Mikä?

Tällä hetkellä tämä on plaiceholder, joka on englantia ja tarkoittaa kampelakoteloa.

Tarkoitus on aloittaa olutblogi, sillä pidän oluesta ja pidän kirjoittamisesta. Blogin tarkoitusperät ovat lähinnä toimia olut/ruoka-kirjoitusharjoitteena sekä oluen maisteluharjoitteena (=oppia maistamaan oluet paremmin ja huolellisemmin).

Sisältö tulee olemaan näillä näkymin lähinnä olutarvioita, mutta en mitenkään rajaa tässä vaiheessa pois mitään muitakaan ruokaan tai juomaan tai olutkulttuuriin liittyviä juttuja. Hötkyilemällä kun ei tunnetusti synny kuin kusipäisiä lapsia.

Harrastuneisuudesta sen verran, että olen oluita harrastanut "vakavammin" sellaisen 6-7 vuotta. Vakavammin on lainausmerkeissä, sillä harva on niin päähänammuttavaa laatua oleva ihminen kuin paskantärkeä olutsnobi. Bulkkibisselläkin on paikkansa, vaikkei se siellä panimoravintolan aromilasissa olekaan. En ole kuitenkaan mikään aivan täysi olutvauhko, enkä juokse jokaisessa mahdollisessa olut-tapahtumassa, enkä kuulu mihinkään kerhoon tai muuhunkaan skeneen.

Vaikka pidän oluttuntemustani ihan keskivertona, häpeäkseni maistelumuistiinpanoni ovat yleensä aika heikkotasoisia räpellyksiä ja niitä parantaakseni yritän kirjoitella tänne hieman täydellisempiä näkemyksiä. Oluen ja kirjoittamisen lisäksi tykkään myös tilastoista ja niiden mukaan olen maistellut 982 olutta. Aloitan tämän blogin virallisesti arvostelemalla tänne 1000. juomani oluen sitten kun sen päivä koittaa. Tammi-helmikuussa näillä näkymin.

Jos sekavampia horinoitani haluaa seurata, voi tutustua varsinaiseen blogiini.

Kommentit