Chimay Paritushaaste 3 - Grande Réserve (sininen)

Viimeisenä Chimaynä pöytään astelee luostarin suurin ja mahtavin, Grande Réserve eli tuttavallisemmin sininen tai blöö. Vahva, 9% tumma belgiale tunnetaan mausteisuudestaan ja karamellisesta, rusinaisesta hedelmäisyydestään. Se on ikään kuin tykimpi versio punaisesta pikkuveljestään. Selkeämpi, kirkkaampi, mutta aistikkaampi ja monitahoisempi. Monen mielestä luostarin paras olut, alansa klassikko. Joskin itse olen alkanut kääntyä tripelin kannalle. Sininen on, älkääkä nyt lyökö, mielestäni vähän yliarvostettu. Niin hieno kuin onkin.

Kuten aiemmin, yritin pohjata Garrett Oliveriin, mutta ukosta ei irronnut tällä kertaa liiemmin apuja. Lähinnä isolle belgille suositeltiin vastavoimaksi voimakkaita lihoja ja reduktiokastikkeita.

Ankaran googlauksen ja tutkinnan jälkeen päädyin tekemään oluelle ensimmäiseksi pariksi belgialaisen klassikon Carbonnade á la Flamanden. Kyseessä on yksinkertainen naudanliha-sipulipata, jonka nimi olisi Savossa luultavasti "kaljasipulj'-soossi" tjsp., mutta ranskaksi kaikki kuulostaa fiinimmältä. Liemeen käytetään tummaa belgiolutta. Koska paritan ruuan sinisen Chimayn kanssa, käytän tietenkin liemessä samaista olutta eri pullosta.

Englantilainen keittiö on tunnettu siitä, että
sen ideoita kannattaa kuunnella.

Perinneruuasta on tietenkin miljoona versiota, joita on hankala arvioida kun ei ole koskaan ruokalajia tehnyt tai maistanut. Lopulta päädyin Principia Gastronomica-blogin reseptiin. Löysin kuitenkin matkan varrella BBC:stä reseptin nimeltä "Marmite Carbonnade", jonka marmite-leipä-osuus oli pakko hyödyntää yksinkertaisesti siksi, että kaapissani on chilitarpeisiin purkki marmitea, eikä sitä pääse yleensä käyttämään mihinkään muuhun. Jos brittein saarten pimein kulinaristinen keksintö marmite ei ole tuttu aine, kehotan tutustumaan vaikka tähän videoon.

Jälkiruuaksi kävin kyselemässä Lentävästä Lehmästä josko olisi luostarin omia juustoja, mutta ei löytynyt. Stockalta olen joskus vuosia sitten Chimayn juustoa tuurilla ostanut. En jaksanut vaivaantua sinne pettymään toista kertaa kun kerran perin pätevän juustotiskin edessä jo olin. Niinpä valitsin pariksi sinihomejuustoa, tarkemmin sanoen (juustonaisten suosituksella) suolaista ja melko voimakasta gorgonzolaa. Kaupassa sain kuitenkin älyttömämmän idean ja nappasin jälkiruuaksi suklaa-nougat-jäätelöä. Joku suklaakastike sille olisi ollut ehkä paikallaan myös, mutta koska suunnittelin jäätelöjälkiruokaa n. kaksi sekuntia, kastiketta ei syntynyt.

Perunaa ja lihakastiketta, perusasioiden äärellä.

Paikalle saapui pööpöilemään myös Virallinen Kuvaaja, joka toi mukanaan pullon ranskalaista kuivaa siideriä nimeltä Val de Rance Cidre de Bretagne Brut. Sen pariintuminen päätettiin testata samalla vaivalla.

Carbonnade á la Flamande osoittautuikin melko pirun hyväksi padaksi ja tulee tehtyä uudestaan aika varmasti. Täyteläinen talviruoka, jossa on pieni hapan täräys. Käytin lihana naudan rintaa, jonka luita sai hyödynnettyä liemessä ja padassa itsessäänkin. Perinteisesti käytetään (??) kai niskaa. Ruoka oikein huutaa, että sen pitäisi antaa olla jääkaapissa yön yli parantuakseen. Siihen ei kuitenkaan ollut aikaa. Kaveriksi perinteiset keitinpotut ja väriksi marinoitua punakaalia. Ei ehkä tavallisin kasvispari tuo punakaali, mutta sitä nyt sattui olemaan.

Chimayta oli melkein kokonainen pikkupullo jo padassa. Eikä niin yllättäen isomman pullon sisältö toimi myös juomana lihan kanssa mainiosti. Tällä kertaa olut ei niinkään antanut ruualle mitään lisää. Ruoka seisoi vahvasti omilla jaloillaan, tuhtina läpi koko koitoksen. Sen sijaan oluen hedelmäisyys korostui todella miellyttävästi ja muutenkin mainiosta oluesta tuli parempi. Marmite-leivätkin sopivat suolaisessa tököttiydessään hyvin hedelmän ja leikkaavan hiilihappoisuuden pariksi. Siiderin omenaisuus ei oikein nautaa palvellut, mutta perunan ja kastikkeen kanssa yhteissävel löytyi paremmin.

Sen sijaan siideri pariintui aivan häiriintyneen loistavasti marmite-leipien kanssa. Oli jopa päivän paras kombo. Hankala sanoa tarkkaan mikä siitä teki niin hyvän. Jokin omenan makeudessa ja marmiten suolaisessa omituisessa täyteläisyydessä vain pelasi.

Juomat ja pettymysten gorgonzola.

(Yksin syötynä perin mainio) Gorgonzola osoittautui pettymykseksi. Juusto jotenkin vaimensi oluen makeammat puolet ja korosti jälkimaun katkeruuden ja hiivaisuuden suoraan sanoen epämiellyttäväksi. Siiderin kanssa kävi samoin, tosin siideri kärsi efektistä paljon vähemmän.

Jäätelö onneksi pelasti jälkiruokapuolen. Nougat ja suklaa ja chimayn hedelmäisyys tanssivat hyvin yhdessä. Ei mitään maailmoja räjäyttävää, mutta oikein hyvää. Huoneenlämpöinen siideri ja kylmä jäätelö olivat todella perverssi yhdistelmä. Yhtaikaa lämmintä ja kylmää, pähkinää, omenaa, poreilua, suklaata ja sokeria sai makuaistin hyvällä tavalla sekaisin.

Luostarin kuningasolut oli belgi-comfort-foodin kanssa oikein toimivaa, olihan sitä ruuassa itsessäänkin. Parhaimmaksi kokemukseksi tästä koko Chimay-ruljanssista jäi kuitenkin ehdottomasti tripel ja yrttinen risotto-makkara-kombo. Ja tuo ylimääräisenä vieraana tullut siideri+marmite-juttu, joka silti kaikessa häiriintyneisyydessään ei välttämättä liity aivan vakiokasvoksi ruokapöytääni.

Tästä tähän.