Lontoo ja Great British Beer Festival 2016 - osa 1

 "Uteliaimmat käyvät jopa paikan päällä katsomassa miten engelsmanni kaupungit ja kylät tekee, miten asuu neljän seinän sisässä, miten pihvin paistaa ja oluensa kulauttaa."

-Veikko Huovinen: Elämä
Pidän kaikenlaisesta oluesta, mutta ensi sijassa olen perinteisen brittiläisen oluen ja pubikulttuurin ystävä. Niinpä suurin piirtein yhtä kauan kuin olen olutta harrastanut, on tehnyt mieleni käydä CAMRAn Great British Beer Festivalilla. 40 vuotta järjestetty festari on perinteisen brittioluen mekka ja yksi maailman maineikkaimpia oluttapahtumia. Rahan, vapaa-ajan ja/tai suunnitelmallisuuden puutos on estänyt vierailun viimeisen 10 vuotta, kun olen siitä unelmoinut Mutta nyt viimein!

Festari on kuulunut suomalaistenkin olutharrastajien vakiokohteisiin jo vuosikymmenet. Tässä kuitenkin ensikertalaisen tunnelmia GBBF:stä. Edellisestä Lontoon vierailustakin on vierähtänyt lähemmäs vuosikymmen, niin melko tuorein silmin sitäkin pääsi katselemaan vaihteeksi.

Briteissä olutihmiset ovat modernin "craft"-buumin myötä olleet vähän jakautuneet kahteen leiriin. On tämä uusi amerikkalaisperäisen buumin nimiin vannova nuorempi craft-porukka. Vastaavaa jengiä siis kuin muuallakin maailmassa: virkistävä myräkkä paatuneiden perinteiden ja kliinisen teollisuuslagerin seisovassa ilmassa tai erikoislaatuisessa ainutkertaisuudessaan ironisesti identtisen monotoninen trendi, jossa mennään IPA edellä ja kikkailu perässä. Tai ehkä vähän molempia. Toinen on sitten tämä Campaign for Real Alen (CAMRA) edustama perinteisen brittiläisen oluen poppoo, jonka suuri saavutus on real alen ja pubikulttuurinkin pelastaminen kansainvälisten lagerjättien kynsistä 70-luvulta alkaen. Perinteiden vaalijoita ja kulttuurin lipunkantajia tai vanhoja jääriä, jotka pelkäävät kaikkea uutta. Tai ehkä vähän molempia. (Edit: Olutoppaassa hyvin kommentoitiin, että Camran pointti on enemmänkin ollut kegien kuin lagerjättien vastaista)

Ryhmien välillä on skismaa, koska tapoihinsa juurtuneet real ale -parrat palvovat perinteistä cask-olutta, eivätkä oikein moderneja kegittäjiä porukoihinsa ole tahtoneet hyväksyä ja toisaalta craft-jengi on ajoittain niin vallankumouksensa lastit lahkeessa, että "tylsät" perinteiset cask-alet lasketaan samaan viholliskategoriaan kuin massalageritkin. Hölmöä nurkkakuntaista kinastelua, näin suomeksi sanottuna. Sitä sattuu.

Tämä kahtiajako näkyy hyvin siinä, että Lontoossa on GBBF:n aikaan myös London Craft Beer Festival. Samalle viikolle sijoittaminen tuskin on vahinko. Itselläni oli aikaa vain pitkän viikonlopun verran ja lippu GBBF:n ostettu perjantaille ja lauantaille ja muutakin ohjelmaa mietittynä. Harkitsin hetkisen kiivaasti ehtisinkö molempiin. LCBF:ssä kun olisi ollut muutama vähän hemmetin mielenkiintoinen panimo. Tulisi kuitenkin ihan helvetillinen kiire, eikä oluesta nyt sellaista stressiä kannata rakentaa. Jätin ennakkolipun craft-pileisiin ostamatta, eikä päätös kaduttanut.

Muutenkin GBBF viehätti ajatuksena enemmän. Craft-festareilla olisi toki monipuolisempia oluita ja erikoisempia makuja, mutta... sitä "samaa" kokeilevaa modernia craft-meininkiä on koettu tänä vuonna jo ainakin Tallinnan Craft Beer Weekendissä, Craft Beer Helsingissä ja SOPPissakin. Lisäksi craft-panimoiden tuotteita saa baareista ja netistä. Tiedättekö mitä ei saa? Mild alea! Mild on yksi suurista brittityyleistä ja sitä ei käytännössä Suomessa saa kuin hyvin harvoin baarien riilipumpuista, nekin kun tuppaavat suosimaan bitteriä*. Pullossa sitä ei käytännössä myydä. Tyylistä tarkemmin myöhemmissä postauksissa. Lisäksi kiinnosti englantilainen perry, eli päärynä"siideri". Ranskalaista poirea on Suomessakin päässyt maistamaan, mutta kunnon cask-perryä en ole nähnyt missään.

GBBF on muutenkin valikoiman puolesta melkoinen antiteesi vaikkapa tuolle Tallinnan olutfestarille. Tallinnassa julmetun vahvat imperial stoutit ja muut olivat lähes perustuote. Brittien perinnefestarilla on satoja oluita, joista alle kymmenessä (riilihanassa) on yli 7% vahvuutta. Taulukosta sai helposti laskettua brittiläisten tuotteiden keskivahvuudeksikin n.4,4%. Mietojen ja "sessioitavien" oluiden juhlaa siis.

Tunnustelua


Tämä kaikki mielessäni vaelsin Lontooseen. Perjantai vapaaksi, torstai-iltana lento, metro** kentältä Earl's Courtiin. Kamat pieneen, vähän kämäiseen, mutta kohtuuhintaiseen (kiitos brexit) hotelliin ja ulos ihmettelemään. Alueella on tuhottomasti vastaavia pikkuhotelleja ja sijainnin puolesta voin suositella vahvasti. Festaripaikka Olympiaan on sen verran lyhyelti, että sinne aamun ratoksi kävelee ja illan ratoksi takaisin tulee taksilla alle kymmeneen puntaan.

Lisäksi kulmilla oli mainio Fuller'sin pubi The Blackbird, jonne tietenkin suuntasin välittömästi paikalle päästyäni. Englannissahan pubit ovat isolta osin erinäisiä ketjuja, joissa on yleensä tietyn panimon tuotteita. Fuller'sin tiettyihin pubeihin on tehty "Ale & Pie"-teema, niin myös The Blackbirdiin. Sieltä olikin hyvä laittaa reissu käyntiin London Pridellä ja perinteisellä steak&ale-piiraalla. Olen ESB-mies kuolemaan asti, mutta onhan se nyt niinkin, että Lontoon the olut on London Pride.

Tilasin siis vain yhden piiraan vaikka listassa olisi tarjolla hupaisa maistelusettikin, jossa saa kolme olutta ja niille sopivat piirasparit. Tarjoilija hämmensi kysymällä haluanko salaattia vai kauden kasviksia. En odottanut annokseen mitään vihreää. Perinteinen piiras on vähän kuin brittien läskisoosi. Sen pääasialliset maut ovat suolaa, rasvaa ja umamia. Toisin sanoen herkullista. Pride sopi siihen kuin nenä päähän. Tilasin vielä ESBin ruuan päälle ja real alen todellisuus näyttäytyi heti. Olut kun ei ikävä kyllä ollut parhaassa iskussaan, jos nyt ei huonoakaan.

Reissun pubien yhteiseksi teemaksi tuli viikonlopun aikana osoittautumaan olympialaiset, vaikken sitä vielä The Blackbirdissä tiennytkään. Lumppialaiset kun pyöri joka ikisessä tv:ssä, joka ikisessä pubissa. The Blackbirdissä töllöstä tuli ratapyöräilyä, jossa kyborgin näköiset tyypit menevät kyborgivehkeillään pitkin jotain scifi-ympyrää. Ketään ei kiinnostanut vaikka britit ajavat, mutta pubissa olikin enemmän saksalaisia ja kiinalaisia kuin brittejä, onhan parin sadan metrin säteellä varmaan parikymmentä pikkuhotellia.

Kävin vielä ihmettelemässä aluetta. Korttelin päässä on toinen pubi, Courtfield. Greene Kingin tuotteita tarjoava paikka, jossa ehkä maailman paskin trubaduuri veti torstain iloksi fiftari-purkkapoppia aivan liian kovaa. Ei kestä.

Prince of Teck päivänvalossa
Kekkosen varjon jo kaikottua.
Vähän matkan päässä on modernimpi mesta Prince of Teck. Nimi on suojellun vanhan talon, mutta sisukset ovat enempi modernin tyylikkäät kuin perinteisen pubiset. Siellä olikin hanassa Meantimen oluita, eli uuden aallon pienpanimotuotteita (vaikka Meantime onkin nykyään japanilaisen jätin Asahin omistuksessa). Olikin sitten ainoa baari koko matkalla missä moiseen törmäsin. Ja varmaan ihan sattumalta ainoa jossa maksoin pintistani yli viisi puntaa. Normaali hintataso perus-real alelle huiteli siinä 4,20-4,70£ korvilla pintista.

Jo edellisissä paikoissa pankkikortissani oleva Kekkosen kuva herätti ihmettelyä. Niin täälläkin. Baarimikko suorastaan innostui.

"Who is this?"
"Eh... he used to be president of Finland. It's kind of a joke."
"President! In my country, if you put president on card, you would be shot! No one would accept it! Crazy!"

En viitsinyt kysyä mikä ihmeen maa se sellainen on, mutta pysähdyin tuopin ääreen tuumailemaan, että pitääköhän tässä nyt alkaa varomaan Kekkos-teemaisia kuolemanpartioita. Ja ovatko ne anti- vai pro-Kekkonen? Asiaa täytyisi miettiä. Sillä aikaa panin merkille, että Prince of Teckissä on brittejä, mutta ei niitäkään se pyöräily tunnu kiinnostavan. Sombra Kekkonen niskassani poistuin hotelliin.

Great British Beer Festival - Alkutunnelmat


Ensimmäinen festaripäivä tai siis... festarien neljäs päivä. Se on kaikki näkökulmasta kiinni. Ne kun ovat viisipäiväinen tiistaista lauantaihin kestävä tapahtuma. Itselläni oli liput ostettuna perjantaille ja lauantaille. Heräsin aikaisin ja lähdin varuilta kohti tapahtumapaikkaa jo ajoissa. Matkalla eksyin huvikseni Kensingtoniin ja tulin lopulta paikalle noin puoli tuntia ennen ovien avaamista. Siellä oli aivan järkyttävä jono jo odottamassa.

Menin äkkiä satametrisen jonon päähän ennen kuin se kasvaa. Pilke silmäkulmassa oleva järjestysmies kyseli jonon päädyltä olemmeko ennakkolipun ostaneita. Toivon pilkahdus! Ehkä tämä onkin joku lipunostojono. Koko jonon pää myönteli kilpaa, että olemmehan me! "You're in the right queue then!" Bastard. 

Ostin festarin kaupustelijalta festariohjelman kahdella punnalla. Se on iso vihko, jossa on kaikki ruokapisteet ja kaikki oluet. Oluet ensin aakkosjärjestyksessä ja sitten vielä tiskeittäin makukuvauksin. Kartta siitä puuttui, mutta erinomaisen hyödyllinen läpyskä. Vilkuilin vuoroin lehteä, vuoroin jonoa. Muistelin kauhulla kuinka Craft Beer Helsingissä seisoin kolmasosan mittaisessa jonossa kolme varttia. Tässähän menisi tunteja. Puolen tunnin aikana jono kasvoi kulman taakse ties kuinka kauas. Muutaman tunnin päästä olisi pitänyt olla jo Fuller'sin panimokiertueellakin.

Kello 12 ovet avattiin. Kahdeksan minuuttia myöhemmin olin Olympian pääsalissa tyhjä tuoppi kädessä. Mitä helvettiä juuri tapahtui? En ole koskaan nähnyt noin tehokasta jonoa! Moista pitäisi välittömästi juhlistaa esim. oluella. Sitähän täällä olisi useampaa sataa sorttia.

Kuten sanoin päätin keskittyä mildiin. Ensimmäiseksi kuppiin valahti West Midlandsilaisen Olde Swan -panimon Dark Swan. Pehmeä, suklainen olut. Annoksia sai pintin osina eli täytenä, puolikkaana ja kolmasosana. Normaalisti pitäisin puolta pintia ihan liian isona maistelukokona festareilla, mutta mildien kanssa se menettelee. Vaihdoin kuitenkin muutaman jälkeen kolmasosaan, sillä kaadot olivat usein aika reiluja ja kolmasosallakin sai helposti sen puolikkaan. Puoli pinttia mildia maksoi yleensä hitusen vaille kaksi puntaa. Vahvemmat oluet olivat hieman kalliimpia.

Kuvassa näkyy tiskit B4 ja B5,
sekä isompi Olympian halleista.
Festari oli jaettu baareihin eli tiskeihin. Muutamilla panimoilla oli omat brändätyt baarinsa omine tuotteineen, mutta suurin osa oluista oli sekabaareissa. Sekabaarien oluet olivat tietyiltä alueilta ja kaikkiaan 22:sta sellaisesta kaksi oli varattu siidereille ja perryille ja neljä muille kuin brittioluille (ml. amerikkalaisten cask alejen tiski). Brittiolut-tiskeillä oli vielä numeron lisäksi jokin hauskanpulskea pubimainen nimi kuten "The Prince of Wales" tai "The Blisland Inn". Lisäksi löytyi pullo-olutta myyvä tiski. Jokaisessa sekabaarissa oli lähemmäs 30 eri olutta, yleensä lähes yhtä monelta eri panimolta. Olympian halli on valtava ja sen lisäksi on vielä pienempi sivuhalli. Istumatilaa oli suhteellisen hyvin, jäin seisomapaikalle vain pari kertaa festarien aikana, vaikka olin yksin liikkeellä eikä ollut kavereita pitämässä paikkaa.

GBBF:n kuuluu vanhana festarina tietenkin paljon kaienlaisia traditioita, joista en nyyppänä tiennyt kuin "hat dayn". Yhtenä päivänä palkitaan yleisön joukosta hassu hattu, jotka ilmeisesti ovat kovinkin vinkeitä parhaimmillaan. Hattupäivä vain sattui olemaan torstaina, niinpä missasin sen. Sen jälkeen hattuja ei niin ihmeellisesti ollut liikkeellä, mitä nyt muutama peniksen mallinen ilmapallopäähine pyöri näkyvillä. Sekä joitakin naamiaisasuja.

Pienempi halleista.
Maistelin Dark Swanin jälkeen muutaman mildin lisää ja tuhlasin valuuttaa CAMRAn kirjapuodissa pariin Tim Webbin opukseen. Myyjä kosi jäseneksi järjestöön, saisin alennusta. "Your countryman was here yesterday and spent an absolute fortune! He was a member..." En taipunut vaan pulitin Lambiclandista ja Good Beer Guide Belgiumista täyden hinnan.

Mild osoitti jo muutamalla esimerkillä yllättävää pirteyttä tyylinä. Siitähän oli monipuolisemmaksi kuin oletin aikaisempien kokemusteni valossa. On väriä mustasta miltei vaaleaan, vahvuuttakin kuuteen prosenttiin asti. Toki useimmat hyvinkin mietoja. On tosin pakko myöntää, että jo toisella mildilla vastaan tuli cask, joka ei ollut parhaimmillaan. Olut tuoksui "märälle" ja oli aavistuksen metallinen. Näitä tulisi festareiden edetessä vastaan vielä muutamia lisää. Piti kuitenkin poistua festareilta välikaljalle Chiswickiin. Buukkaamani Fuller'sin panimokiertue kun alkoi kesken festareiden.

Fuller'sista, lisää festareista ja puoliksi epäonnistunut Lontoon pubikierros seuraavalla kerralla. Festareilla maisteltuihin mildeihin ja bittereihin palaan vielä myöhemmin "Tutustutaan tyyleihin"-jutussa.

*Bryggeriä ravintolapäälliköivä olutkonkari Olli Majanen kertoili järjestäneensä Angleterressä takavuosina työskennellessään Mild Ale -festivaalin, jossa oli enemmänkin saatavilla. Itse en silloin Helsingissä vielä vaikuttanut, joten nämä ihmeet ovat kokematta.

**Vinkki jos et ole käynyt Lontoossa pariin viime vuoteen: Nykyään Lontoon julkisissa käy maksuvälineenä useimmat tavalliset lähimaksulla varustetut suomalaisetkin pankkikortit. Ne toimivat tismalleen kuin paikallisten matkakortti "Oyster Card". Erillistä maksua Oyster Cardista ei siis tarvitse suorittaa ja matkustaminen on huomattavasti halvempaa kuin esim. päivälipuilla. Taksat ovat vähän sekavia, mutta lyhyesti sanoen niillä on päiväkatto jonka yli päiväkulut eivät nouse. Katto määräytyy sen mukaan millä zoneilla liikut, mutta on kalleimmillaankin halvinta päivälippua halvempi. Systeemi siis suorastaan tyrkyttää käyttämään tätä optiota. Torstaista sunnuntaihin suhailin kaupungissa metrolla, bussilla ja paikallisjunalla yllin kyllin, sisältäen pitkät metromatkat kaupunki-Heathrow välillä kumpaankin suuntaan ja kokonaiskuluiksi kolmelta ja puolelta päivältä tuli alle viisitoista euroa. Verrattuna siihen, että yksi päivälippu maksaa 12 puntaa, ei tarvitse paljon miettiä.

Kommentit

  1. Festariohjelman viimeisilla sivuilla oli kylla kartta eli kaabiokuva tiskinumeroineen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä onkin! Ja nyt sinä sen minulle vasta kerrot. :D

      Poista
  2. Mites tämä nyt menee kun ainakin Camran porukan mielestä myös real ale on nimenomaan craft-olutta, eli käsityöläisolutta. Tämän on saanut lukea monestakin Camran erinomaisesta olutkirjasta.

    All real ale is craft but not all craft it real ale......

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sitä miten se menee, en tiedä. Tietääkö kukaan... Se kai niitä uusia crafteja korpeaa kun camra tuolla määrityksellään sulkee heidät camran, joka on iso järjestö, vaikutusvallan ulkopuolelle. Camra sitten pelkää, että kegit tulee ja vie meitin caskit.

      Brewdog tuolla modernilla puolella on siitä meteliä pitänyt ainakin (kukas muukaan). Ne esim. pitää real alen määritelmää aikansa eläneenä ja haluaisi craftille virallisen määritelmän.

      Poista
    2. Suoraan sanoen, mitä enemmän olen tutustunut tuohon skismaan, sitä enemmän tulee tämä mieleen:
      https://www.youtube.com/watch?v=a0BpfwazhUA

      Poista

Lähetä kommentti

Jos odotat jonkinlaista vastausta, älä ole vässykkä vaan käytä nimeäsi.