Heikkilä oli läsnä Suomalainen Olut Ry:n puheenjohtajan roolissa. Yhdistys kun järjestää vuosittain SOPPin yhteydessä Suomen Paras Olut -kisan, jota olen itsekin ollut useasti tuomaroimassa. Kisa ottaa vähän uusia tuulia kesällä. Ensinnäkin kisaan kutsutaan ensi kertaa kansainvälisiä tuomareita ja toisekseen palkintogaala pidetään enempi kansanjuhlana rautatientorilla. Nythän se on ollut sellainen panimoammattilaisten keskinäinen tilaisuus.

Samalla kisan profiilia haluttaisiin nostaa myös tiukimpien oluthörhöjen tietoisuuden ulkopuolelle. Kannatan ehdottomasti suuntaa, joten kaikki kaksi ja puoli ei-oluthörhöä jotka tätä blogia seuraa: Eikun SOPPiin kisaoluita maistelemaan ja palkinnonjakoa torille ihmettelemään ensi kesänä! Uskaliammille suosittelen ehdottomasti myös tuomaristoihin ilmoittautumista. Ei se sokkomaistiaisten läpikäynti kaikkien makuun ole, mutta itse olen tykästynyt muutamassa vuodessa tuomarointiin niin paljon, että olen tiukasti harkinnut BJCP:n sertifikaatin suorittamistakin ihan huumorimielessä, vaikkei sillä Euroopassa tee juur mittään ja Suomessa ei yhtään mittään.

Muuten lauantain festarointi jäi todella lyhyeksi. Nappasin yhden superrasvaisen langosin Unkarivaunusta, käytin polettini loppuun ja häivyin. Poletit menivät Stonen Monday Morning brown aleen joka oli kyllä melko mitäänsanomaton ilmestys.

Hyvin on HBF piristynyt synkimmistä vuosistaan! Ehdottomasti käymisen arvoinen festari jälleen.

Kommentit