Stadin Panimo Sekoboltsi Overpower

Stadin Panimolta, eli yhdeltä Suomen vaihteikkaammalta panimolta tuli Alkoon tarjolle "American Black Lager", jonka ensimmäinen sana viittaa amerikkalaiseen humalaan, toinen väriin ja kolmas hiivaan.

Kaikenlaista, sanoi olutharrastaja.

Lisää itse Alkon tuotteesta lopummalla. Samaan hengenvetoon tämä villisti kehittyvä helsinkiläispanimo nimittäin myös järkkäili illan naapurinsa Ravintola Lämmön kanssa. Lämmöstä sai ja saa tänä viikonloppuna StaPan oluita ja StaPa järkkäsi vielä samana iltana paikalle erehtyneille halukkaille kierroksen panimossa.


Lämmössä otin uusiokokeiluna eli vanhana tuttavuutena MiWTFY -sour alea pullosta. (älkää kysykö mitä nimi tarkoittaa. Yritin udella, utelut torpattiin.) En ollut päässyt olutta viime kesän jälkeen uudestaan maistamaan. Julistin tynnyrikaman viime vuonna SOPPin parhaaksi ja tämä samasta erästä pullotettu tuote oli myös loisteliaan erinomaista hapanolutta, joskin happamuus oli pullossa vajaan vuoden aikana selkeästi pehmennyt. Tuote oli silti todella voimakas ja kirpeän hedelmäinen, kirsikkainen ja nautittava. Tätä toivoisin Alkoon, mutta kun arvon monopolimme ei pidä valikoimassaan ainoatakaan hapanolutta, toivo lie turha. Ostakaa ihmeessä jos satutte MiWTFYn kanssa samaan baariin. Omaperäisintä ja hienointa kamaa isiemme maasta viime vuosina. 4/5.

Toiseksi olueksi oli tarkoitus uudelleenmaistaa Katariina Imperial Stout. Jotenkin aivo meni kiertotielle ja nappasinkin pienen Summer IPAn. Onneksi nappasin. Loistava. Lois-ta-va. Absoluuttisen hieno, happamuuden puolelle kääntyvä kevyt ja raikas IPA. Toimi omaan makuun todella upeasti. Ei pelkkää makeaa ja sitruunaista jenkkimeininkiä vaan hapanta saisonmaisuutta tavoitteleva yleisluonnne, joka silti pitää kiinni miellyttävän sitruunaisesta jenkki-IPAsta. Oletin, että Nelson Sauvinia on kilotolkulla valkoviinimäisen happamuuden vuoksi, mutta paskat, pelkkiä C-humalia ja Magnumia (?). Todella hieno ja tuore tuote, odottakaa kesän festareilla kieli ulkona, 5/5. Ei kuvaa koska unohdin kevyen IPAn loistavuudessa, että omistan kädet.

Kolmanneksi otin viimein uudelleen maistoon Katariinan. Pari vuotta sitten hanasta maistaessani kommentti oli "Paahteinen, öljyinen, oiva imp.stout. StaPa on löytänyt jonkun kumman grooven. Kaikki on hyvää." Tavallaan en väitä vastaan. Tavallaan väitän.

9% Katariina imperial stout on erittäin maukas tuote, tosin imperial stoutiksi silti melko outo. Uudella maistamisella tähän on vähän eri näkökulma. Öljyä en löydä. Erittäin kahvinen ja tummasuklainen aromi ja maku, mutta suutuntuma on kova ja belgimäisen poreileva. Jos olisi hippunen enemmän sokerista makeutta, kutsuisin tätä ennemmin quadrupeliksi kuin stoutiksi. Loistava ja maukas olut silti, oli genre mikä tahansa. Monitulkintainen kuten nimi-esikuvansa*. Viimeinen kuva tähän skeneen, koska loppui akku. 4/5.

Luulin jo lähteväni pois, mutta kun paikalla ollut StaPan edustaja tarjosi panimokierrosta halukkaille, niinpä lyöttäydyin mukaan. Panimo itsessään on heti Lämmön viereisessä rakennuksessa. Pieni tila, mutta toimivan oloinen. Viime syksynä oli huhua, että StaPa perustaisi paikkaan oman baarin ja kävi ilmi, että todellakin sellainen on tulossa. Arviolta Elo-Lokakuussa tänä vuonna. Naapurissa asuvana en valita. Olen kiertänyt niin monta pienpanimoa, ettei StaPa muuten ulkoisesti vaikuttanut erityisen poikkeavalta, paitsi, että StaPalla oli kuution kokoisia jälkikäymistankkeja huimat 20 kappaletta ja niissä kaikissa oli kehittymässä monenlaista lientä. .

Kierroksella sopivasta tankista löytyi vieraille maistiaiset: West Coast Session Pale Ale. Ei ehkä kuulosta kiinnostavalta, mutta kyseessä on panimon mukaan "Suomen paras ykkösolut". Ja voe pojat, että olikin. Loistavasti humaloitu ja ryhdikäs alle 2,7% vaalea olut. Tarkoitus on K-kauppojen lisäksi saada tuotetta markkinoille paikkoihin, jossa normaalisti ei saa (keski)olutta myydä. Suositan, todella maukasta kamaa, vaikka hypertuoreena kypsymissäiliöstä maistoinkin. Brewdogin Nanny Staten kilpailija. 5/5

Lopulta pienen Hauki-piipahduksen jälkeen päädyin myös kotiin, jossa odotti viimeinen naula Stadin Panimon ... noh...  voiko sanoa arkkuun jos vain kehuu? Voi. Arkkuun.

Eli Alkoon juuri myyntiin tullut American Black Lager. StaPan nimet ovat kuvaavia, joten epäilläänpä ennen tuomiota. American antaisi olettaa amerikan humalaa, eli sitrusta ja raikkautta. Lager antaisi olettaa, ettei ole hiivasta mitään sekoittamassa selkeää makua ja black viittaa, että jollain tavalla on vähintään värin puolesta paahdemallasta ja mustaa väriä mukana.

Testataan.

Melko maukkaan makea ja paahteinen tuoksu, jota leikkaa hento raikkaus sitruunan muodossa. Erinomainen suorastaan. Tekisi mieli juoda koko pullo heti. Onneksi en juo. Suutuntuma on 7,5% vahvuuten nähden kovin ohut, mutta maku on loistavan kevyt yhdistelmä raikasta sitrusta, voimakasta paahteisuutta ja tuhtia karamellia. Hieno tasapaino, jos vähän kuivakka. Meinasin sanoa, että enempi schwarzbiermäinen kuin american dark lager, kunnes tajusin, että American Dark Lager = schwarzbier sitrushumalalla. Eli melko erinomainen musta lager, jenkkikulmalla. Toimii. 4/5.


*Kyllä Kukku, puhun nyt Katariina Suuresta, en sinusta. :P

Kommentit

  1. "kuullosta" - *cringe*

    Kirjoitat muuten niin mukavan ilmeikästä ja asultaan siistiä tekstiä, että tuollainen hirviö hyökkää tekstin keskeltä kuin mikäkin punainen vaate! Yleisesti voin jakaa blogistasi pelkkiä ruusuja, mutta tuosta sanasta nyt tipahti yksi risu! :D

    VastaaPoista
  2. Ah. Sitä kun on savolainen, niin on savolainen. Piti googlettaa, että mikä tuossa nyt muka on vikana. Korjataan ja yritetään muistaa. :)

    VastaaPoista
  3. American Black Lagerin vahvuudeksi ilmoitetaan kylläkin 5,3%, mikä selittänee suutuntuman ohuutta :)

    VastaaPoista
  4. No niinpä onkin. Piruakohan minä olen sekoillut?

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Jos odotat jonkinlaista vastausta, älä ole vässykkä vaan käytä nimeäsi.