Lavan (eli "keissin") hinnalla olutharrastajaksi

HUOM!: Tämä juttu on vuodelta 2014, päivitetty 2016-versio löytyy täältä: Kuinka tutustua erikoisoluisiin.




Olutharrastajana kuulee yhtenään ääniä, jotka ihmettelevät miten voi juoda niin kallista olutta. Se on vähän huvittavaa ja harmillista yhtaikaa. Olut on kuitenkin juomapohjaisista harrastuksista (vaikka viskiin tai viiniin verraten) ehdottomasti eniten jokamiehen harrastettavissa, jopa Suomessa.

Esimerkki: Pullollisen yhtä maailman parhaimpiin lukeutuvaa olutta, Rochefort 10:ä, saa Alkon pääsiäisvalikoimista tällä hetkellä vaivaisella kuudella ja puolella eurolla ja siinäkin on yleisen mielipiteen mukaan kyseessä sikamainen riisto. Ostapa maailman parasta viiniä kympillä. Tai skotlannin parasta viskiä alle viidellä kympillä. Niinpä. Siksi oluen kalleudesta puhuminen on huvittavaa.

Tiedän, että vaikka moni juo olutta nousuhumalaa kummempaa nautintoa hakematta (yhtään parjaamatta nousuhumalaa, se on hieno olotila), toiset "tavallisen" oluen juojat olisivat kiinnostuneita kokeilemaan muutakin. Mutta kiinnostuneellekin bulkkioluen juojalle kynnys juoda "erikoisoluita" on usein korkea, kun ei tiedä varmaksi mitä on ostamassa ja muutaman euron hinta tuntuu älyttömän korkealta, koska se on helposti 3-5 kertaa tavanomaista kalliimpi. Joten kokeilu jää tekemättä. Siksi oluen kalleudesta puhuminen on harmittavaa.

Siksi päätin koostaa jokusen paketin, joilla voi kokeilla, jos olutharrastus ehkä vähän kiehtoo, eikä tiedä mistä lähteä tai muuten haluaa kokeilla syttyisikö olutharrastukseen kipinä. Tai muuten vain.

Otin lähtökohdaksi keissillisen. Monen viikonlopuksi ostama 24 oluen keissi maksaa 20-25 euroa. Siitä saa tukevan humalan tai pari. Se on tietysti ihan kiva sekin, tosin paljon muuta siitä ei sitten saakaan, paitsi 3,60€ tölkit palauttaessa. Samalla 20-25 eurolla saa kuitenkin myös ihan hyvän valikoiman "erikoisoluita", joihin tutustua. Homma oli yllättävän hankalaa, kun yritin toisaalta pitää hinnat kurissa, toisaalta saada näyttää oluiden kirjoa mahdollisimman paljon ja toisaalta pitää oluet lähestyttävinä.

Alla siis muutamia teemallisia mahottoman lystikkäästi nimettyjä noin bulkkikeissin hintaisia paketteja, case studyja jos sallitte helvetin huonon vitsin. Maitokauppaoluista tein yhden keissin ja loput kokonaisuudet ovat Alkosta, nämä kun ovat nykytilanteen puitteissa ne helpoimmat paikat ihmisen olutta ostella. Kuitenkin keräsin lisäksi option hieman isompaan tilaukseen nettikaupasta (25e on turhan pieni tilaus postikulujen vuoksi), jos haluaa kiertää monopolin ja duopolin. Ja kukapa ei haluaisi.

Harrastajille ja muille besserwissereille sanon disclaimerina sen verran, että monesta tyylistä on usein valittuna tyypillinen esimerkki, eikä esim. kaikkein paras saatavilla oleva. Lähinnä hintaraja pakotti tällaiseen. En kuitenkaan mitään ihan susipaskaa listoihin kerännyt.

Helppo aloitus?
Ei ollut valmiina kuvaa
aloitus-setin oluista, mutta
tässä Weihenstephanerin
panimokarhu.
"Helppo aloitus?" paketissa on valikoima erilaisia tyylejä, joita epäilen tavalliseen keissilageriin tottuneen tai olueen kokonaan tottumattoman avarakatseisen tyypin pystyvän maistelemaan ilman suurempia ongelmia ja samalla näkemään vähän tyylisuuntien eroja. Kysymysmerkki viittaa siihen, että luultavasti vähintään yksi noista tökkää tottumattomassa suussa.

Helppo aloitus?
Fuller's ESB€ 3.99
La Trappe Dubbel€ 3.98
Brooklyn Lager € 3.12
Brewdog Punk IPA € 3.52
Weihenstephaner Hefeweissbier€ 3.60
Guinness Draught€ 3.54
YHTEENSÄ€ 21.75
  • Ensiksi klassikko, oma koukutusolueni, täyteläinen ja karamellinen britti Fuller's ESB
  • La Trappe Dubbel esimerkkinä belgialaisista.
  • Brooklyn Lager on periaatteessa samaa tyyliä kuin bulkkioluetkin, mutta paremmin ja tymäkämmin tehtynä. 
  • Brewdogin Punk IPA on hyvä moderni perus-IPA, joka joko tökkää katkeruudellaan tai sitten koukuttaa juuri samasta syystä. 
  • Maailman vanhimman panimon Weihenstephanerin hefeweiss-vehnäolut on oppikirjamainen saksalainen vehnäolut ja on hyvä paikka aloittaa niiden parissa. 
  • Lopuksi kaikille tuttu Guinness, irlannin pehmeää mustaa kultaa, jossa on aloittelijalle juuri sopivasti paahteisuutta ja stoutin luonnetta ilman liian ryntäisiin kiinni käyviä elementtejä.
Suositeltava järjestys: Brooklyn Lager - Punk IPA - Weihenstephaner - Fuller's ESB - Guinness - La Trappe

Tyylikokoelmia
Muutama kokoelma oluita oluiden karkean tyylin mukaan. Näissä voi olla jo hieman haastavampia yksilöitä mukana.

Vehnäoluet
Vehnäoluet ovat yleensä kevyesti humaloituja, hedelmäisiä ja helppoja juotavia. Kesäksi parhaimmillaan. Helppoja ja maukkaita aloittelijan oluita.

Vehnäínen
Ayinger Bräuweisse€ 3.68
Franziskaner Hefeweissbier€ 3.91
Franziskaner Weissbier Dunkel€ 3.83
Franziskaner Weissbier Kristallklar€ 3.81
Hoegaarden Witbier€ 3.49
Schneider Weisse Unser Aventinus€ 4.28
YHTEENSÄ€ 23.00

Alkon valikoimista sai itseasiassa melko edustavan vehnäolutsetin koottua.
  • Maailman parhaan saksalaisen panimon Ayingerin loistava Bräuweisse edustakoon saksalaista hefe-weisseä parhaimmillaan. 
Franziskanerilta saadaan saksalaisten vehnäoluttyyppien kolmen kärki
  • Vaalea hefeweisse
  • Tumman dunkelweizen 
  • Suodatettu kristallweizen
Lisäksi
  • Hoegaarden yksin edustamassa belgityylisiä witbier-vehnäoluita 
  • Klassikko-vehnäbock Schneiderin Aventinus näyttämässä miten vehnä taipuu vahvemmaksikin olueksi.
Suositeltava järjestys: Hoegaarden - Franziskanerit vertaillen - Ayinger - Aventinus

Voimakkaasti humaloidut oluet
Humalainen-settiin on koottu nykyään kovin trendikkäitä voimakkaasti humaloituja oluita, eli lähinnä APA- ja IPA-tyylejä. Humala katkeroineen on vähän niin kuin chili tulisuutensa kanssa. Jotkut eivät voi sietää humalan tuomaa katkeruutta, mutta toiset innostuvat nimenomaan siitä. Siksi on hankala sanoa, onko tämä aloittelijan pakkaukseksi hyvä vai helvetin huono. Jos olet huomannut katkerimmista oluista pitäväsi, sitten ehkä tästä.

Humalainen
Brewdog Punk IPA€ 3.52
Sierra Nevada Pale Ale€ 3.78
Beer Hunter's Mufloni CCCCC€ 4.62
Fuller's India Pale Ale€ 3.97
Green Flash West Coast IPA € 5.96
YHTEENSÄ€ 21.85
  • Brewdogin Punk IPA on toimiva esimerkki modernista pienpanimo-IPAsta. 
  • Sierra Nevadan Pale Ale on ehkä maailman ensimmäinen, ja edelleen huippu, American Pale Ale, kehitetty USAn panimorenessanssin alkuaikoina marraskuussa 1980 (niin kuin muuten allekirjoittanutkin, tosin minut varmaankin pantiin käymään jokunen kuukausi aiemmin). 
  • Humaloinnin vielä asteen isommalle kääntävää tupla-IPA tyyliä edustaa häpeämättä kotimainen CCCCC IPA. Se on myös hyvin todennäköisesti tuorein IPA mitä tulet Alkosta löytämään. Ronskisti humaloitu olut kun on tuoretuote. Saatavuudessa on kovan kysynnän vuoksi vähän aukkoja.
  • Alkuperäistä vähän hillitympää brittiläistä IPA-tyyliä on hankala panna paremmaksi kuin Fuller'sin India Pale Alessa. 
  • Green Flashin West Coast IPA vielä erinomaisena esimerkkinä amerikan IPAn ihanuudesta.
Suositeltu järjestys: Fuller's - Sierra Nevada - Punk IPA - Green Flash - CCCCC

Tummat oluet
Monelle vaalean lagerin parissa kasvaneelle erityistä ihmetystä herättää tummat oluet ja yksi ärsyttävimmistä kysymyksistä olutharrastajalle  (ainakin minusta) on tentata onko joku "tumma olut", kun tummia on niin käsittämättömän laaja skaala. Tästä paketista voi ihmetellä miten monenlaista "tumma olut" voikin olla.

Pimeyden Ydin
Ayinger Celebrator€ 3.18
Chimay Bleue€ 4.37
Franziskaner Weissbier Dunkel€ 3.83
Koff Portteri IVB€ 2.37
Guinness Draught€ 3.54
Aecht Schlenkerla Rauchbier Märzen € 3.51
YHTEENSÄ€ 20.80
  • Ayinger Celebrator, maailman paras doppelbock eli saksalainen vahva tumma lager. Puhtaassa lagerpohjassa paahde ja mallas pääsevät esiin mitä hienoimmin. 
  • Franziskanerilta dunkel, tumma versio saksalaisesta vehnäoluesta. 
  • Täysin eri maailmasta, eli Belgiasta, on sininen Chimay, mausteinen ja hedelmäinen luostariolut. 
  • Kotimainen ikiklassikko Koffin Porter näyttää vahvojen itämeren porterien muhkean olemuksen. 
  • Dublinista tulee klassisempi irlantilainen stout Guinness, kuiva, pehmeä, kevyt ja hanasta laskettuna ehkä maailman kaunein olut.
  • Loppuyllärinä (jälleen maailman parhaan) savuolutpanimon savukinkkuinen Schlenkerla Märzen.
Hinnan puolesta mukaan mahtuisi vielä ehkä joku tsekkiläinen tai saksalainen dunkel. Se kannattanee hommata vaikka lähikaupasta, vaikkapa tumma Budvar sopinee esimerkiksi ihan hyvin tai maitokauppalistan Weltenburger Barock Dunkel.

Suositeltu järjestys: Guinness - Celebrator - Franziskaner - Koff - Chimay - Schlenkerla (tämä oli hankala järjestys miettiä)

Maaotteluja
Oluissa on historiallisista syistä paljon maarajojen mukaan meneviä eroja. Maittain maistellen pääsee hyvin sisälle yhden maan tyylien yhteyksiin. Otin esimerkiksi Englannin ja Belgian, jotka molemmat tunnetaan ale-oluistaan, mutta englantilainen ale on hyvinkin eri asia kuin belgialainen.

Englanti
Brittialet ovat omaa sydäntäni erityisen lähellä, ja niiden kautta olueen olen eniten hurahtanut. Bitterejä löytyy aloittelijan tarpeeseen myös maitokaupasta suht hyvin. Siellä kannattaa katsella Fuller'sin tuotteiden lisäksi ainakin Shepherd Neame -panimon oluita ja se joka kaupasta löytyvä Iron Maiden-olutkin on perin toimiva brittiale.

Alkopohjaiseen listaan oli itse asiassa yllättävän vaikea haalia kasaan tarpeeksi hyviä brittejä, ilman että täytän koko listan Fuller'silla. Ehkä olen liian nirso.

United Kingdom of Great Britain and Northern Fuller's
Fuller's ESB€ 3.99
Young's Bitter€ 3.90
Old Tom€ 3.79
Fuller's IPA€ 3.97
Fuller's London Porter€ 3.99
YHTEENSÄ€ 19.64
  • Itseoikeutetulla kruunupaikalla Fuller'sin ESB
  • Young'sin bitter ei ole harrastajalle hirveän jännä, mutta perusbitter-tyylin edustajana erinomainen esimerkki jos bitterit eivät ole tuttuja.
  • Old Tom hieman oudompana lintuna, vahvana old ale-tyylin brittinä. 
  • Fuller'silta IPA näyttämässä humaloidumpaa brittimallia ja 
  • London Porter esittelemässä perinteisen Lontoon tumman paahteisen alen.
Suositeltu järjestys: Youngs - ESB - IPA - Porter - Old Tom

Belgia
Belgialaiset oluet ovat usein vahvoja niin alkoholilta kuin maultaankin, eivätkä välttämättä niin helppoja. Kuitenkin jostain syystä belgialaisten myötä on niin moni jalkansa olutharrastuksen loputtomaan suohon upottanut, että se vaatii oman listansa. Ja onhan kyseessä ehkä maailman monipuolisin perinteinen olutmaa (amerikan sulatusuunia laskematta). Ikävä kyllä ikisuosikkini Orval on taas hävinnyt Alkon valikoimista, joten sitä ei listassa.


Oi valloni, täytä mun kalloni
Chimay Bleue€ 4.37
Duvel€ 3.98
Hoegaarden Witbier€ 3.49
Lindemans Kriek€ 2.97
Saison Dupont Biologique€ 3.08
Westmalle Tripel€ 4.30
YHTEENSÄ€ 22.19
  • Trappisti-luostarien miltei kaikki tuotteet ovat klassikkoja, niin myös Chimayn sininen, hieno vahva tumma belgi. 
  • Westmalle-luostarin Tripel, myös trappisti, samannimisen belgioluttyylin isä.
  • Duvel on hyvä esimerkki belgialaisesta golden alesta. Vaalea, hedelmäinen, yllättävän tuhti.
  • Hoegaardenilta witbier-vehnäoluen oppikirjaversio. 
  • Saison on "maalaisolut"-tyyli ja Dupont keksi tyylin nykymallin, joten sieltä raikkaan hapan luomusaison. 
  • Ja pakkaa sotkemassa kirsikkalambic, Lindemans Kriek, jolla saa sen limusiiderinistinkin pään kääntymään ainakin hetkeksi.
Suositeltu järjestys: Hoegaarden - Dupont - Duvel - Westmalle - Chimay - Lindemans

Suomi
Isiemme maata ei toki pidä unohtaa, etenkään kovassa nosteessa olevan koko ajan tasokkaamman pienpanimoskenen takia. Koska olemme kuitenkin Suomessa, kotimainen olut naapurin panimosta on tietenkin paljon kalliimpaa kuin toiselta puolelta maailmaa kannettu, eikä niitä tietenkään voida pitää kovin kattavasti valtion monopolin tarjonnassa, koska muuten kai tapahtuu jotain pahaa. Niinpä Alkon listan pitäminen keissin hinnassa ja silti kattavan edustavana, laadukkaana ja helposti lähestyttävänä oli melko haastavaa. Mahdotonta käytännössä. Onnistuin pitämään laadukkaana. Myös pitäytymiseni vakiovalikoimassa hankaloitti tehtävää, koska suomen pienpanimoilta Alkoon pääsee usein vain pieniä erikoiseriä.

Koti, olut ja isänmaa
Koff Portteri IVB€ 2.37
Laitilan Kievari Imperiaali€ 5.65
Beer Hunter's Mufloni CCCCC € 4.62
Malmgård Dinkel€ 4.91
Rekolan Panimo Munkintie € 6.76
YHTEENSÄ€ 24.31
  • Ensimmäisenä kuitenkin isomman panimon klassikkotuotos ja edelleen ehkä hinta-laatusuhteeltaan Alkon parhaimpia oluita. Eli Koffin Portteri. 
  • Laitilan Imperiaali on tavallaan tyyliltään aika lähellä edellistä, mutta vaatii paikkansa listassa jo monien vuoden olut-nimityksiensä vuoksi. 
  • Porilaisen Beer Hunter'sin CCCCC IPA on suomen paras IPA, tai oikeastaan tupla-IPA.
  • Malmgårdilta spelttiolut Dinkel
  • Vasta Fiskarsin ruukkiin muuttaneelta Rekolan Panimolta belgityylinen, mielestäni panimon paras olut, Munkintie.
Suositeltu järjestys: Dinkel - Munkintie - CCCCC - Koff - Imperiaali
Maitokauppa

Yritin aluksi koota maitokaupan valikoimista samankaltaisia listoja kuin Alkosta, mutta ei siitä oikein tullut mitään. Olisi joutunut ottamaan jokaiseen listaan sellaista kuraa, mitä en halua välttämättä suositella. Lisäksi kaupassa oluet ovat miedompia ja halvempia, joten niitä menee pakkaukseen enemmän. Siksi päätin koostaa vain yhden kunnon listan, joka esittelisi tavallisen maitokaupan valikoiman kirjoa suht laadukkain oluin.


Osuuskaupan Väkijuomat
London Pride€ 3.19
Mufloni IPA€ 2.89
Keisari 66 APA€ 2.49
Stadin Panimo American Lager€ 3.59
Weltenburger Kloster Barock Dunkel€ 3.80
Mallaskosken Kuohu Valioluokka Stout€ 2.19
Keisari Elowehnä€ 2.19
Founders All Day IPA€ 3.59
YHTEENSÄ€ 23.93


  • Ensin Fuller'sin London Pride, koska Fuller's. Jos tämä ei vielä ole tullut tässä vaiheessa selväksi. Tasokas brittiale.
  • Porilainen Mufloni IPA on mielestäni ehkä paras kotimainen maitokauppaolut. Saatavuus voi olla heikkoa, ainakin omassa lähikaupassani se on jatkuvasti loppu. 
  • Keisari 66 American Pale Ale on viime vuoden ilmiö. Raikas, sitrushedelmäinen, kevyt APA. Hintaluokassaan voittamaton.
  • Stadin Panimon American Lager voi vaikuttaa tyyriiltä vaaleaksi maitokauppalageriksi, mutta kyseessä on mielestäni Suomen paras maitokauppalager, joten koriin vain.
  • Weltenburgerin dunkel on mielestäni ehkä parasta tummaa lageria, mitä maitokaupoista on saatavilla. Maltainen, vahvuisekseen muhkea juoma.
  • Mallaskosken Stout on tasokas esimerkki stoutista ja pieni tölkki pienine hintoineen sopii mukavasti tähän koriin. Murphy's tai Guinness voivat toimia tässä myös.
  • Nokian Keisari Elowehnä vehnäolueksi.
  • Helmenä pohjalle Michiganista Foundersin loistava kevyt, rapea ja hedelmäinen All Day IPA.

Monopolien, duopolien, metropolien ja hyperbolien tuolta puolen
Nettikaupasta kirjoitti ansiokkaasti Reittausblogi tuossa tovi sitten, joten ei sen enempää itse tilausprosessista. Ko. kirjoituksesta löytyy myös iso liuta linkkejä kauppoihin. Käytin esimerkkilistan kokoamiseen Saveur Biere -kauppaa, jolla on hyvä valikoima (paitsi lagereissa) ja toimivat sivut. Tämä ei myöskään ole halvimmasta päästä oleva kauppa missään nimessä, joten jos haluaa venyttää penniä lisää, halvempiakin löytyy.

Koska nettikaupasta ei kannata yleensä tilata pientä pakettia postikulujen vuoksi, oletan nyt, että potentiaalinen olutharrastaja on joko a) tilannut kolmen kaverin kanssa neljä identtistä pientä settiä, jolloin postikulut jakautuvat tai b) osoittanut mielenlujuutta ja säästänyt keissirahansa neljän viikon ajan n. sataan euroon asti.

Nettikauppa kimpassa
Franziskaner Hefeweissbier€ 2.50
Schneider Unser Aventinus€ 2.80
Orval€ 2.60
Saint Bernardus Abt 12€ 2.80
Saison Dupont Biologique€ 2.00
Fuller's ESB€ 3.10
Hop Ottin IPA€ 3.10
Posti€ 5.70
YHTEENSÄ€ 24.60

Kimppapakettiin

  • Franziskanerin hefe, perus-saksalainen vehnäolut ja sen kaveriksi 
  • Schneiderin vehnäbock Aventinus
  • Trappistimunkkien keittelemä vaalea ja raikas Orval on yksi parhaista asioista mitä ihminen voi sisäänsä asentaa ja 
  • pseudo-trappisti St.Bernarduksen Abt 12 on hyvin lähellä sen naapurissa pantua ns. "maailman parasta olutta" Westvleteren 12:ta, joten se tietty kannattaa kokeilla, vaikkei niin aloittelijaystävällinen ehkä olekaan.
  • Alkostakin tutulla Dupontin luomutuotteella voi tutustua saisonin makuun, tosin aika paljon halvemmalla. 
  • ESBistä en sano enää mitään ja 
  • Hop Ottinin IPA on hyvä esimerkki amerikkalaisesta humaloinnista.


Nettikauppa yksin
Ayinger Celebrator€ 3.40
Franziskaner Hefeweissbier€ 2.50
Franziskaner Weissbier Dunkel€ 2.70
Franziskaner Weissbier Kristallklar€ 2.70
Schneider Unser Aventinus€ 2.80
St. Bernardus Wit€ 2.00
Abbaye des Rocs Brune€ 2.90
Saint Feuillien Blonde€ 2.40
Saint Feuillien Triple€ 2.60
Saint Bernardus Abt 12€ 2.80
Orval€ 2.60
Saison Dupont Biologique€ 2.00
Boon Oude Geuze€ 3.20
Lindemans Kriek€ 1.90
Rodenbach Grand Cru€ 2.90
Coopers Original Pale Ale€ 2.90
Fuller's ESB€ 3.10
Fuller's London Porter€ 3.40
Belhaven Twisted Thistle€ 3.00
O'Hara's Irish Red€ 3.70
Harviestoun Old Engine Oil€ 3.40
Guinness Foreign Extra Stout€ 2.70
Emelisse Imperial Russian Stout€ 3.50
Hop Ottin IPA€ 3.10
Brewdog Jack Hammer€ 3.80
Brooklyn Monster Ale€ 4.30
Posti€ 22.80
YHTEENSÄ€ 99.10


Yksin tilatessa onkin sitten vähän isompi lista, joka ei välttämättä kaikin puolin ole se helpoin lähestyttävä. Otin tässä lähtökohdaksi saada mahdollisimman kattavasti erilaisia tyylejä esille ja satasen setillä päästään jo vähän oudompiin tyyleihinkin käsiksi. Ironista kyllä, lagerit jäävät nyt vähemmälle, koska kaupan valikoima on aika belgipainotteinen. Aloitamme saksasta.

  • Ayingerin Celebrator, loistava doppelbock
  • Franziskanerilta sarja kaikkia saksalaisen vehnäoluen perusmuotoja, kuten vehnäolutlistassakin.
  • Schneiderin Aventinus myös tähän listaan, hintaero kotimaahan on melko messevä.

Siirrytään Saksasta Belgiaan

  • Belgian vehnäksi eli Witbieriksi St.Bernardus Wit.
  • Brunea eli ruskeaa belgiä edustaa loistava Abbaye des Rocs Brune.
  • Blonde eli vaalea belgi tulee St. Feuillienista
  • Samasta puljusta myös Tripel, St.Feuillien Triple.
  • St. Bernardus Abt 12 ja
  • Orval ja 
  • Saison Dupont Biologique kuuluvat ehdottomasti tännekin, selitykset kimppalistassa.
  • Lambicin hämmentävä maailma on aloittelijalle aika suuri kynnys, mutta Boonin Oude Geuze on ehkä sieltä pehmeämmästä päästä lähestyttävissä.
  • Boonin gueuzen kanssa ihmeteltyään voi sitten ymmärtää Lindemans Kriekillä miksi lambiceja tupataan maustamaan marjoilla.
  • Belgian kiertueen voi lopettaa Rodenbach Grand Crulla. Hapanolutklassikko on melko hc-kamaa, eikä missään mielessä ole kovin aloittelijaystävällinen, mutta toisaalta voi antaa melkoisen "voiko olut maistua tämmöiseltäkin" kokemuksen.

Belgiasta enempi anglosaksiseen maailmaan sitten.

  • Coopersin Pale Ale on australian suurimman australialaisomisteisen panimon perinteinen ale. Hyvä perus pale ale.
  • Näistä Fuller'seista ei kai tarvitse enää sanoa mitään?
  • Belhavenin Twisted Thistle on tavanomainen Britti-IPA. Voi sen tilalle Fuller'sin IPAnkin ottaa, mutta ajattelin että vähän vaihtelua.
  • O'Hara's Irish Red on pienehkön irkkupanimon erittäin toimiva tulkinta irlantilaisesta red alesta, joka on melko lähellä brittibitteriä, mutta vähän tuhdimpi. 
  • Tummemmista brittityyleistä Harviestounin mainio old ale Old Engine Oil, joka ikävä kyllä hävisi Alkon valikoimista joku tovi sitten ja
  • Guinnessilta draughtin sijaan stout-esimerkiksi vahvempi, tuhdimpi ja maukkaampi Foreign Extra Stout -versio.
  • Imperial Stoutiksi hollantilaisen Emelissen perusvarma suoritus.
  • Amerikan tyylin IPAna Hop Ottin, joka on hyvä esimerkki IPAsta länsirannikolta.
  • Tupla-IPAssa ajetaan aina täysillä, joten helppoa aloittelijaystävällistä esimerkkiä siitä on hieman hankala löytää. Brewdogin Jack Hammer oli Hardcore IPAa vähän halvempi, joten otin sen listaan. Jack Hammer on äärimmäisen tykisti humaloitu ja katkeroitu ja kovasti kehuttu. Itselläni se tosin vetää makuaistin jotenkin aivan sekaisin. Joten jos pelottaa, niin käytä parikymmentä senttiä lisää Hardcore IPAan. 
  • Lopuksi vielä esimerkki vahvasta "ohraviinistä" eli barley wine-tyylin oluesta. Brooklyn Monster Alea en ole itse maistanut, mutta esim. Reittausblogi kehui juoman vastikään aivan tappiin.

Sananen valikoimista
Alkoista käytin vain vakiovalikoimaa, enkä esim. kausivalikoimia tai muita erikoiseriä. Eli jokaisesta Alkosta pitäisi löytyä vähintään tilaamalla.

Lähikaupan valikoimana käytin oman lähi-S-marketini valikoimia, sillä S-ryhmän valikoimat ovat paljon yhtenäisemmät kautta maan, joitamin paikallisin eroin (mm. Stadin Panimo omassani). K-kaupoissa valikoimat ovat yleensä monimuotoisemmat ja paremmat, mutta vaihtelevammat myös.

Listat ovat tietenkin täysin subjektiivisesti valittu, mutta mielestäni suhteellisen edustavia ja opettavaisia kokonaisuuksia. Asettamani hintaraja oli hyvä karsiva tekijä, mutta välillä pakotti tiputtamaan pois oluita, joita olisin mielelläni halunnut mukaan.

Linkkejä
Myös JaskanKaljat-blogissa on Jaskan suosittelulistat maitokauppa- ja alkovahvuisista.
OlutOppaassa on tämmöinen näppärä taulukko, josta voi nykyisen lempijuoman perusteella etsiä sopivia oluttyylejä.
(muita vastaavia voi vinkata)

Nautintaohjeita
  • Juothan oluen tuopista, viileänä, mutta ei jääkylmänä. Vahvat oluet (8-16%), etenkin tummemmat, voivat avautua parhaiten jopa huoneenlämpöisenä.
  • Jos pullossa on hiivaa, se kaadetaan lasiin oikeastaan vain Hefeweiss-vehnäoluissa, niissäkin maun mukaan. Muissa en itse suosittele, mutta voi sitä kokeilla, jos tykkää.
(Kaikki "maailman paras" tittelit ovat tietenkin minun ilman mitään auktoriteettia jakamiani, mutta yleensä kyllä moni muu on maailmalla samaa mieltä.)

Edit: La Trappe Dubbel jäi mainitsematta ensimmäisestä listasta ja Suomi-listan kuvauksessa olin unohtanut lauseen sekaan, joka antoi ymmärtää, että Stadin Panimo ei olisi laadukas. Päinvastoin!

Kommentit

  1. Mielenkiitoinen kirjoitus. Otsikko tosin hämäävä, lavassahan on yleensä monta kymmentä keissiä.

    VastaaPoista
  2. No kieltämättä on hämäävä. En tullut edes ajatelleeksi sitä sen oikean lavan kokoisena. Oman ystäväpiirin slangissa "lava"-sanaa on nimittäin käytetty myös tuommoisesta yhdestä keissistä.

    VastaaPoista
  3. Joo, hattua nostan, kiitän ja kumarran. Hieno kirjoitus ja voisihan tuolta poimia itselleenkin ihan kivoja teema settejä, vaikka oluita on tullut enempi ja vähempi jo maistelua.

    VastaaPoista
  4. Hyvä ja varmasti havainnollistava kirjoitus!

    Case-lavaan sen verran, että itsekin ymmärrän termin juuri tuollaisena pahvipakettina oluesta puhuttaessa - raksahommissa ja logistiikassa sitten nämä puiset kuljetusalustat... :)

    VastaaPoista
  5. Mahtava juttu!! Kiitokset kirjoittajalle, tässä riittää mietittävää vähäksi aikaa. Kotimaan myymälöiden tuotteista 7 uutta mahdollista kohdetta ja asiaa tuli enemmän kuin etiketeistä/googlesta olen saanut irti.

    VastaaPoista
  6. Rekolan Panimon Amerikan serkku on myös mielestäni kelpo ale jota periaatteessa saa maitokaupasta, en kyllä osaa sanoa minkälainen jakelu sillä on.

    VastaaPoista
  7. Amerikan serkkuhan on ihan jees, joo. Rekolaa on vain aika heikosti ollut S-marketeissa, ainakin tuossa mitä käytin lähteenä. S-ryhmä on sen verran keskusjohtoinen, ettei sen valikoima uudistu tai vaihtele hirveän paljon. Isojenkin panimoiden uutuuksia niissä saa odotella. K-kaupoissa sitä on näkynyt paremmin ja *käsittääkseni* Rekolankin jakelu on aika Etelä-Suomi-keskeistä. (ihan puhtaasti mutulla nyt, korjatkaa ihmeessä pohjoisesta tai Rekolasta jos puhun läpiä päähäni)

    VastaaPoista
  8. Sitten kun on löytänyt sen ihkun tolta listalta niin voi samankaltaisia alkaa metsästämään vaikka tällä http://www.kaleva.fi/uutiset/oulu/oululaisfirma-tahtaa-maailmalle-alypuhelimen-olutsovelluksella/660882/

    VastaaPoista
  9. Mitenkäs toi etelänaapuri, siellä on hienoja oluita tarjolla jo ihan Sakun tehtaan toimesta, plus muut pienpanimot, kuten Karksi. Sitten esim Pärnussa oli yks kauppa jossa sai pulloon jotain paikallisen pienpanimon tuotteita.

    VastaaPoista
  10. Viron pienpanimot on mulle aika tuntemattomia ikävä kyllä. Sinällään hölmöä, kun se on tuossa vieressä kuitenkin. Tallinnan Drink Baarissa maistelin jotain ravintolalle itselleen tehtyä settiä, mutta se ei ollut kovin kummoista. Sakultakaan ei ole mitään kovin erikoista vastaan tullut, en tosin ole senkään tuotteisiin toviin tutustunut.

    Lisäksi tämän jutun puitteissa kustannusten selvittäminen Eestin reissuun (eri puolilta Suomea eri hinnat jne.) niin, että se olisi vertailukelpoinen muihin paketteihin ja sitten vielä joku edustava paikallisen hintatason/valikoiman kaivaminen oli vähän viitsimisrajani ulkopuolella.

    VastaaPoista
  11. Kuka haluaa juoda tuota oksennukselta maistuvaa kuraa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaa olutta? No onhan se maailman suosituin ja vanhin alkoholijuoma niin ilmeisesti aika moni. Mutta kiitos arvokkaasta panoksestasi keskusteluun, teet ihmiskunnasta paremman paikan.

      Poista
  12. La Trappe ei nyt ehkä paras belgiesimerkki ole, kun on hollantilainen panimo.

    VastaaPoista
  13. Pilsnerit sivuutetaan täysin? Ainakin aloituspakkauksessa pitäisi olla yksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm. Hyvä pointti muuten. Mitähän lie miettinyt, kun semmoinen ilmiselvyys on jäänyt pois... Varmaan ajattelin, että ne ovat liian lähellä sitä peruslageria. Ettei niin tutulla pidä aloittaa kuitenkaan. :)

      Pitänee tehdä tälle joku 2015 päivitys kunhan ehdin joskus. Joskus 2017.

      Poista

Lähetä kommentti

Jos odotat jonkinlaista vastausta, älä ole vässykkä vaan käytä nimeäsi.