Brewdog Abstrakt AB:08

Brewdog Abstrakt AB:08 
Panimo: Brewdog

Oluttyyli: "Blonde Imperial Stout" / American Strong Ale
Alkoholia: 11,8%

Arvio: 5/5
Lyhyesti: Kokeellinen ale, joka pyrkii olemaan imperial stout ja onnistuukin perversissä yrityksessään yllättävän hyvin.
Suosittelen: Esim. sinulle.







Brewdog on ehkä lempipanimoni. Sen lisäksi, että panimo tekee pääosin melko loistavia olusia (harhalyöntejäkin joukossa toki on), omaa hienon haistavittu-asenteen ja rahoittaa toimintansa kasvua myymällä osakkeita faneilleen, panimolta ei puutu uskallusta tai taitoa.

Brewdog tekee erikoisempia kokeiluitaan Abstrakt-brändillä rajoitetuissa erissä ja väittää, ettei koskaan tee yhtä abstrakt-kokeilua toistamiseen. En aivan täysin ymmärrä logiikkaa tässä, sillä jos tekee jonkun loistavan uuden olutkeksinnön, miksi sitä ei laittaisi laajempaan tarjontaan? Mutta se sikseen. Abstrakteja on ollut melko hankala saada Suomessa, sillä maamme alkoholipolitiikan on suunnitellut körttiläinen ja tullipolitiikan natsi. Legenda kertoo, että ulkomailta tilattuja alkoholijuomia on voinut saada tuurilla tullista läpikin, mutta en ole vielä hirvinnyt koettaa.

Westvleteren 12:ta lukuunottamatta en ole ehkä koskaan odottanut oluen maistamista niin haikeasti kuin Abstrakt 08:n. Kyseessähän on siis vahva ale, joka on kahvilla, vaniljalla, lakritsilla, kaakaolla sun muilla mausteilla yritetty saada muistuttamaan imperial porteria/stoutia. Kun Abstrakt 08 julkistettiin kuolasin jo hieman pelkästä ideasta. Vaalea Imperial Stout. Mitä vittua? Ei tuommoista ole. Pakko saada. Abstrakt 06:tta (Erinomainen, mutta vähän tylsä musta IPA) yllättäen ilmaantui olutravintoloihin ja jopa Arkadian Alkoon, joka herätti toivoa 08:n Suomeen saapumisesta myös. Vielä pari kuukautta sitten vänkäsin Kaislan tiskillä, että sitten kyllä tänne sitä hankitte myös tai en ala ollenkaan. Kuinka ollakaan torstaiguinnessille Kaislaan astuessani tiskillä tervehtikin iloinen (noh... iloinen, pelkistetty, sama asia) sinivalkoinen etiketti. Kalliiksi se kävi, mutta mielummin sitä ajatteleva ihminen rahansa olueen laittaa kuin korkoa kasvamaan tai hyväntekeväisyyteen.

Abstrakt 08 on tumman punakultainen. Ei varsinaisesti mikään vaalea lager siis, mutta vielä kauempana siitä läpipääsemättömän mustasta mitä Imperial Porterit tavallisesti ovat. Tuoksu ei herätä kovin lupaavia mielikuvia. En löydä siitä nimittäin kuin täysin ylilyövän palaneen tuoksun ja vähän alkoholia. Onneksi maku lunastaa odotukset aivan eri malliin. Suutuntuma on kieltämättä imperial stoutmainen, hyvin maltainen dubbel tulee jotenkin mieleen myös, joka tapauksessa pehmeä, raskas ja jyhkeä. Mausta löytyy portermaisesti suklaata ja kahvia, mutta eritoten iso suuntäyttävä alemäinen lievästi hedelmäinen maltaisuus, sekä aluksi hieman liiankin kovasti vastaantaisteleva kahvinpaahde ja katkeruus. Kun humala ja paahtuneisuus jäävät suun pohjalle kyttäämään ja niihin tottuu, alkaa muitakin makuja erottamaan aivan eri malliin. Hyväähän tämä on, jumalauta. Ei tämä nyt aivan stout tai porter ole, mutta valtavan hieno ja monipuolinen ale, jota hyvinkin silmät kiinni pikkutuiskeessa voisi porteriksi luulla.

Vaikka kahvipaahtuneisuus ja humalointi aavistuksen verran lyövätkin yli, että olut olisi tasapainoinen, en voi antaa tälle vain neljää tähteä. Pelkästään se kassien koko, joka saa ihmisen yrittämään jotain tällaista on yhden lisäpisteen arvoinen. 5/5.

Kommentit