Kuikan olutvisa

Oluthuone Kuikka tuossa Brahen kentän kulmalla pitää syksyn ratoksi kolme kierrosta olutvisailuja. Koska tykkään triviaalista nippelitiedosta ja toisinaan olen kokenut miellyttäviä tuntemuksia laittaessani olutta suuhun, kävin osallistumassa ensimmäiseen kierrokseen. Seuraavat sessiot ovat 31.10. ja 28.11.

En ole Kuikan kanssa mitenkään yhteistyössä, mutta ajattelin ihan omin päin mainostaa toimintaa, sillä osallistujia tuonne kaipaisi hieman lisää. Kevväämmällä (vai talvella?) ollut testivisailu oli nimittäin suositumpi ja kovempitasoinen (=paritiimimme ei voittanut mitään). Nyt paikalla oli vain kourallinen joukkueita ja nappasin keväistä huonommalla soolosuorituksella niukan voiton, pisteillä 12/22*, mikä on niin pirun kehno pistemäärä, ettei moista keskinkertaisuutta tulisi palkita.

Ideahan on siis ihan perinteinen pubivisa, mutta aihealueena olut. 20 kysymystä vaihtelee lähes mahdottomasta ("Montako panimoa USAssa on?") melko helppoihin ("Mikä on maailman ensimmäinen vaalea lager?"). Puolivälissä on oluen tunnistustehtävä, jossa n.desin maistiaisesta pitää tunnistaa tyyli (1p) ja tarkka olut (+2 bonusp). Tunnistaminen on muuten harvinaisen nöyryyttävä** kun vastaukset lyödään pöytään, meikäblogari kun arvasi lasissa olleen Asam Bockin niin päin helvettiä tyyliä myöten, että vieläkin hävettää. Talvella sentään saimme parityönä edes tyylin oikein. Palkkioksi sijat 1-3 saavat drinkkilippuja (voittajalle kolme).

Suositan siis trivianarkkareimmille oluen ystäville. Jos olisin Kuikka tai muu vesilintu, järjestäisin kierroksen 1b Suomen OlutExpoa edeltävänä torstaina.

*Katkerana voittajana huomautan, että olisin saanut ainakin 14-15p jos olisin valinnut sen toisen vaihtoehdon niihin kysymyksiin missä arvoin kahden välillä. Kun kysytään kovinta Guinnessin kuluttajamaata (kokonaiskulutus), sydän sanoo Nigeria, mutta järki sanoo USA ja järki on väärässä.

**Ja opettavainen. Täydellisen sokkomaistamisen hienoin (ja oikeastaan ainoa hyvä) puoli on huomata miten paljon ennakkoasenne ja tiedot vaikuttavat aistikokemukseen. Sisäinen empiirinen psykologi/neurologi on mielissään.

Kommentit